lauantai 1. maaliskuuta 2014

Mahtava maaliskuu

Se on sitten maaliskuu! Ja kun pikkuhiljaa alan päästä yli eilisestä shokista, kun ensimmäinen omista Voice of Finland -suosikeistani tippui kisasta, pystyy alkaa taas fiilistelemään tulevia juttuja. Kerttu Suonpää ei saanut tarpeeksi mahdollisuuksia, vaikka mimmin ensiesitys muutama viikko sitten oli huikea. Hän sai luvan olla ensimmäinen Elastisen superjoukkueen uhri. Toki eilisillan esitys ei häneltä mennyt aivan putkeen, mutta olin ollut aivan varma, että hänet kaapattaisiin silti johonkin toiseen tiimiin, sääli sinänsä.

Kisassa jatkaneella Erik Niemellä on kyllä kieltämättä todella hieno ääni, ja laulaessaan Passengerin 'Let Her Go':n, kuulosti hän melkein itse Mike Rosenbergiltä. Mutta illassa muhi kyllä todellinen yllätyskin. Niin minulta kuin Elastiseltakin oli jotenkin täysin mennyt ohi Siru Airistolan ensimmäinen esitys, mutta VAU mikä veret seisauttava esitys häneltä ja Kazumi Tanakalta kuultiin! Ja voi jestas noita stemmoja.

Tästä on tosiaan tulossa melkoinen huippukuukausi meidän kulttuurinnälkäisten tamperelaisten näkökulmasta. Ensi viikolla alkavat jälleen Tampere Film Festivalit ja heti niiden perään aukeaa Sara Hildénin taidemuseossa Andy Warholin näyttely. Mitä jälkimmäiseen tulee, Tampereella ei tämän mittaluokan juttua ole mielestäni koettu sitten vuoden 2010 H.R. Gigerin näyttelyn, joka oli todella päräyttävä.





YLE uutisoi, että nyt nähtävä An American Story -näyttely tarkastelee amerikkalaista tarinaa. Kulutuskulttuuria, tähtikultti-ilmiön syntymistä, massakulttuuria, politiikkaa ja ensimmäisiä maailmanlaajuisia mediatapahtumia Warholin ikonisten teosaiheiden, kuten Campbellin säilykepurkkien, julkkismuotokuvien, Mao Zedongin, Kennedyn surevan lesken tai kuolemantuomioon liittyvän kuvaston välittämänä. Näyttelyyn on tulossa yli 200 teosta jotka ovat pääosin uran keskeisiltä vuosilta 1961–86 ja sen pääsee näkemään aina 28. toukokuuta saakka.

Filkkareilla aivan ylivoimaisesti eniten kiinnostaa suomalainen lyhytelokuva Nightsatan and the Loops of Doom ja Kotimainen kilpailu 11 muutenkin. Trailerin perusteella luvassa on aivan älyttömän roisia B-luokan sci-firoinaa, sellaista mitä ei vielä ole koskaan Suomessa aiemmin tehty. Mahtavaa!

Olen nähnyt Nightsatanin pari kertaa Tampereella livenä, ja kerran Flow:ssa, ja toimii kyllä. Nyt vain on ylitetty kaikki aiemmat maneerit ja viety homma isommalle. Toivon vilpittömästi bändille voittoa kotimaisessa kilpailussa! Juuri tämän elokuvan pääsee katsomaan Plevnaan perjantaina 7.3 ja lauantaina 8.3 klo 20.





Aion muutenkin pyhittää vähintään seuraavan viikonlopun, ja jokusen illankin näille elokuvafestivaaleille. Tarkoitus on kirjoittaa tänne niin monesta elokuvasta kuin vain pystyn. Harmi vain, että arkena olen päivisin töissä, enkä pääse kovin moneen esitykseen, mutta onneksi on kuitenkin vielä viikonloppu.

Tulen luultavasti tsekkaamaan kyllä enemmänkin tuota kotimaista osastoa, kiitos Tampere Film Festivalin tarjoamien lippujen. Yksi itseäni eniten kiinnostavia lyhytelokuvia edellä mainitun lisäksi ovat torstaina ja lauantaina esitettävät saksalaisen elokuvatuottaja ja taiteilija Till Nowakin digitaaliset taideteokset.

Ja kyllähän filkkareilla näytetään myös mm. omia lapsuuden suosikkejani. Valkokankaalle pääsevät mm. 80-luvun alun Pikku Kakkosesta tutut Pelle Hermanni, Timo Taikuri, Kössi Kenguru, Käytöskukka, Karvakuonot ja nykyään erittäin arveluttavalta kuulostava Sormileikki. Nämä esitykset näkee torstaina Plevnassa ja sunnuntaina Niagarassa. Kyllähän niitä voisi YouTubestakin katsoa, mutta nyt tuntuu siltä, että nostalgiamielessä on pakko mennä katsomaan hommaa isolta screeniltä :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.