Muumit järkyttivät Iltalehden lukijaa

Kirjoitin jo aiemmin Tove Janssonin juhlavuodesta, ja kävin viime viikolla myös katsomassa uuden Muumit Rivieralla -elokuvan, joka pohjautuu kaikille tutumpia Muumilaakson tarinoita tv-sarjaa enemmän alkuperäisiin sarjakuviin. Itse tarinan aihio taas sisältää alunperinkin havaintoja Toven ja hänen äitinsä reissulta Rivieralla.

Elokuvan ympärillähän kohuttiin jo etukäteen, sillä sitä markkinoitiin niin autenttisena kunnianosoituksena alkuperäisteokselle, että se olisi ainoastaan aikuisille sopivaa katsottavaa. No, huoli pois, sillä tokihan tässä oltiin ronskimpia, mitä niin sovinnaisessa tv-sarjassa, mutta taitavat ainoastaan nämä samat kukkahattutädit, jotka haluavat piilottaa alkoholimainonnan tyystin, olla niitä, jotka pitävät tätä lapsille sopimattomana. Elokuvan tultua teattereihin, ei kestänyt kuin reilun viikon, kun samat äidit jo järkyttyivät elokuvasta.

Lainaan tuosta edellämainitusta Iltalehden artikkelista tämän kommentin ja painan sen jälkeen pääni hiekkaan:

- Kävimme eilen katsomassa Muumit Rivieralla -elokuvaa. Kyseessä oli vähän erilainen muumielokuva. Pappa joi viskiä ja viiniä ja mamma hoiteli auliisti papan krapulaa. Niiskuneiti pelasti köyhyyksissään rahansa kasinolla saadakseen uudet bikinit ja flirttaili yökerhossa. Mukana oli myös "kiintiöhomo". Koira joka ei pitänyt koirista vaan kissoista, perheenäiti päivittelee.

Elokuvan erilaisuus on kuitenkin ollut hyvin tiedossa, joten on lähes älytöntä viedä lapsi tätä katsomaan, mikäli kokee aiheen itse sopimattomana. Toki elokuva on luokiteltu sallituksi ilman ikärajaa, mutta se kertonee ainoastaan siitä, että sisältö ei ihan oikeasti kovinkaan järkyttävää katsottavaa perheen pienimmillekään ole. Ehkä en kuitenkaan itsekään alle kouluikäistä veisi sitä katsomaan. Toiseksi kommentissa on paradoksi. Millä perusteella on tehty johtopäätös, että kissoista enemmän kuin koirista pitävä koira on "kiintiöhomo"?

Tarinassa Niiskuneiti haaveilee glamourista ja elokuvatähtien elämästä, Muumipappa taas seikkailusta, jonka matka Rivieralle mahdollistaisi. Näistä aineksista on saatu kasaan elokuvan (ja sarjakuvan) aihio, jossa koko perhe lähtee pienellä purjeveneellä kohti tuntematonta. Matkalla on tietysti mutkia, eihän se muuten seikkailu olisi, ja perillä Muumien elämä mullistuu heidän muuttaessa asumaan julkkisten kansoittamaan Grand hotelliin. Arkinen ja leppoisa muumilaaksoilu mullistuu kertaheitolla, kun heidät repäistään glamourelämän pyörteisiin, ja saapa siitä pappakin osansa, Muumipeikko ei niinkään arvosta.

Muutamissa arvosteluissa on kritisoitu tarinan epäloogisuutta, mutta itse en pysty tätä allekirjoittamaan laisinkaan. Sarjakuvan lukemisesta on varmastikin ainakin 20 vuotta, joten en sitä niin tarkkaan muista, että voisin elokuvaa lähteä vertaamaan, mutta mielestäni elokuva kantaa hienosti alusta loppuun saakka. Juonen kaari on eheä, ja mielestäni siinä on selkeä alku sekä loppu. Kaikki mitä matkan varrella tapahtuu, toimii kyllä keskenään olennaisena osana tarinan kulkua.

