Olin päättänyt jo Chef Santerin Rakkaat juurekset -kirjan julkistustapahtumassa Ravintola C:ssä, että näitä siellä syömiäni suosikkiruokiani minun pitää kokeilla tehdä itsekin. Viikot ehtivät vain kulua, kunnes sain aikaiseksi toteuttaa tämän projektin. Katso muuten lopusta vielä palsternakkamoussen ohje videona (huom! lopussa kissa). Sitä en tosin itse tällä kertaa tehnyt, mutta sepä se vasta maistuva jälkiruoka onkin!
Vielä tuotakin pidempään, edellisistä Hulluista Päivistä lähtien, olin suunnitellut myöskin tekeväni risottoa, sieltä kun tuli ostettua parmesania ja arborio -riisiä.
Kokkauspäivä alkoi kanaliemen keittelemisellä heti herättyäni. Laitoin kokonaisen pakastebroilerin ensin kiehumaan, ja lisäsin lopulta joukkoon reilun satsin kaikenlaisia mausteita ja kasviksia. Lopputuloksena sain yli kaksi litraa kanalientä, josta kolmannes jäi vielä pakastettavaksikin. Oikeastaan kokkailu oli saanut alkunsa jo lauantai-iltana, jolloin tein Taikaleivän pohjan ja jätin sen kohoamaan kaikessa rauhassa. Olin löytänyt reseptin jo kuukausia sitten Tapahtui kerran vahingossa -blogista, ja nyt päätin sen toteuttaa Chef Santerin kardemummalla maustetun lanttukeiton kanelikerman kera kanssa syötäväksi.
Taikaleipä kohosi omia aikojaan liki vuorokauden, kanaliemeä keittelin kolmisen tuntia ja sen valmistuttua aloin risoton valmistukseen. Sipuleja kuullotin ensin pannulla oliiviöljyssä, jonka jälkeen lisäsin sekaan riisin. Niiden muututtua läpikuultaviksi, lisäsin valkoviinin ja lopulta kanaliemen pienissä osissa. Risoton alkaessa vetäytyä sopivaksi, ja riisin pehmettyä raastoin joukkoon parmesanin ja lisäsin pienenä kuutiona osan aiemmin kanaliemen keittämisestä jääneet broilerin rasvaisemmista paloista. Tein sitä neljä annosta, jotta ruokaa jäisi vielä tiistaillekin. Parhaat broilerin rintapalat pakastin myöhempää käyttöä varten.
Risottoon tuli:
4dl arborio -riisiä
1 sipuli
6 dl kanalientä
2 dl valkoviiniä
4 rkl oliiviöljyä
1 tl mustapippuria rouhittuna
1 rkl ruokasuolaa
2 dl parmesaaniraastetta
...ja ehkä arviolta 2-3 dl kypsää broilerin lihaa
Sitten alkoi Taikaleivän valmistus. Käsittämättömän helppoa se kyllä on! Resepti löytyy tuolta toisesta blogista, mutta kerrattakoon, että lämmitin valurautapataani ensin 225 asteessa uunissa puolisen tuntia, ja jauhotettuani taikinan, heitin sen sinne kypsymään kannen alle. Ensin puoli tuntia kannen kanssa, ja loput 15 minuuttia ilman. Lopputulos oli täysin luvatun mukainen, vaikka uuniin mennessään se oli vielä sellainen möykky, että epäusko alkoikin vähän hiipiä taustalle. Turha huoli oli, maku oli täydellinen! Sopii kyllä loistavasti lanttukeiton oheen.
Mutta vielä oli paljon tehtävää jäljellä. Keiton lisäksi piti valmistella hummus ja laffa-leivät. Jälkimmäisistä en löytänyt mitään suomenkielistä reseptiä, mutta tälläinen ulkomainen ruokablogi pelasti mun päiväni. Olin tosiaan rakastunut laffaan syötyäni sitä ensimmäisen kerran viime kesänä Budapestissä Hummus Barissa peräti kahtena päivänä. Mutta enpä kuvitellut, että sen valmistaminen olisi noin helppoa, ja että lopputulos ei paljoa kalpenisi kesän kokemukselleni.
Taikinasta muotoiltiin suurin piirtein paistinpannun kokoisia, ja 1-2 sentin paksuisia lättyjä ja paistettiin pannulla runsaassa öljyssä reilun minuutin verran molemmilta puolilta. Lopputulos oli itse asiassa niin loistava, että enpä enää taida koskaan ostaa esimerkiksi naanleipää kaupasta tämän jälkeen. Maku kun laffalla ja naanilla on melkein yksi yhteen, ja ainakin tämä hakkaa mennen tullen kaupan esipaistetut hötöt.
Tässä vielä laffaleipään käyttämäni määrät:
8,5 dl vehnäjauhoja
8 g kuivahiivaa
4 dl vettä
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
Tarkoitus oli tehdä sekä tavallista hummusta, että punajuurihummusta Chef Santerin juureskirjan mukaan. Reseptiikka ei eroa toisistaan mitenkään muuten, kuin että hummuksen sekaan soseutetaan valmiiksi keitettyä punajuurta. Itse asiassa pidän tuosta punajuurihummuksesta jopa vielä enemmän, kuin tavallisesta. Lisäksi tein laffan ja hummuksen kanssa syötäväksi dukkahia paahtamalla ja rouhimalla cashewpähkinöitä, mantelia, pinjan- ja korianterinsiemeniä, sekä juustokuminaa. Mukaan lisäsin vielä paahdettua sipulia, sokeria ja suolaa.
Laffaleipää paistaessa olin keitellyt jo lanttukeittoakin, ja lopulta sain senkin valmiiksi. Kuutioin lantun ja sipulin pieniksi paloiksi, ja kuullotin niitä keskilämmöllä kattilassa voin kanssa. Kun voi oli imeytynyt sopivasti, lisäsin päälle viinin ja kiehautin. Tärkeää maun kannalta on, että sipulit tai lantut eivät ruskistu.
Tässä vaiheessa lisäsin kanaliemen, ehkä arviolta pari desiä vettä ja mausteet ja keittelin lantut kypsiksi. Lopuksi soseutin keiton sauvasekoittimella ja lisäsin toisen desin vispikermaa joukkoon.
Lanttukeitto Chef Santerin tapaan:
200 g lanttua
2 kpl sipulia
reilu nokare voita
2 dl kuivaa valkoviiniä (tai korkilline omenaviinietikkaa)
3 dl kana- tai kasvislientä
vettä
3 valkosipulinkynttä
1/2 tl hienonnettua kardemummaa
veitsenkärjellinen cayennepippuria
suolaa ja mustapippuria
kermaa
Kanelikerma:
1 dl vispikermaa
1/3 tl jauhettua kanelia
Tälläisen rupeaman jälkeen on kyllä takki vähän tyhjä, mutta ruokaa tuli suorilta kolmeksi päiväksi, ja aineita jäi vielä pakastimeen pidemmäksikin aikaa. Ja kyllähän näissä maku palkitsee vaivasta. Itse asiassa ostin vielä hernekeittotarpeetkin samalla kertaa lauantaina ensimmäistä kertaa vuosiin, ja sitäkin olisi tarkoitus kokkailla pitkän kaavan mukaan tällä viikolla. Kanalientä on onneksi nyt valmiiksi pakastimessa.
