torstai 31. lokakuuta 2013

Ruokaa asemalta

Moro nääs! Mulla oli suuri kunnia päästä viikko sitten osallistumaan Aamulehden järjestämään ruokaraatiin. Käytiin tuolloin testaamassa pienellä porukalla rautatieaseman taakse alkusyksystä valmistunut Foodstation -ruokakeskittymä. En ollut siellä vielä ehtinyt käymään, en edes siitä huolimatta, että Tampereen legendaarisimpiin kuuluva kebabmesta Abu Fuad palasi paikalliseen kebabskeneen ravitsemaan nälkäisiä laatukebabin purijoita.

Foodstationiin kuuluu viisi ruokaravintolaa ja kaksi jälkiruokapaikkaa, joista toinen on Sweet Bakery, täysiverinen kahvila laajalla makean ja suolaisen tarjonnalla, ja toinen Minetin jäätelöbaari. Muut ravintolat ovat Delisushi, The Burger Bar, Zok Wok ja Aseman Grilli.









Raadin kanssa kierrettiin siis nuo kaikki ravintolat, ja maisteltiin jokaisessa kyseisen paikan suosituimpia annoksia. En arvostele täällä paikkoja sen tarkemmin, arviot voitte lukea tämän päivän Morosta. Syödyn ruuan määrä oli kerrassaan jäätävä, ja vaikka yritys oli hyvä kymmenen vielä alkuvaiheessa syödä vain vähän, alkoi sushien, wokin ja noutopöydän jälkeen maha täyttyä uhkaavasti. Ruokapaikoista omaksi suosikikseni ylitse muiden nousi ehdottomasti Abu Fuad, joka osoitti edelleen olevansa tarpeellinen lisä kaupungin pikaruokaskenessä. Tietysti myös Minetin mielettömän hyvät jäätelöt olivat paikallaan.

Foodstation on mielestäni ulkopaikkakuntalaiselle hieman hankalasti löydettävissä, etenkin jos tulee rautatieasemalle, ja haluaa päästä ennen junaan hyppäämistä syömään jotakin nopeasti. Sen sijaan uskon sen olevan erityisen toimiva konsepti alueen lounaspaikkana, ruokaa saa nopeasti jopa lyhyemmälläkin tauolla ja vaihtoehtoja on joka lähtöön.

Linkki Moron nettijuttuun, arvostelu vain paperisessa versiossa. Tämä oli myöskin se siisti juttu, josta viime viikon pastapostauksessani mainitsin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.