sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Huber über alles

It was about time, voisi kerrassaan sanoa. Vaikka olin itselleni luvannut vierailla Ravinteli Huberissa pian uudelleen, oli ehtinyt vierähtää miltei puoli vuotta siitä, kun siellä kävin. Suussa sulava hampurilainen ei kuitenkaan ollut jättänyt mua rauhaan, vaan kummitteli jatkuvasti mielessä.

Eilen vihdoin sain pois päiväjärjestyksestä tämän pitkään mieltäni vaivanneen asian, kun astuin Aleksis Kiven kadulta sivuaskeleen, ja ravinteliin sisälle. Olisin tietysti voinut ottaa listalta mitä tahansa muutakin, mutta kun juuri se hampurilainen on niin hyvää... ja mihinkäpä koira karvoistaan pääsisi? Pöytävarausta en ollut tehnyt, koska edellisenä päivänä paikka oli täyteen buukattu. Onneksi Huberissa voi istua "baaritiskillä" ja katsella aterioinnin ohessa kokkien työtä keittiössä ilmankin varausta, joten hätä ei ollut tämän näköinen. Sitä paitsi se hiililämmitteisestä uunista leijaileva savun tuoksu on vain jotain niin mahtavaa!

Toukokuussa purilaiseen ei vielä voinut valita lisukkeeksi pekonia, mutta nyt se oli mahdollista euron lisähintaan, joten sen verran eroa edelliseen annokseen tuossa oli. Niin pihvi kuin pekonikin kypsyivät uunissa aivan täydelliseksi, ja olin myytyä miestä jälleen kerran. En siis todella ole hehkuttanut tätä annosta suotta, Huberin hampurilaisen takia Tampereelle kannattaa tulla vaikka vähän kauempaa, kyllä se vain parasta koskaan syömääni burgeria on! Yksityiskohtaisemman arvion näistä voit lukea aiemmasta postauksesta.















Tänään onkin sitten ihan erilaiset kokkailut mielessä, paljon on monenlaista herkkua tulossa. Tarkoitus on hieman haastaa itseä. Toinen leipätaikina on ollut tekeillä jo eilisestä, ja kanaliemi on porisemassa hellalla. Sen verran voin jo etukäteen paljastaa, että Chef Santerin Rakkaat juurekset -keittokirja on nyt saamassa todellisen tulikasteen mun keittiössäni! Harvoin laitan ruokaa lähellekään tässä mittakaavassa ja näin paljon näpertäen, mutta tämä viikonloppu on kokonaan pyhitetty rakkaalle ruokaharrastukselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.