torstai 27. joulukuuta 2012

Sulattelua, silittelyä ja science fictionia

Vapaat on sitten ohi tältä vuodelta, ja vielä kolme normaalia työpäivää olis tiedossa. Töissä on luvassa aivan takuuvarmasti kaaos, vaikka muutenkaan meillä ei koskaan anneta välipäiviä tai uuden vuoden aattoa vapaiksi tietyistä syistä. Nythän on sitten seuraavan kahden tulevan vuoden aikana joulu aina keskellä viikkoa, mutta eipä mennä niin pitkälle :) Mä oon kaikesta kiireestä huolimatta harkinnut mennä taas jompana kumpana lauantaina tekeen ylityöpäivän, mutta katsoo nyt. Maanantaina on sitten uudenvuodenaatto ja bileet, vain tequila puuttuu vielä.

Maha on ollut äärimmilleen tukossa, varasin aivan liikaa ruokaa itselleni. Mutta ottaapa tästäkin opikseen, vähemmälläkin pärjää! Ja ikään kuin ruuan mättäminen ei olisi riittänyt, tein vielä muffinsejakin eilen iltapäivällä. Mussa ei kyllä ole yhtään leipurin vikaa ja eipä tuokaan mennyt niinkuin Strömsössä. Maussa ei oo mitään vikaa, ulkonäössä enemmänkin :)





Vähän meni löhöilyksi tapaninpäivä. Tuijottelin vaan telkkaria sen jälkeen kun bongasin tutun kaverin Facebook-seinältä klipin tuommosesta sci-fi pätkästä vuodelta 1954, kuin 'Target Earth'.

Ihan noin vanhoja juttuja, tai sci-fi leffoja multa ei edes DVD:llä löydy, mutta sen sijaan 'The Outer Limitsin' ja 'The Invadersin' ekat tuotantokaudet kyllä. Bongasin aikanaan teini-ikäisenä molemmat sarjat Sci-fi Channelin ilmaisviikonlopusta ja jäin jo tuolloin koukkuun tuohon kliseiseen kamaan. Tilasin sittemmin molemmat edellisessä sci-fi huumassa muutama vuosi sitten, mutta molemmat on jääneet kesken motivaation puutteessa. Eilen oli hyvä päivä kaivaa jälkimmäinen naftaliinista ja katsella pieni Invaders-maratoni. Parissa jaksossa oli kyllä sellaista naiskaunettakin, että oksat pois. Nyt jo seitsemänkymmenen nurkille päässeet Barbara Luna ja Lynn Loring ovat molemmat olleet 60-luvulla aivan mielettömän kauniita naisia :)



Onko tässä täydellinen suojaväritys? Kisumisu lähtee tänään iltapäivällä takaisin kotiin, ja hyvinhän meillä on mennyt kaiken kaikkiaan. Alkoi justiinsa kotiutua tänne, ja itse usein tuli syliin ja puskeskeleen mua. Eilen kävi vieläpä ite pöydältä viemässä mun aamupalaleikkeleet. Ilmeisesti mun lautaselle laittama muutama katkarapu ja yksi leikkele oli neidistä aivan liian vähän. Lopuksi meni vielä sänkyyn selälleen tyytyväisenä kehräilemään. Awws :)



Nyt vain tulta päin, kohti töitä ja katsomaan oliko tästä "lepolomasta" tarpeeksi hyötyä. Edes yhtenä aamuna ei tarvitse pyörällä sotkea töihin, koska sama työkaveri joka hakee kissansa töiden jälkeen, nappaa mut matkalta kyytiinsä. Pienet on ilot :)

Musta on myös tullut huono vaatebloggari viime aikoina, kun ostelen nykyään niin vähän uusia vaatteita. Alennusmyyntikausikin on alkanut suurimmassa osassa liikkeitä, mutta kun ei ole millekään tarvetta, ei oikein huvita päättömästi vaan kierrellä haalimassa lisää. Mä oon katsellut mun vaatekaappia jossa on murto-osa sellaisia vaatteita joita käytän, ja siltikin tarpeeksi. Pitäis päästä ulkomaille, vajaa vuosi sitten oli Liettuassakin alet, joten vaatteille ei jäänyt hirveästi hintaa.

2 kommenttia:

  1. Voi että mikä misunen! Ja täytyy sanoa, että sopisi kyllä täydellisesti sinne sisustukseenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe niin :) Enkä mä ees tajunnu kun vaihdoin lakanat ennen kisun tuloo! Tää värien mätsäys alkaa meneen just nyt vähän yli ;)

      http://www.youtube.com/watch?v=bSrSzFnxH0Y

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.