keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Zebra and Snake



Olin kuullut aiemmin vain tämän biisin, ja kiinnostuin Zebra and Snakesta välittömästi, aivan huikea tanssiraita. Tämä kuitenkin tapahtui vasta toissa vuonna, joten aika myöhään olen bändiin tutustunut. Viime syksynä pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan bändin livenä Doriksessa, Lost In Musicin aikaan. Debyyttialbumia tosin on odotettu pitkään ja odotus palkitaan ensi kuussa, 'Healing Music' ilmestyy Toukokuun 14. päivä.

Bändin tyyli tosin on muuttunut aika merkittävästi aiemmasta, mutta ei missään tapauksessa huonompaan suuntaan. Jos aiemmin lainattiin enemmän 90-luvulta, levyn saundi on pääpiirteittäin haikean kuuloista dreampoppia 80-luvun mausteilla. Ostan nykyään harvoin cd:tä Spotifyn vuoksi tai takia mutta poikien projekti on sen verran täydellinen että tämä mahdollisesti on pakko poistaa.



Spotifystä löytyy pari EP:tä, 'Sweetest Treasure' ja 'Nighttime'. Tsekatkaa erityisesti yllä oleva 'Burden' jota ei vielä kokonaisuudessan YouTubesta löydy. Tämän materiaalin myötä toivon pojille onnea ja menestystä, tuntuu että tällä matskulla voisi vielä päästä pitkälle ainakin tietynlaisissa musiikkipiireissä.

Tässä vielä pari videota Spotifyttomille :)'





Ps- Taas sain pari kertaa kirjoittaa tämän postauksen uudelleen, koska tällä kertaa tää hävitti kaks noista upotetuista videolinkeistä. Ai että mä rakastan tätä uutta Bloggeria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.