sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kemujen kemut

Olihan mahtavat pirskeet eilen. Ilta alkoi Carlingsin Hämeenkadun liikkeestä, jonne oli kerääntynyt asiakkaita shoppailemaan, rupattelemaan, kuuntelemaan hyvää musiikkia ja nauttimaan tarjoilusta.

Ennen kaikkea alennukset olivat huikeat, kaikista tuotteista sai illan aikana 20% hinnasta pois, mutta lisäksi hyllyt olivat täynnä aletuotteita. Sisään pääsi tosiaan illalla vain kutsulla, joten tarjoukset olivat vain tarjolla harvoille. Lisäksi sisään tullessa sai nostaa kassista sokkona arvan, jolla saattoi voittaa jos jonkinlaisia palkintoja. Itselle kävi mäsiksien mäsis, ja voitin yhden pääpalkinnoista, Leviksen farkut! Aivan mahtava juttu. Mulla ei Leviksiä olekaan ollut sitten 90-luvun alun, mutta nyt on.

Tarjouksen olivat sen verran hyviä, että vaikka olen lähdössä reissuun, tuli siitä huolimatta ostettua kolme pipoa 13 eurolla ja makea harmaa t-paita alennetulla hinnalla sekin. Kuvia tulee myöhemmin.











Cartsussa henkilökunnan päällä näkyi merimiesteema, joka tietysti sopii ajan henkeen muutenkin mainiosti. Syynä oli kuitenkin yksi sponssaajista. Myös Klubilla oli Carlingsin lisäksi hyvin esillä legendaarinen Sailor Jerry -brändi. Lafkan tyylin mukaisesti Pin-Up -tyyliin pukeutuneet tytöt myivät erilliseltä tiskiltä Sailor Jerry Spiced -rommia sekä straightina, että inkiväärioluen kanssa.

Rommi oli hyvää, musiikki oli tietenkin loistavaa (niitä muutamia räppibiisejä lukuunottamatta) ja tanssittuakin tuli ihan tarpeeksi. Puolen yön jälkeen lavalle nousi esiintymään Wannabe Ballerinas. Oli muuten ensimmäinen kerta kun näin eläessäni edes jonkinlaista balettia livenä :)










2 kommenttia:

  1. Wau, sullahan oli arpaonnea :) eikä todellakaan mikään pilipalipalkinto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin! Aika ässää :) kuvia tulossa huomisessa postauksessa.

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.