torstai 1. joulukuuta 2011

Fiilistelyä

Joulukuun ensimmäinen kirjoitus :)

Tavoistani poiketen julkaisen tällä kertaa tälläisen kotiruoka-aiheisen postauksen, vaikka se ei blogin yleislinjaan sovikaan. Harrastan kuitenkin ruuanlaittoa, ja juuri mikään ei ole niin mukavaa kuin rauhallinen koti-ilta hyvän ruuan ja viinin parissa. Eilen oli sellainen ilta.

Illalliseksi tein valkosipuli-parmesan-savulohisalaattia. Savulohen hain jo keskiviikkoiltana ja töitten jälkeen paistoin nopeasti moniviljaleivästä leikkaamani krutongit valkosipulivoissa ja revin salaatin valmiiksi. Kananmunat olin keittänyt jo aamulla. Yksinkertaisuudessaan mukaan tuli vain kurkkua, miniluumutomaatteja ja keräsalaattia. Mukaan pyöräytin vielä parmesanlastuja ja todella hyvä salaatti tästäkin tuli. Palan painikkeeksi valikoitui aiemmin työkaverin suosittelema amerikkalainen Woodhaven Chardonnay -valkoviini. Olen ollut aika skeptinen jenkkivalkkareiden suhteen mutta nyt voin sitä itsekin vilpittömästi suositella.



Tänään olis Café Europan pikkujoulut. Tarkoitus olisi mennä piipahtamaan tässä mun lempikahvilassa ja katsastamassa meno.

Huomennahan sitten on taas tiedossa parasta mitä Tampereella on tarjota, Hang The DJ! ja keikalle saapuu helsinkiläinen Rubik. Eniten bändistä huolimatta odotan tanssiosuutta, siihen malliin viime aikoina tanssijalkaa on vippassut, ja hyviä deejiivetoisia iltoja on täällä viikonloppuisin aivan liian harvoin. Ennen keikkaa vietetään kaverin luona leffailtaa.

Muistattehan myös sunnuntain Designtorin Pakkahuoneella? Palaan tähän vielä viikonlopun mittaan, mutta nyt on oiva tilaisuus lähteä katsastamaan ystäville ja rakkaille uniikkeja joululahjoja.

Mukavaa viikon jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.