lauantai 14. joulukuuta 2013

Roosterin pienet joulut

Hupsista :) Olihan aika hyvät kemut eilen illalla Roosterissa, paukkua tuli koko ajan pöytään!

Ei vaan, kutsulla sai neljä drinkkilippua per vieras, mutta kaiken lisäksi arpaonni suosi meidän pöytäseuruetta, ja peräti kolme kaveria voitti vielä ylimääräiset drinkkiliput ja lisäksi yhdelle kaverille jäi vielä muutama muukin ylimääräinen lippu. Ainakaan ei ehtinyt suuta kuivata, eikä kyllä tarvinnut omalla rahalla tiskillä asioida, siltikin oli ihan hyvissä... :) Erityisen hyvää oli muuten tuo Somersby Double Press Premium -siideri. Eihän se tietenkään mitään aitoa siideriä ole, mutta tuollaisenaan loistavaa. Tykkään kyllä tavallisestakin Somersbystä.

Osa-aikainen poppamies/joulupukki, Marko Suksi jakeli jälleen paketteja pikkujouluvieraille, ja korista löytyi niin Poppamiehen chilivalkosuklaata, kuin molempia Hot-Headz sipsejäkin. On muuten aivan loistavaa tuo valkosuklaa, tulisuutta nostaa habanero, jonka polte nousee vasta salakavalasti lopussa. Ja sipsit nyt ovat parhaita chilisipsejä, joita olen maistanut. Noutopöydässä oli paljon vaihtoehtoja, mutta silti ruoka jäi tällä kertaa illan heikoimmaksi lenkiksi. Eipä silti voi valittaa, on mahtavaa, että kanta-asiakkaita tällä tavalla hemmotellaan!

Lavalle nousivat sekä 80 Proof Filter, että Foo Fighters -covereita soittanut For All The Cows. Näistä etenkin ensimmäinen veti todella tiukan setin! Jälkimmäistä bändiä ei ehditty kovin paljon edes katsoa, koska osa porukasta lähti jatkamaan nimeltä mainitsemattomaan ruotsinlaivasimulaattoriin, mutta etenkin ensimmäisellä bändillä oli kovempi tatsi. Kiitos Jack The Rooster, kiitos 13.12.2013 over and out!












2 kommenttia:

  1. Tuo Somersbyn kuiva double press on melkein parempi kuin se tavallinen kuiva. :) Garagen huono puoli on siinä, että se on vähän kuin limsaa, jonka vuoksi se häviää myös äkkiä.
    Siitä onkin aikaa kun Roosterissa olen käynyt - mutta myös siitäkin on aikaa milloin viimeksi Tampereen yöelämässä on pyörähtänyt. :D

    Hassua kyllä kuinka perjantaina 13. oli pikemminkin onnekas, sillä itse kun taas menin Passioniin niin sieltä sai tunnin ajan ilmaiset hanajuomat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa kyllä ilmaisten juomien perjantai 13 :)

      Garagea en meinannut ensin ottaakaan, koska siitä on huonoja muistoja mun elämäni pahimpaan krapulaan liittyen toissatalvena, mutta kun Somersby loppui baarista kesken (selvästi suosittua!) niin oli "pakko" :D

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.