keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tove Jansson ja Muumit

Olen hiukan myöhässä tämän aiheen kanssa, sillä Tove Janssonia on juhlistettu jo tammikuusta lähtien. Tänä vuonna tulee nimittäin kuluneeksi 100 vuotta tämän Suomen yhden tunnetuimpien brändien luojan syntymästä.

Itse heräsin tähän faktaan tosiaan vasta toissaviikolla, kun Aamulehti julkaisi kokonaisen liitteen Toven kunniaksi. Olin kylläkin lukenut jo aiemmin, että hänelle ollaan omistamassa juhlavuoden kunniaksi omaa puistoa Helsingistä, mutta sekin varmistui vasta samoihin aikoihin. Aloitteen asiasta oli tehnyt Anni Sinnemäki. Entinen Katajanokanpuisto lähellä Janssonin synnyinkotia tunnetaan tästä edespäin Tove Janssonin puistona. Itsekin olen kulkenut tuon puiston ohi jo kahdesti tänä vuonna, matkalla laivaterminaalille.

Oma suhteeni Muumeihin on varsin merkittävä. Jo lapsena luin monet Muumi -kirjat läpi, niiden maailma oli niin kiehtova. Muutenkin siihen aikaan tuntui, että valtaosa merkittävistä lastenkirjoista tuli Ruotsista, luulin nimittäin pitkään Tovea ruotsalaiseksi, kuten toista suosikkiani Astrid Lindgreniäkin. Taisin olla jo teini-ikäinen kun asian laita minulle vasta valkeni :) Ja vaikka aloin jo olla kasvamassa ulos lastensarjoista, ehti Muumilaakson tarinoita tv:ssä alkaessaan vuonna 1991 vielä jättää jälkensä muhun.





Vähän myöhemmin puolestaan Janssonin hieman kyseenalaisemmat teokset, joissa ironisoitiin hippiliikettä, juotiin alkoholia, käytettiin huumeita ja kapinoitiin poliisia vastaan huvittivat. Nuo tietysti olivat irrallaan muusta tuotannosta, mutta vielä aivan viime vuonnakin Tupakkapolitiikan kehittämistyöryhmä onnistui naurattamaan, kun he aivan tosissaan esittivät Muumeille K-18 ikärajaa, koska tarinoissa tuprutellaan piippua.

Mutta mitä huomattavasti sovinnaisempaan tv-sarjaan tulee, edelleenkin voisin katsoa sitä, sen verran hauska ja kiinnostava se oli. Se myös ilmestyi vihdoin viime syksynä kokonaisuudessan 26-dvd:n boksina, ja ensimmäinen painos myytiin heti tuoreeltaan loppuun. En sitä sentään itse ole ostanut, mutta melkoinen suosio siis.

Luonnollisesti myös Tampereella sijaitseva museo, Muumilaakso panostaa omalta osaltaan aiheeseen. Museoiden Yökin on jälleen tulossa toukokuussa, joten viimeistään silloin taidan itsekin siellä poiketa. Muuallakin Suomessa järjestetään tapahtumia ja luentoja läpi koko vuoden, katso omat paikalliset mahdollisuutesi juhlavuoden viralliselta sivustolta.

Idea tähän postaukseen tuli kuitenkin tästä pari vuotta sitten valmistuneesta BBC:n Janssonista tekemästä dokumentista. Katsoin sen nimenomaan toissasunnuntaina ja sen lisäksi että se oli hienosti toteutettu, oli se myöskin ensimmäinen koskaan näkemäni dokumentti tästä suuresta taiteilijasta. Kauan eläköön Muumit!

4 kommenttia:

  1. Hyvä Tove, hyvä muumit! Aamulehden Mini-liittekin oli hyvä, piti lukea kannesta kanteen ja tajuta, että muumeissa on vielä paljon opittavaa (en ole edes lukenut ihan kaikkia kirjoja vielä). Varsinkin se mistä hahmot ovat saaneet inspiraatiota oli kiinnostava seikka ja kaikki ne sitaatit ym. - ei mitään lastenjuttuja välttämättä! Mutta kyllä ne modernit muumitkin menee (niiden fanihan mä lapsenakin olin) ja haluan ehdottomasti saada sen boksin (mutta mukeja ja muita modernin muumin oheistuotteita tuotetaan ihan liialliset määrät ja kaupallisuus-efekti on taattu). Hienoa, jos muumeille perustettaisiin vihdoin oma paikka. Ei se Taidemuseon kellarikaan kovin huono ole, siellä on hienoa grafiikkaa paljon, mutta vähän kattavampi kokoelma yhdistettynä kahvilaan ja kauppaan olisi taattu menestys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllä. Aika moni hahmoista liittyy Toven perheeseen, lähipiiriin tai tuntemiin henkilöihin. Eihän tälläisiä asioita lapsena miettiny tietenkään.

      Ja mitä tulee Tampereen kahviloihin, baareihin ja museoihin, hirveesti on vielä opittavaa vaikkapa täältä Tallinnasta. Ei meillä vaan osata toteuttaa viihtyisiä ajanviettopaikkoja, sellaisia missä voi juoda kahvia, olutta, rupatella, surfailla, nauttia kulttuurista

      Poista
  2. Kiitos tästä, en ole myöskään nähnyt yhtään dokumenttia Janssonista. Mielenkiintoista, viikonloppuna otan aikaa tälle!

    VastaaPoista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.