perjantai 29. marraskuuta 2013

Arjen herkutteluhetkiä

Ihan ensimmäiseksi pitää sanoa, että en edes yritä kilpailla Halvalla hyvää? -blogin kanssa, vaikka tämä postaus Lidlin tuotteisiin keskittyykin. Enkä kyllä samanlaiseen verbaliikkaan varmasti yltäisikään :)

Arjenkaan ei tarvitse olla tylsää, joskus voi herkutella tavallista enemmän ihan kotioloissakin. Alkuviikosta kävin tuossa kyseisessä Saksan lahjassa Suomelle, ja huomasin että näin joulun lähestyessä puljun valikoimaan on jälleen lisätty huomattavasti Hans Välimäenkin mainostaman Deluxe -tuoteperheen tuotteita.

Kylmähylly oli täynnä toinen toistaan herkullisempaa laatutuotetta, oli härkäcarpacciota, italialaista salamia, ilmakuivattua kinkkua, antipastoja, laadukkaita juustoja eri maista, herkuttelujogurtteja, vanukkaita ja paahtovanukkaita, tiramisua, jäätelöitä. Ja tässä vain jäävuoren huippu, kannattaa käydä tutustumassa oman kaupan valikoimaan. Itse valitsin kreikkalaisen antipastolautasen ja tiramisuvuoan, vaikka paljon muutakin olisi tehnyt mieli, mutta johonkin piti raja vetää herkuttelunkin suhteen :) Sen verran helpolla menin arkena, että tarjoilu hoitui suoraan pakkauksesta, viikonloppuna olisin ehkä viitsinyt laittaa ne tarjolle lautaselle.





Napostelulautasessa oli viininlehtikääryleitä, tuorejuustolla täytettyjä vihreitä oliiveja, tulisia kirsikkapaprikoita, makeita paprikoita, herkkusieniä, tavallisia kalamata-oliiveja, fetaa ja paprikaa. Vilnassa ihastuin tälläisiin samanlaisiin naposteltaviin kun siellä tuli hotellille ostettua yhtenä iltana hieman samanlaisia antipastoja, tosin niitä sai kaupasta ihan erikseen. Vilnassa on kai vain yksi Lidl, itse kävin baltian omassa Maximassa.

Täällä tuo antipastolajitelma maksoi 8 euroa, tiramisuvuoka 4 euroa ja viini kympin. Kahdenkympin sijoituksella sai siis mitä oivallisimman iltapalan, eikä tässä tällä kertaa edullisuus ollutkaan itseistarkoitus. Näiden kanssa nautittavaksi ostin jälleen Alkosta hiljattain löytämäni uuden lempivalkkarin, italialaisen Rapujèn.

Olen miettinyt, että onkohan näille tuotteille tarpeeksi kysyntää, sillä ne ovat kuitenkin normaalihintoja kalliimpia. Mikään muu ruokakauppa ei kaupan omana tuotteenaan kuitenkaan myy mitään edes lähellekään yhtä laadukasta tai edullista vastaavaa herkkutuotetta kuin saksalainen. Mielestäni Deluxe -tuotteet ovat vähintään yhtä hyviä kuin vaikkapa Stockmannin Herkun irtotiskeissä myytävät, nyt vain valmiiksi pakattuna.




2 kommenttia:

  1. Lidl on ihan ykkönen. Juuri eilen syötiin samanmoinen lautanen ja noita tiramisuja ostin yksittäispakattuina (ajattelin, että jotain rajaa herkuttelussakin, mutta, uuups, kävin sitten ostamassa useampana päivänä peräkkäin noita yksittäispakattuja ennen kuin ne loppuvat! :D).

    Jee, hyvä sun blogi!

    -Reetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä olin taas kaukaa viisas, kun yhen vuuan sai samalla hintaa kun kaks pientä pakkausta ja niis on alle 100g vaan yhessä, et nyt misua kunnolla!

      Noissa on myös sen verran paljon alkoholia, että kassa joutu hyväksyyn koneelta ensin, että oon 18...

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.