lauantai 8. joulukuuta 2012

Lunta tupaan ruotsalaisittain

Ensiksi kolme asiaa!

Ruotsissa oli enemmän lunta kuin Suomessa, huh huh. Lunta tuli tupaan myös vaateliikkeissä, sillä Tukholman vintageputiikeissa kuteet, rumatkin, ovat räikeästi ylihinnoiteltuja. Kolmanneksi entinen vinyylitaivaani, Vintage Room oli muuttanut toiseen paikkaan.





Lumitilanne tuli meille kyllä ihan yllätyksenä kun lähdettiin torstaiaamuna laivasta käveleen kohti SoFoa. Laivalla mitään uutisia tullut seurattua. Lumitöitä ei oltu edes ajateltu vissiin tehdä, joten ei meillä täällä Suomessa ihan niin huonosti sitten asiat kuitenkaan ole :)





Mutta ei meillä siis mitään ongelmaa ollu, vaikka vähän joutuikin tarpomaan hangessa. Lumen ansiosta oli toisaalta aika sympaattisen talvisen näköistä joka paikassa, eikä Ruotsissa kylmä ollut. Tälläisenä ympärivuotisena tennarien käyttäjänä sai kyllä kenkänsä märiksi, mutta eipä tuo haitannut, oli niin paljon nähtävää ja kivoja paikkoja kierreltävänä.





Kuvat on siis otettu nyt Canonin PowerShot SX50 HS:llä ja zoomilla pääsee kyllä aika kätevästi kohteiden lähelle. Tuollainen ensin harakaksi luultu raakku halusi meille poseerata kovasti, ensin se peuhasi hangessa ja esitteli eri puolia itsestään jonka jälkeen hypähti oksalle ja tiiraili sieltä meitä. Hauska otus, Ruotsissa linnutkin ovat kameran edessä kuin kotonaan :)





Nytorget Urban Deli on ruokapaikan ja lähi- ja luomuruokaan keskittyneen elintarvikekaupan yhdistelmä SoFon ytimessä Nytorgetilla. Todella mielenkiintoinen konsepti ja ilmeisen suosittu, sillä lounasaikaan ravintolapuoli oli pullollaan asiakkaita.





Elintarvikkeet kaupan puolella oli upeasti esillä ja houkuttelivat ostajia väriloistollaan. Itselle tarttui tosin mukaan ainoastaan pullo Snapplea, sillä laivalla syödyn tuhdin aamiaisen jälkeen ei millään vielä olisi jaksanut syödä ruokaa.

Vekkulisti maalattu pyörä kiinnittää huomion Coctailin edustalla. SoFo on täynnä kaikenlaista vanhaan ja uusvanhaan tavaraan ja vaatteisiin keskittynyttä liikettä.







Me ei Coctailissa käyty, vaan pikaisen kaupungin lähetystorivisiitin jälkeen pistäydyttiin viereisessä Popissa. Suuri osa heidän vaatteistaan näytti olevan uustuotantona tehtyjä vintagetyyppisiä vaatteita, mutta myös vanhaa tavaraa oli myynnissä. Täältä olisin ehkä eniten löytänyt siistejä juttuja, mutta parhaiden paitojen ja takkien lähtiessä 70 eurosta ylöspäin, jätin nekin sen tarkemmin katsomatta.

Jos kuitenkaan juuri hinta ei ole este käytetyn vaatteen tai vanhan tavaran ostajalle, on SoFo täydellinen shoppailuparatiisi. Itsellä kipurajat paukkuivat näissä kaikissa liikkeissä kuitenkin vastaan. Halvin yksittäinen paita oli Tukholman lähetystorin liikkeestä Skånegatanilta bongaamani New Yorkerin miesten kauluspaita, hintaan n. 12 euroa. Kyseessä oli kuitenkin lähinnä UFF:iin tai Pelastusarmeijan kirpputoriin verrattava paikka ja jopa siellä yli 30e hinta peruspaidoista oli enemmän sääntö kuin poikkeus.







