tiistai 21. tammikuuta 2014

Relevanttia Elephanttia

Lontoolaisten Amelia Rivasin ja Christian Pinchbeckin Elephant on yksi mun tuoreimmista viimeaikaisista musiikkilöydöistäni. En ollut lähestulkoon uskoa korviani, kun kuulin koko 'Shapeshifterin' sinkun ja 'Elusive Youthin' ensimmäistä kertaa. Taas kerran jotain näin huikeaa musiikkia, upeaa!

'Skyscraper' taas tuo jollain tavalla mieleen Julee Cruisen Twin Peaksin soundtrackillä, ainakin jotakin samalla tavalla vahvasti elokuvamaista siinä on. Luin jostakin arviosta, että duon musiikkia verrattiin mm. Lana Del Reyhin, mutta itse en kyllä yhtäläisyyksiä juurikaan löydä.

Näiden parin musiikkivideon lisäksi bändillä on muutamia muitakin huiman hyviä biisejä. Niitä löytyy lisää esimerkiksi Spotifystä ('Skyscraper' / 'Shapeshifter' / 'Elusive Youth' ).

Ilmeisesti kyseessä on ennemmin yhdessä ollut pariskunta, nyt kaiketi vain musiikkia tekevät ex-kumppanit. Hyvä että saivat välinsä kuntoon ja kanavoivat yhteiset intressinsä musiikkiin! Sellaista tutinaa vähän on, että Elephant vielä tänä vuonna saa debyyttilevynsä julkaistuksi. Odotan (mielenki)innolla!




2 kommenttia:

  1. Mietin, että mikä Julee Cruise, mutta klikkaamalla biisin soimaan selvisi heti. Aivan sama mielleyhtymä, vahvasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä enemmän tyylillinen juttu kuin puhtaasti lauluääneen liittyvä, mutta kyllä toi äänen pehmeyskin on hiukan samanlainen.

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.