En kuitenkaan pitänyt tätä niin huikeana elokuvana, että pitäisin sitä ehdottomasti elokuvateatterikäynnin arvoisena. Hauska se oli, katsottava, mutta itse kävinkin sen tiiraamassa Niagarassa viidellä eurolla. Sen verran tästä kyllä voi maksaa, tai sitten odottaa sen julkaisua Blu-raylle.

Tove Jansson ja Muumit

Olen hiukan myöhässä tämän aiheen kanssa, sillä Tove Janssonia on juhlistettu jo tammikuusta lähtien. Tänä vuonna tulee nimittäin kuluneeksi 100 vuotta tämän Suomen yhden tunnetuimpien brändien luojan syntymästä.

Itse heräsin tähän faktaan tosiaan vasta toissaviikolla, kun Aamulehti julkaisi kokonaisen liitteen Toven kunniaksi. Olin kylläkin lukenut jo aiemmin, että hänelle ollaan omistamassa juhlavuoden kunniaksi omaa puistoa Helsingistä, mutta sekin varmistui vasta samoihin aikoihin. Aloitteen asiasta oli tehnyt Anni Sinnemäki. Entinen Katajanokanpuisto lähellä Janssonin synnyinkotia tunnetaan tästä edespäin Tove Janssonin puistona. Itsekin olen kulkenut tuon puiston ohi jo kahdesti tänä vuonna, matkalla laivaterminaalille.

Oma suhteeni Muumeihin on varsin merkittävä. Jo lapsena luin monet Muumi -kirjat läpi, niiden maailma oli niin kiehtova. Muutenkin siihen aikaan tuntui, että valtaosa merkittävistä lastenkirjoista tuli Ruotsista, luulin nimittäin pitkään Tovea ruotsalaiseksi, kuten toista suosikkiani Astrid Lindgreniäkin. Taisin olla jo teini-ikäinen kun asian laita minulle vasta valkeni :) Ja vaikka aloin jo olla kasvamassa ulos lastensarjoista, ehti Muumilaakson tarinoita tv:ssä alkaessaan vuonna 1991 vielä jättää jälkensä muhun.





Vähän myöhemmin puolestaan Janssonin hieman kyseenalaisemmat teokset, joissa ironisoitiin hippiliikettä, juotiin alkoholia, käytettiin huumeita ja kapinoitiin poliisia vastaan huvittivat. Nuo tietysti olivat irrallaan muusta tuotannosta, mutta vielä aivan viime vuonnakin Tupakkapolitiikan kehittämistyöryhmä onnistui naurattamaan, kun he aivan tosissaan esittivät Muumeille K-18 ikärajaa, koska tarinoissa tuprutellaan piippua.

Mutta mitä huomattavasti sovinnaisempaan tv-sarjaan tulee, edelleenkin voisin katsoa sitä, sen verran hauska ja kiinnostava se oli. Se myös ilmestyi vihdoin viime syksynä kokonaisuudessan 26-dvd:n boksina, ja ensimmäinen painos myytiin heti tuoreeltaan loppuun. En sitä sentään itse ole ostanut, mutta melkoinen suosio siis.

Luonnollisesti myös Tampereella sijaitseva museo, Muumilaakso panostaa omalta osaltaan aiheeseen. Museoiden Yökin on jälleen tulossa toukokuussa, joten viimeistään silloin taidan itsekin siellä poiketa. Muuallakin Suomessa järjestetään tapahtumia ja luentoja läpi koko vuoden, katso omat paikalliset mahdollisuutesi juhlavuoden viralliselta sivustolta.

Idea tähän postaukseen tuli kuitenkin tästä pari vuotta sitten valmistuneesta BBC:n Janssonista tekemästä dokumentista. Katsoin sen nimenomaan toissasunnuntaina ja sen lisäksi että se oli hienosti toteutettu, oli se myöskin ensimmäinen koskaan näkemäni dokumentti tästä suuresta taiteilijasta. Kauan eläköön Muumit!