sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lankalauantain leppostelut

Pääsiäisloma alkaa oleen loppusuoralla, yksi päivä vielä jäljellä. Leffaan ei päädytty vaan lähdin keskustaan viettämään rauhallista perjantai-iltaa punaviinin ja Voice of Finlandin parissa.

 

Lauantaina oli tarkoitus lähteä kaveripariskunnan kanssa alun perin syömään, mutta syöminen vaihtuikin jossain vaiheessa juomiseksi. Toki syömässäkin käytiin, ja todella hyvin, mutta ruokahalua nostateltiin ensin Public Cornerissa, josta siirtyminen naapurin Ruby and Fellasiin sujui luontevasti. 

Olen käynyt Rubyssä syömässä jo tämän reilun vuoden olemassaolon aikana lähemmäs kymmenen kertaa, ja vain ainoastaan kerran joutunut pettymään ruokaani. Kyseessä on paikan nimikkoannos Ruby's burger jossa on käytetty pihvinä lampaan jauhelihaa. Ikävä kyllä ainakin tuolloin usein lampaanlihan mausta käytettävä vertaus villasukkaan osui omalle kohdalleni. Mielestäni hampurilaista ei kannata lähteä tekemään lampaanlihasta. Kaikkina muina kertoina ruoka on hiponut täydellisyyttä, kuten eilenkin valitsemani Fella's Club Sandwich. Muutenkin burgerit Rubyssä ovat aivan loistavia itse tehdyn sämpylän ansiosta, ei joudu sitä samaa seesamisämpylähöttöä syömään.

Edellisen kerran kun kävin syömässä siellä, oli menossa burgerviikot, ja silloin syömäni burgeri oli mahdollisesti paras koskaan syömäni, ja uskokaa tai älkää, olen syönyt jokusen burgerin elämässäni. Yksi annos tuolla on myös ylitse muiden, nimittäin Fish n' Chips. Parempaa kokonaisuutta kuin Rubyn valkosipuli-yrttiranskalaiset ja friteeratut pangasiuksen palat ei vain löydy. Kun päälle vielä puristaa sitruunan ja ripsii omenaviinietikan, niin kyllä toimii!

 

Pienenä miinuksena kuitenkin se että Rubyssa ei ainakaan listalla ole jälkiruokana pelkkää jäätelöä. Näinpä lähdettiin Rossoon jälkkärille, sillä muu seurue halusi nimenomaan jäätelön. Itsekin olin ensin aikeissa päätyä jäätelöön, mutta kaveripariskunnan suosittelemana päädyin tiramisuun ja Irish Coffeeseen. Jälkiruoka oli viedä tajun, niin hyvää se oli. Ja vaikka raikas jäätelö olisikin maistunut hyvältä, tein mielestäni oikean ratkaisun. Jäätelöähän saa koska vaan, tiramisua tulee lähdettyä syömään harvemmin :) Suosittelen vahvasti! Irish Coffee ei tosin ollut lähelläkään parasta saamaani.

Rossosta matka jatkui Tiikerihaihin jossa vierähtikin useampi tunti ja jossa tytöt lauloivat karaokea. Lopulta karaoke tuli korvista ulos ja vaihdettiin vielä hetkeksi viereiseen Ale Bariin jossa sentään sai toivoa omia toivekappaleitaan. Yöllä paluumatkalla tuli haettua jo toistamiseen viikon sisään ruuat McDonaldista. Olipa huikea lankalauantai, pitää ottaa toisen kerran uudestaan, etenkin kunhan ilmat lämpenevät ja terasseilla tarkenee!



Tämän päivän asuna on ollut H&M:n housut ja KaksiTvån t-paita. Ennen kotiin lähtöä tilattiin vielä pitsat Mardinista josta jaksoin syödä hädin tuskin puolet, niin kookkaita ne olivat. Jäipä siitä sitten kätevästi vielä huomiseksikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.