tiistai 4. maaliskuuta 2014

Eskimot sinisinä

Kirjoittelin viime syksynä belgialaisesta levy-yhtiöstä Eskimo Recordingsista, joka on erikoistunut nykydiskon, tai syntikkadiskon julkaisemiseen. Tuolloin lafkalta oli juuri ilmestynyt myöskin loistava 'The Pink Collection' kokoelma, mikä olikin ensimmäinen laajempi tutustumiseni firman katalogiin.

Nyt pari viikkoa sitten sarjassa ilmestyi tuorein 'The Blue Collection', joka sekin on aivan mahtava. Levyllä kuullaan myös edelliselläkin ollutta saksalaista Satin Jacketsiä, jonka tuolloin viime syksynä myöskin löysin ensimmäistä kertaa, mutta muut kokoelman artistit ovat täysin uusia tuttavuuksia itsellenikin.

Jo levyn avausraita, Atellan 'The Monster' on kaunis ja todella vaikuttava. Se tuo mieleen aika paljon itse asiassa vanhan suosikkini Röyksoppin. Ja Norjastahan Atellakin tulee, joten en tiedä, onko ihan sattumastakaan kyse.

Levyltä löytyvällä Freeform Fiven 'Leviathan' raidalla shown varastaa Molokosta tuttu Roisin Murphy. Biisi on sielukasta, kevyttä ja ilmavaa tanssilattiamatskua, itse tanssisin aivan varmasti. Julian Sanzan ja Future Feelingsin kollaboraatio 'The Feeling' taas on perinteisemmältä diskolta kuulostava biisi, jonka rytmi- ja basso-osasto kuitenkin pumppaa todella tehokkaasti vibaa punttiin. Blamma! Blamma!:n 'Zsa Zsa' ja Pete Oakin 'N.O.V.A.' ovat myös todella hienoja raitoja, eikä se vanha tuttu Satin Jacketskaan petä. Kaikki nämä mainitut biisit kuuluvat aivan levyn parhaisiin.

Tämän levyn sävyt ovat ensimmäiseen kokoelmaan verrattuna hieman tummempia. Kokonaisuutena ennemmin kuunteluun kuin tanssimiseen sopivaa, mutta levynä jopa parempi. Kuuntele ja päätä itse.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.