torstai 25. huhtikuuta 2013

Chvrcheshan se vasta rokkaa!

En muistanutkaan kirjoitella tästä aivan loistavasta bändilöydöstä, kun sitä viime viikolla ensi kertaa kuulin. Osa on tietysti taas, että "vitsi mikä n00b kun ei tienny Chvrchesia", mutta eihän sitä kaikkea voi aina tietää :) Pääasia että nyt tiedän, ja eipä bändiltä huonoa biisiä ole vielä vastaan tullut.

Kyseessä on siis skotlantilainen elektropop-pumppu, joka on jo ollut pari vuotta olemassa. Albumia ei vielä kuitenkaan ole ilmestynyt, mutta Spotifystä löytyy kokonainen 'Recover EP', jolta osa näistä biiseistä on tähänkin postaukseenkin peräisin. Biisit lupaavat tulevaisuudesta kyllä todella hyvää. Ehkä eniten mulle tulee Chvrchesista mieleen yksi toinen suurista suosikeistani, The Naked And Famous.

Eräs toinen viime aikoina paljon soineita artisteja on Passenger, johon olen vasta uusimman 'All The Little Lights' -levyn myötä tutustunut. Artistina Mike Rosenberg on kuitenkin tehnyt tätä folksoundia huomattavasti pidempään, kuin monet viimeisen vuoden aikana bongaamani uudet löydöt. Tavallaan kai hänet voisi siis nostaa jonkinlaiseen pioneerin asemaankin, ja onhan noissa biiseissä paljon samaa tunnelmaa kuin monissa aiemminkin hehkuttamissani folksuosikeissani. Kuten vaikkapa nyt Husky, Of Monsters And Men, Mumford & Sons tai The Tallest Man On Earth. Ja kyllä vanhemmatkin levyt hyviä ovat, etenkin 'Flight Of The Crow', joka on ehkä jopa miehen paras. Uusimmalta täytyy silti nostaa esiin biiseinä suosikkini 'Circles', nimiraita 'All The Little Lights' ja se tunnetuin radiohitti 'Let Her Go'.

Viime aikaisista Flow Festivalin uusista bändikiinnityksistä Austra oli yksi mieleisimpiä lisäyksiä. Vaikka tuossa on pieni katkos ollutkin, niin 'Feel It Break' -levyä tuli kuunneltua pari vuotta sitten aika paljon.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.