maanantai 19. joulukuuta 2011

Musiikkipainotteinen maanantai



Vain vähän sen jälkeen kun olin aamulla postannut edellisen Pepe Deluxé-aiheisen viestin, kuulin radiossa uuden biisin The Rootsilta enkä meinannut uskoa korviani miten hyvältä se kuulosti. Biisi oli 'I Remember'.



Olin eilen illalla jo huomannut että Spotifyyn oli ilmestynyt uusi levy 'Undun', mutta en vielä silloin ehtinyt siihen tutustua. Sen sijaan töistä päästyäni ryhdyin heti tuumasta toimeen ja positiiviseksi yllätyksekseni löysin levyltä toinen toistaan hienompia kappaleita. Ilmiselvää on jo muutaman kuuntelun perusteella, että tässä on vuoden 2011 paras hip hop -levy.



Olin ihastunut bändiin jo vuoden 1999 albumin 'Things Fall Apart' ansiosta, mutta jossain vaiheessa matkaa bändi tuntui kadottaneen tatsinsa eivätkä muutamat 2000-luvun levyt enää toimineet entiseen malliin. Sen sijaan nyt on selvästi palattu juurille (tähän lisätty tahallinen vitsi) ja onnistuneesti. Edellä postattu 'The Otherside' kun on bändin yksi hienoimpia raitoja tuon 12 vuoden takaisin levyn 'You Got Me' kappaleen ohella.

The Roots yhdistää taas hienolla tavalla soulin, funkin ja hip hopin omanlaiseksi fuusiokseen jonka se parhaiten osaa. Tämä saundi on heidän parasta tavaramerkkiään ja 'Undun' tulee jäämään selvästi itselle historiaan yhtenä, ei pelkästään vuoden 2011, vaan kaikkien aikojen parhaista hip hop albumeista.



Työpäivän jälkeen lähdin myös kaverin mukaan kaupungille shoppailu- ja ruokailuseuraksi. Itselleni en nyt vieläkään katsellut liiemmin mitään vaatteita, sillä odotan alennusmyyntien alkamista kunnolla, sekä tulevaa Liettuan matkaa.

Kaupungilla pyörittyämme päädyimme tietysti Café Europaan jossa join kestosuosikkin Latte Mochan ja söin kinkku-brie focaccian. Kaverini söi lämpimän vuohenjuusto-kanaleivän joka normaalisti on oma suosikkini. Parannettiin maailmaa ja nörtteiltiin, minä iPadilla ja kaverini kännykällään. Voisi sitä silti huonomminkin aikaa viettää :) Sain ilmeisesti jotakin erikoispisteitä Foursquaresta tsekattuani itseni viikon sisään jo kolmannen kerran Europaan :)

Päivän asuna oli seuraavanlainen kokonaisuus:



Huivi: Alkuperää en tiedä, saatu Annalta.
Paita: Scotch & Soda, Stockmann
Farkut: Pull & Bear
Kengät: Converse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.