tiistai 8. lokakuuta 2013

Verratonta kotiruokaa

Kotiruoalla on tietynlainen maine. Se mielletään perinteiseksi ruuaksi, jota on syöty suomalaisissa kodeissa vuosikymmenten ajan. Karjalanpaisti, jauhelihakastike, makaronilaatikko, uunimakkara jne. mutta maailma muuttuu, joten miksi kotiruuan pitäisi olla jämähtänyt urilleen?

Itse lasken kotiruuaksi kaiken ruuan, jota kotona teen. Teen toki noita edellä mainittujakin aina välillä, esimerkiksi juuri tänään eväänä on spagettia ja jauhelihakastiketta. Mutta koska moni teistä tiettävästi on kiinnostunut ruoka-aiheisista postauksistani, enkä oikeastaan enää erikseen jaksa päivitellä reseptiblogianikaan, ajattelin tehdä tälläisen koosteen kohokohdista joita viikon sisään on tullut tehtyä.





Mulla oli käymässä yövieraita viime tiistaista keskiviikkoon, ja tein silloin koko porukalle normaalia tuhdimmat burgeriannokset. Jälleen kerran käytin Lidlin valmiita Grillimaisteri-sämpylöitä, mutta väliin tein itse jauhelihapihvit samalla kaavalla kuin kerran aiemminkin, eli lisäämällä massan sekaan Poppamiehen Savuista viskikastiketta. Kun itse naudanliha on laadukasta, sekaan ei tarvitse suolan ja mustapippurin lisäksi mitään muuta laittaakaan. Lisäksi väliin tuli perus ketsuppi-majoneesi-sinappi setin ohella maustekurkkua, tomaattia, jäävuorisalaattia, karamellisoitua sipulia, cheddaria, Aura-juustoa, pekonia ja vielä lisää viskikastiketta. Annos sai kaikilta ruokailijoilta hyväksytyn arvosanan ;)

Lauantaina oli tarkoitus rentoutua ihan vain kotona, joten saunoin ja tein savulohisalaattia, jonne tuli perussalaattipohjan lisäksi fetaa, oliiveja, rucolaa, pinjansiemeniä ja tietysti kananmunaa. Keitetty kananmuna on mielestäni ehdottoman tärkeä osa makupalettia silloin, kun ruuassa on savulohta. Annoksen kruunasi sitruuna, sinappinen salaatinkastike ja Pirjon Pakarin kauraleipä. Salaatin kylkeen valikoitui uusi valkoviinituttavuus, italialainen Sordo Giovannin Rapujè, joka osoittautui todella miellyttäväksi viiniksi. Olen viime vuosina tutustunut italialaisiin viineihin enemmän, sillä aiemmin omat lempiviinini ovat tulleet lähestulkoon pelkästään Etelä-Amerikan mantereelta.




2 kommenttia:

  1. Pyrähdin tänne Nelliinan vaatehuoneesta ja onneksi pyrähdinkin! Erittäin hyvät kuvat ja varsinkin tämän postuksen ruoat toisi burgerihimon ellen olisi justiinsa käynyt syömässä :D Päädyt ehdottomasti lukulistalleni!

    hannamaria
    http://indiemode.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Burgerit on aika vahvasti esillä täällä blogissa ihan pysyvästikin. Sen verran kova fani oon...

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.