lauantai 6. huhtikuuta 2013

Viikonlopun musiikkikatsaus

Ei oo tullutkaan muutamaan viikkoon kommentoitua Voice of Finlandia, kun harvemmin oon ollu perjantaina ruudun äärellä. Jokaisen jakson oon kuitenkin katsonut, joko sitten jälkikäteen boksilta tai netistä. Toisaalta Ingan ja parin muun kilpailijan ylivoimaisuus ja osaltaan suurimman osan muista jäljellä olevista artisteista keskitasoiset esitykset ei oo siivittäny mua liiemmin liekkeihin. Kakkoskauden laulajien epätasaisuus on lievästi kyllä vaivannut mua.

Eilisen jakso lupasi etukäteen hyvää, Jone Ullakko veti Bonkkaa, vieläpä yhden mun suosikkibiiseistä ja Kaapo Kokkonen lähes pyhää Tehosekoitinta. Älyttömän kovat biisit, ja odotukset tietenkin korkealla, mutta jo heti alkumetreillä pystyi kuulemaan että eipä menneet esitykset ihan odotuksen mukaisesti. Jonen saundistakin oon tykänny kyllä koko ajan, mutta jos rokataan niin sitten rokataan eikä maleksita lavalla. Rokkaamisen osasi tällä kertaa parhaiten Christian Casagrande, joka tietysti näkyi sitten tuloksissakin. Yksikään esitys Christianin Aerosmith-vetoa lukuunottamatta ei kuitenkaan tällä kertaa pureutunut mun sydämeeni. Kuva on otettu Nelosen nettisivulta, ja sen on ottanut Petri Alho.



Inga ei tällä kertaa esiintynyt, hänen paikkansa jatkossa on jo turvattu. Äänellisesti iskelmäprinsessa Emilia Ekström on parin viime jakson aikana onnistunut kuitenkin nousemaan esiin, Suvi "Saaran sisko" Aalto taas ei ole missään vaiheessa päässyt lähellekään isosiskonsa tasoa.

Mitä sitten taas tulee enemmän mun omaan musiikilliseen juttuun, niin bongasin tän islantilaisen bändin ensimmäisen sinkun kaverin Facebook-seinältä eilen illalla, ja hitto kun onkin sielukasta saundia! Ei ehkä sikäli yllätä että tykkään, koska äänimaailma on aika lähellä muhun lähtemättömän vaikutuksen tehnyttä toista islantilaista, Gus Gusia, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Hemmetin kova tanssiraita, ja videossa on myös puolialastonta mieskomeutta niille, joille se maistuu :)

Spotifystä löytyy jo myös sinkku kaikkine miksauksineen. Ja vaikka alkuperäinen raita taitaa siltikin viedä näistä voiton, on sillä monenlaiseen erilaiseen tilanteeseen ja tunnelmaan sopivaa versiota.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.