maanantai 16. joulukuuta 2013

Kulttuurinnälkää sammuttamassa

Onneksi ei Roosterissa tullut liian huonoa oloa hankittua itselle lauantaiksi, vaikka lähellä se taisi ollakin. Jaksoi vielä lähteä kiertelemään Tammelaan Annikin joulumarkkinoille.

Tuo kortteli on niin idyllinen ja pihapiiri on upea, että ihan kateeksi käy niitä, jotka siellä pääsevät asumaan. Varmaan myyjiä olisi enemmänkin voinut olla, mutta silti paljon monenlaista tavaraa, pääasiassa itse tehtyjä koruja ja vaatteita, oli myynnissä ja myyntipöytiäkin enemmän mitä odotin. Erityisen ihania olivat nuo retrokuosiset lastenvaatteet, ja olisin ehdottomasti halunnut tuollaisen oranssin takin, aikuisten koossa. Lastenvaatteille ei kuitenkaan tarvetta ollut, joten jäivät ostamatta :)

Loppujen lopuksi itselle tarttui mukaan vain pullollinen Mattilan luomutilan kylmäpuristettua omena-aroniamehua, mutta kai parempi sekin, kuin lähteä pois tyhjin käsin. Kuten jo aiemmin mainitsin, joululahjat on jo suurimmaksi osaksi hankittuna, joten senkin takia ostossaldo jäi vähän heikoksi. Parasta oli kuitenkin tunnelma.

















Eilen kävin Niagarassa katsomassa Adelen elämä osat 1 ja 2, joka oli tunnelataukseltaan aika väkevä elokuva. Mulla oli alkuun vähän ennakkoluuloja sitä kohtaan, koska oikeastaan koskaan näkemäni ns. teinidraamat eivät todellakaan iske, pahimpana esimerkkinä viime kesänä katsomani The Bling Ring. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin ranskalainen elokuva, jotka huonoimmillaankin ovat parempia, kuin vastaavat amerikkalaiset elokuvat.

Erotiikkaa ja tyttörakkautta tästä elokuvasta ei todellakaan puuttunut, taisipa joku vanhempi rouvashenkilö lähteä kesken kaiken poiskin. Taisi olla hänelle liikaa, ja on helppo kuvitella, että vähemmällä suvaitsevaisuudella varustettu katselija varmasti voisi tätä paheksuakin. Loppujen lopuksi jäin itse kaipaamaan kantavampaa punaista lankaa, koska en oikein saanut siitä kunnolla kiinni. Mutta kokonaisuutena näinkin pitkä kolmetuntinen pätkä meni kuitenkin yllättävänkin kivuttomasti. Sen verran elämän makua ja tunteita siinä oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.