torstai 27. helmikuuta 2014

Visaista hommaa

Sain kipinän lähteä kokeilemaan Artturin ruokia jo Valoa Festivalin aikaan, kun oltiin katsomassa The New Tigersia siellä festivaaliperjantaina. Silloin ei kuitenkaan tehnyt mieli ranskalaisia, joten päädyttiin kebabille.

En ollut koskaan aiemminkaan syönyt Artturissa, mutta Foursquaressa paikan vakiasiakkaat näyttivät jo vuosien ajan olevan yhtä mieltä siitä, että paikasta saa Tampereen parhaat ranskalaiset. Haaste täytyi ottaa vastaan.

Paikkanahan Artturi on oikein viihtyisä, ja kun huomasin, että siellä on vielä erilaisia pubivisailuita monta kertaa viikossa, lähdettiin porukalla koettamaan onneamme. Ja sitä oltaisiin kyllä tarvittukin :) Eilisen leffavisa oli yksinkertaisesti aivan liian kova pala purtavaksi, mutta ei me sentään aivan viimeiseksi jääty. Joutuu hetken aikaa kasailemaan itseään, mutta visailu on silti hauskaa hommaa. Tärkeintä ei ole voitto vaan jalo kilpa ;) Vajaa pari vuotta sitten, kun käytiin enemmän skabailemassa, meitä oli hieman eri porukka, vaikka ydinjoukko sama olikin. Niinpä tiimin nimen oli aika uusiutua, Keskisen Vesasta tuli nyt Team Vesa Keskinen.

Mutta takaisin ruoka-asiaan. Ranskalaisia siis täytyi kokeilla, mutta en halunnut syödä niitä pelkästään, joten tilasin annoksen lammaspullia ja maalaisranskiksia. Lihapullat olivat varsin jees noin niinkuin pubiruuaksi, mutta ranskalaiset olivat aika samanlaisia kuin vaikkapa Pancho Villassa. Eivät siis minun mielestäni päässeet lähellekään Tampereen parhaita, eli O'Connellsin ranuja. Lisäksi 9,20€ on ehkä tuosta annoksesta hiukan liikaa. Niin päräyttävää ruoka ei siis ollut, että lähtisin toista kertaa Artturiin syömään varta vasten, mutta sinne mennessäni vaikkapa kaljalle tai visailemaan, voin jatkossakin kuitenkin syödä.










8 kommenttia:

  1. Pubiruoka ja -visat! Ja -bingot vielä siihen lisäks ^_^ <3 Hei joko oot syönyt Telakan maalaisranskikset valkosipulimajoneesilla? Ne on miun mielestä tähän mennessä olleet kaupungin parhaat, toki oon O'Connellsinkin ranut testannut ;) Kaverini hymähteli mulle joku aika sitten, kun puhuin jostai paikasta, että "sinne ei voida sit mennä, siellä on huonot ranskikset". Mutta kun niissä ON eroja ja sillä ON väliä! Nojoo, kirjoita jotain ranskiksista ja annilla on heti asiaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bingo on jo vähän liian mummoo :D Paitsi laivalla tulee joskus pelattua.

      En oo Telakalla syöny itse asiassa koskaan listalta mitään. Ne on varmaan kuitenkin samaa settiä kuin hampurilaisannoksissa? Aika hauska että kysyit, koska oon itse asiassa menossa lauantaina Telakalle syömään :D

      Mutta todellakin ranskalaisissa on eroja, vaikka ei uskois. Panchossa en edes juuri koskaan oo tilannu ranskalaisilla, vaan lohkoperunoilla, koska ne on niin masentavan perustavaraa, maustettu vaan jollain seoksella (sama Artturissa).

      Mutta hei kiva että löyty joku aihe, johon sä otit kantaa! :)

      Poista
    2. Eikun bingo on just hyvä, kun siinä ei tarvii tietää tai osata mitään :D Saa vaan jännittää. Telakan ranuista vielä sen verran, että yksistään niitä ei taida listalta löytyäkään, vaan tuo ihana korillinen majoneesidippeineen täytyy tajuta tilata listan ulkopuolelta vähän niinku tiskin alta ;) Kyseisen ravintolan hampparia kehuivat kovasti muuten kaverini..!

      Panchosta mulle on jäänyt käteen vain pettymyksiä, niin ranujen kuin hamppareidenkin suhteen :T Yksi Tampereen monista hyvistä puolista on sen gastropub-kulttuuri, tosin luulen, että kyllä allekirjoitat tämän jo entuudestaan. Monista pubeista saa ketjuravintoloiden hintaluokkaa olevaa ruokaa, mutta paljon laadukkaammista raaka-aineista ja usein alusta asti itse valmistettuna. Esimerkiksi Ohranjyvälle ja Tuulensuulle oon jo täysin menettänyt sydämeni! Niissä on juomavalikoimatkin vähän eri luokkaa kun ketjupaikoissa, ainakin jos hyvästä oluesta tykkää... :)

      Mukavaa viikonloppua ja toivon mukaan makoisaa Telakkareissua!

      Poista
    3. Ehdottomasti allekirjoitan! Ei täältä ruokapaikkoja puutu, vaikka välillä tuntuu, että samanlaisia on joka korttelissa. En mäkään oo Panchossa käynyt varmaan kahteen vuoteen, ja silloinkin se taso alko laskeen loppuajasta. Mutta takavuosina siellä tuli käytyä todella paljon.

      Tuulensuu onpi tosiaan jees, Ohranjyvää ja Telakkaa tosiaan odotellessa :) Kiitos samoin!

      Poista
  2. Artturi on kiva paikka mutta omassa kirjassa kaupungin parhaiden ranskisten paikkaa pitää kyllä kirkkaasti Ohranjyvä ja valkosipuliranskalaiset :) Muutenkin hyvä ruoka, hyvä palvelu, parempi mieli. Mutta Artturissa on kiva istuskella ja kuohuviinin hinta on ollut ainakin viime kesästä lähtien kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonks mä NÄIN ennalta arvattava? Siis woot! Ohranjyväänkin olis tarkotus mennä yhtenä filkkaripäivänä ens viikolla :) Siis mitä täällä tapahtuu? :)

      Oon vaan käyny siellä kaljalla muutaman kerran, mutta en oo koskaan syöny.

      Poista
    2. Hahhah, no kannattaa mennä :) Tuu nykäseen hihasta jos satutaan törmäämään. (mutta ei kerrota kaikille kuinka hyvä paikka se on tai sinne ei kohta mahdu istumaan)

      Poista
    3. Ei kerrota ei, sshhh. Onneks kaveri tosin varas jo pöydän tänään :)

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.