keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kesäkenkiä ja jäätelöä

Kävin naapureiden kanssa asioilla ja hain postista viimeisimmän tilauksen, joka sisälsi kahdet espadrillat. Tilasin reilu kuukausi takaperin jo yhden parin, mutta kun huomasin aiemmin tässä kuussa tarjouksen jolla toiset sai puoleen hintaan, joten tartuin välittömästi tarjoukseen ja tilasin vielä parit lisää eri värisinä.



Blogini alkuaikoina kirjoitin kriteereistä joita vaadin kengiltäni, ja ultrakevyet espat täyttävät nämä kriteerit helposti. On meinaan mukava lompsia menemään kun jalka ei tunnu raskaalta.

Kauppaostokset tuli hoidettua kätevästi samalla kertaa ja lopuksi palkitsin itseni jumalaisella Pappagallon jäätelöllä jota kaupan ulkopuolella kioskissa myytiin. Pappagallo tulee heti Ben & Jerrysin jälkeen kakkossuosikkinani ja onhan se sentään kotimainen!



Harmi että heidän pistaasijäätelönsä taitaa olla lopetettu sitä sillä ei ole lähes pariin vuoteen missään näkynyt. Aiemmin mm. Kahvila Runosta sitä sai, samoin purkkitavarana Stockmannilta, mutta en ole nähnyt sit pitkiin aikoihin. Se, ja heidän valkosuklaajäätelönsä ovat molemmat taivaallisia. Tällä kertaa tyydyin valkosuklaaapallon lisäksi suklaapalloon. Hyvin tuokin kokonaisuus maistui :)

Loppupäivän löhöilen espadrillot jalassa ja katson telkkaria, ainoastaan huomiseksi pitää ruoka tehdä töihin evääksi.

Päivän asuna on ollut Tretornin tossut, Crockerin farkut, UFFista ostamani farkkupaita ja H&M:n kangastakki. Laukku on Fred Perryn ja aurinkolasit Topmanista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.