sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Uudet tuulet, uusi tukka

Neljäs päivä antibioottikuuria meneillään ja tuntuu siltä että pahin olo on takana, aika levollisesti viimeiset päivät on tullutkin mentyä, mitä nyt perjantai-iltana kävin kääntymässä kaupungilla Minibaarissa parilla. Mukavaa kun on voinut vaan löhöillä, nukkua päikkäreitä ja katsella telkkaria.

Pääasiassa dvd:llä on pyörineet Frendit sekä Kolmas kivi auringosta, mutta myös Stieg Larssonin Millennium-trilogian kaksi ensimmäistä elokuvaa. En todella ollut vieläkään nähnyt näitä, saati lukenut kirjoja, mutta tarkoitus oli ehtiä katsoa kaikki kolme ennen kuin David Fincherin versio ensimmäisestä elokuvasta, The Girl with the Dragon Tattoo tulee täälläkin ensi-iltaan joulun alla.

Lauantaina katsottiin 'Miehet jotka vihaavat naisia', ja tänään 'Tyttö joka leikki tulella'. Viimeinen osa on tarkoitus katsoa tulevalla viikolla. Kummatkin elokuvat olivat todella loistavia, tosin pidän useinkin ruotsalaisista elokuvista. Olen aina ollut sitä mieltä että Ruotsissa osataan kaikki paremmin, paitsi ehkä jääkiekko ;)



Eilen tietysti piipahdin myös parturissa kuten aiemmin kerroin. Citydeal-lahjakorttini olisi umpeutunut vuoden vaihteessa eikä kyseinen liike ollut itselle sopiviin aikoihin auki kuin lauantaisin, joten alkoi tulla kiire asian kanssa.

Mallia ei kovin paljon lähdetty muuttamaan, ainoastaan lyhentämään. Väriksi halusin hieman aiempaa tummemman ruskean häivähdyksellä vaaleita raitoja ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Nyt kun pituus on hieman lyhyempi, se mahdollistaa useampia erilaisia hiusmallivaihtoehtoja kuin aiemmin. Lisää kuvia myöhemmin kunhan parannun täysin ja otan taas päivän asu-kuvia.

9 kommenttia:

  1. Tukka nayttaa hyvalta!

    Meitsi on nahny tosta millennium trilogiasta vaan ton vikan osan, pitais varmaan kattoa nuo muutkin. Tykkasin tosta man som hatar kvinnorista tosi paljon ja kaikki aina kertoo noiden kahden muunkin olevan hyvia.

    Ja oot oikeessa, ruostalaiset tekee parempia elokuvia, mutta onhan meilla sentaan Kaurismaki! Diggaan kylla kansallishapeakseni Moodyssonista enemman.

    VastaaPoista
  2. Hanna: Man som hatar kvinnor on eka osa, eli oot vissiin sen lukenut sit kirjana. Mä en ole mitään näistä lukenut kirjana ja kuulemma, kuten yleensä, kirjat on parempia. Mulle kuitenkin toimi leffat erittäin hyvin ja mä tykkään Tukholmasta kaupunkina, erityisen mukavaa siis että näkee tuttuja maisemia.

    Tietenkin meillä on Kaurismäki ja sen tyyliä ei ainakaan kukaan ole onnistunut jäljittelemään. Ja onhan monet suomalaiset elokuvat nykyään jo tasokkaampia kuin aiemmin. Harvoin ne silti pääsee ruotsalaisten tasolle. Moodyssonilta en oo nähnyt kuin nää kaks tunnetuinta.

    VastaaPoista
  3. Aaa, en oo lukenu niita kirjoja. Oon vaan nahny ton man som hatar kvinnorin leffana ja luulin, etta se on kolmas osa. Eli en siis todellakaan ole yhtaan perilla mistaan! Tykkasin siita kuitenkin.

    Kaksi tunnetuinta on varmaan Lilja 4 ever ja Fucking Amal? Mun suosikki noista on Tillsammans.

    VastaaPoista
  4. Okei, joo eka osa ja siitä on tulossa toi jenkkiversio tänne ainakin 21. pv teattereihin. Siks pitikin äkkiä saada nää katottua alta pois ensin :)

    Hirveät ei oo odotukset mutta toisaalta ehkä Fincher tuo jotain mielenkiinnosta twistiä tohon.

    Ne oli juurikin ne Moodyssonin leffat jotka oon nähnyt.

    VastaaPoista
  5. Ai niin, ja tähän Kaurismäki-teemaan jatkona että siis todellakin pidän erityisesti Akin leffoista, mutta vanhemmat yhteisohjauksetkin koko lailla loistavia.

    Mullahan on siis olohuoneen seinät vuorattu Kaurismäen leffajulisteista tehdyillä tauluilla :)

    VastaaPoista
  6. Löysin sattumalta blogisi, ja lukaisin sen läpi. Tekstissä ei niinkään mitään vikaa, mutta nuo kuvat, kuinka karmivaa, naamasi kiiltelee hiestä kuin pienellä sialla :D Edellisessä kuvassa sinulla on kaikkien aikojen mahtavimmat silmäpussit. Onko pakko tunkea noin pienet farkut jalkaan, jos vaikka ensi kerralla ostaisit sopivia? ;)

    VastaaPoista
  7. Hahhah :) se "hiki" on muuten sulanutta lunta, tulin juuri ulkoa (siksi ulkovaatteet).

    Mitä silmäpusseihin tulee, niin joo, en varmaan saa tarpeeks nukuttua enkä toisaalta käytä mitään peittäviä tuotteitakaan, joten joudut nyt elämään sen asian kanssa.

    Farkut kyllä istuu ihan kivasti jalkaan.

    VastaaPoista
  8. Ihanko oikeesti oot sitä mieltä, että joululahjat postauksessa olevassa mustavalko kuvassa farkkusi istuvat hyvin?

    VastaaPoista
  9. Ne farkut on itse asiassa osittaista stretsikangasta, joten ovat yhdet mukavimmista farkuista joita omistan ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.