Kun näissä varsinaisissa vintageliikkeissä aivan tavallisten (joskin erittäin tyylikkäiden vaatteiden) hinnat alkoivat nousta paidalta 40-70 euron hintahaarukkaan, iski se vasten kasvoja hiukan liian kovaa, rajansa kaikella. Kyseessä on kuitenkin loppuviimein käytetty tuote, ja monessa tapauksessa vaikutti että laatu ei aivan kohdannut hintaa, joka uutenakaan ei ole ollut todennäköisesti ollut yhtä korkea. Itse vastustan tälläistä hinnoittelua aivan periaatteesta.

Valikoima toki erityisesti Beyond Retrossa on huikea, ja liikkeitäkin kaupungista löytyy peräti kolmelta eri sijainnilta. Itse laitan kuitenkin mieluummin rahani täällä kotikaupungissa Kätkö Vintageen kun etsin vanhaa vaatetta päälleni. Joku on sitäkin ehtinyt kritisoimaan hintavana, mutta se on vielä erittäin kilpailukykyinen paikka jos vertaa naapurimaan yrityksiin!







Hieman tuohtuneena hintatasosta poikettiin kahvilla läheisessä Café Stringissä joka oli alueen henkeen sopivasti erittäin hauskasti sisustettu kahvila.

Stringissä huonekalut ja sisustus oli selvästi haalittu mistä lie oli saatu, tai sellainen fiilis sieltä jäi. Se oli kuitenkin omasta mielestäni viihtyisä paikka mustavalkoisine shakkilattioineen.





Maha täynnä kahvia ja kakkua lähdettiin Söderin keskustan suuntaan. Perus H&M:t ja Carlingsitkin toki tuli käytyä läpi, tosin tie ei tällä kertaa kulkenut Tukholman ydinkeskustaan saakka laisinkaan, joten Söderin tarjonta sai luvan kelvata. Niistä ei kuitenkaan oikeastaan mitään niin mieluista löytynyt että olisi yhtä keltaista Cartsun raitapaitaa lukuunottamatta mukaan tarttunut. Siitä kuvaa sitten aikanaan.





Sen sijaan jo aiemmin vakiopaikakseni muodostunut käytettyjen levyjen liike Vintage Room (aiemmin Mosebacke Records) oli vaihtanut liiketilaa. Tätä en kuitenkaan vielä siinä vaiheessa tiennyt. Ruotsalainen DJ Mika Snickars oli perustanut oman levykauppansa tuttuun kellariin Hökens gatanille.

Aika oli kuitenkin rajallinen ja kun tässä vaiheessa laivan lähtöön oli enää pari tuntia aikaa, ei kaikkia levyjä ehtinyt mitenkään käydä läpi. Löysin silti muutaman mahtavan italodiscokokoelman ja pari mielenkiintoista sinkkua mukaan viemisiksi. Matkalla satamaan huomasin myös että Vintage Room oli siirtynyt pari korttelia lähemmäs rantaa, mutta aika ei kuitenkaan enää antanut pistäytyä siellä.

Tarkoitus on vielä tehdä yksi postaus reissusta, vähän enemmän matkalta ja matkan varrelta. Jos olette Tampereella, muistakaapa käydä tänään katsastamassa Aaltosenkadun joulutori! Itsehän lähden juuri töihin pusertamaan yhden ylityöpäivän silkasta solidaarisuudesta (ja vähän ahneudestakin ;) ).

2 kommenttia:

  1. Ei vitsit, nyt olen vielä vahvemmin sitä mieltä, että Söderiin on päästävä! Pitänee tehdä vaikka kesällä uusi Tukholman-reissu. :) Hemmetti, unohdin ihan täysin googlettaa, missä keskustan Beyond Retro sijaitsee! Koitin kerran aiemmin löytää sitä Tukholmasta, mutta liike oli ilmeisesti vastikään muuttanut eri paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan tulee kesälläkin mentyä :) Ans kattoo ny! Niitähän on tosiaan kolme kappaletta Stokiksessa, ja se keskustan on Norrmalmilla, kaks Söderillä.

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.