perjantai 14. joulukuuta 2012

Rumpubassohehkutusta

Vielä toinen postaus konemusiikkia. Osa näistä biiseistä taitaa olla jo viime vuoden puolelta, mutta suurin osa kuitenkin tämän vuoden rumpubassokermaa, jotkut jopa ihan tältä syksyltä. Ainakin itse olen nämä vasta tämän vuoden puolella bongannut.

Oma historiani rumpubasson osalta sai ensisykäyksensä jo edellisessäkin postauksessa hehkuttamastani The Prodigyn 'Everybody In The Place' raidasta loppuvuodesta 1991. Myöhemmin, joskus vuoden '93 paikkeilla kuvioihin tulivat enemmän uugeet artistit kuten Acen, jolta listaamani bonusraidat olivat. Vuonna '95 aloitettiin itsekin kaverin kanssa tekemään breakbeatia ja niin levylautasella kuin musiikinteko-ohjelmassa pyöri junglet. Vuotta myöhemmin LTJ Bukemit, 4 Herot, Goldie jne. ja me vastaavasti heitettiin ensimmäiset livekeikat (TJEU 1 & 2).

Vuosituhannen loppua kohti oma rumpubassoinnostus alkoi hiipua ja viimeinen esiintyminen koskaan tapahtui touko-kesäkuun vaihteessa '99. Rakkaus breakbeatiin tosin on säilynyt näihin päiviin saakka. Hyviä muistoja drum'n'bassistakin on, ja vaikka uudempi musiikki ei edelleenkään kokonaisvaltaisesti ole kovin kiinnostavaa (paskaa julkaistaan paljon), aina löytyy kourallinen biisejä ja artisteja jotka onnistuvat yllättämään, kuten nämä. Valitsin siis tähän kaikkein parhaiten itselle uponneet biisit tältä syksyltä. Tuo Hybrid Minds joka esiintyy alla useampaan otteeseen, oli vieläpä kaiken lisäksi täysin uusi tuttavuus.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.