Ei testi, vaan Palikkafesti

Ensinnäkin suuret kiitokset Blockfestille, koska teitte mun festariperjantaista vieläkin paremman.

Snoop Doggia lähdin katsomaan, mutta loppujen lopuksi kokonaisuus ratkaisi, eikä odotettu länsirannikon klassikkoräppärin setti yllättäen ollutkaan parasta festien perjantaissa. En tosin käynyt kaikkia bändejä katsomassa, mutta Solonen & Kosola, jotka räjäyttivät festarit käyntiin Lakeside -teltassa eilen iltapäivällä, taitavat kuitenkin viedä potin jälleen kerran.

Aivan loistavaa hiphoppia, ja melkein kolmasosa setin biiseistä oli myöskin freestyleä josta kaksikko on erityisen tunnettu. Räpissä freestyle on tavallaan hyvin samanlaista, mitä näyttelemisessä improvisaatio. En ehtinyt yhteen biisiin ihan ensiriimeistä mukaan, mutta alta löytyy myös puhelimella kuvattu video tilanteesta, jossa yleisöstä annetaan omia tavaroita Soloselle, ja mies tekee niistä räppiä. Kosola vetää beatboxia.

Timi Lexikonin pari viimeistä biisiä ehdin myös tsekata, ja KC/MD Mafia ja Tuuttimörkö oli livenä ihan yllättävän hyvä, ottaen huomioon, että en jaksa juurikaan heidän musiikkiaan kotona kuunnella. Myös Koksukoo, Eevil Stöö ja Kridlokk toastasivat mikrofoniin yhdessä ja vuoron perään eri biiseissä vakuuttavasti. Heidän jälkeensä esiintynyt kestosuosikkini Asa lunasti paikkansa Suomen parhaiden räppärien joukossa. Asia ei toki tullut mulle yllätyksenä, sillä vajaa 15 vuotta sitten ilmestynyt silloisella Avaimen nimellä julkaistu 'Punainen Tiili' oli todella tiukka lätty, ja on ihmeen hyvin kestänyt myös aikaa. Myös siltä kuultiin pari biisiä.



















Enimmäkseen aika kului chillaillessa keikkojen välillä oikein viihtyisäksi luodulla festarialueella, ja alueeseen liitetyllä Players Boatilla, jossa deejiit soittivat vanhaa hyvää oldschoolräppiä. Etenkin anniskelualueiden reunoille rakennetut puistomaiset tilat toivat mieleen parhaimmillaankin Flow Festivalin takapihan.

Koska festivaalin ruokatarjonta ei makkaraperunoineen ja pyttipannuineen vaikuttanut houkuttelevalta, ja kiinnostavien keikkojen välissä oli kuitenkin reilusti luppoaikaa, ennen KC/MD Mafian keikkaa lähdin käymään alueelta pois syömässä Ravinteli Huberissa. Safka oli jälleen täyden kympin arvoista, ja voin vannoa, että ensi kerralla lähden sinne syömään jotakin aivan muuta. Maistoin nimittäin paikan Iron Steakia haarukallisen, ja voin sanoa, että en edes muista, milloin olen yhtä taivaallista lihaa maistanut.

Snoop Dogg esiintyi tosiaan illan viimeisenä, ja odotin keikalta kieltämättä kohtuuttoman paljon. Toki vanhoja hittejä kuultiin jonkin verran, mutta setin pääpaino oli kuitenkin uudemmassa materiaalissa. Pääasiassa kuultiin näitä viime vuosien suurimpia eri tuottajien kanssa tehtyjä tanssilattiahittejä, sekä Snoop Lion nimellä tehtailtuja reggaeraitoja. Kaiken lisäksi en ehtinyt päästä tarpeeksi eteen keikalla, joten kuvat Snoopin keikalta ovat melko heikkolaatuisia. Ainoastaan se jäi tosiaan hiukan harmittamaan, että en käyttänyt minulle suotuja mediapassin tarjoamia mahdollisuuksia kunnolla hyväkseni. Varsinkin Snoopin keikkaa olisi hyvä ollut käydä kuvaamassa pressialueelta, mutta valitsin siinä vaiheessa ennemmin seuran, kuin sooloilun.

Kaiken kaikkiaan Blockfest -perjantai oli siis oikein mainio, ja juhlathan jatkuvat edelleen tänään. Itse en vain pääse paikalle koska lähden syvään etelään sukujuhliin. Toisaalta ei artistitarjontakaan niin kovin paljoa mua tänä toisena päivänä enää puhuttele.

Kupu täyteen Kasarmitorilla

Ja ehkä hiukan mittakin, kahdella eri tavalla.

Mainitsin tuon Tampereen Food Fest -postauksen yhteydessä, että olin lähdössä tällä viikolla myös tsekkaamaan Helsingissä hiljattain alkaneiden Street Food Carnivalien tarjontaa. Luin koko jutusta ensimmäistä kertaa reilu pari viikkoa sitten White Trash Diseasen Natalta, ja luonnollisesti tälläinen katuruokaintoilija varasi saman tien edulliset Onnibusit viimeiselle vapaalle lomakeskiviikolle.

Helsingin Kasarmitorilla siis on nyt järjestetty jo kolmena peräkkäisenä keskiviikkona ruokakarnevaalit, joissa on osittain samoja myyntikärryjä, mitä oli viime viikonloppuna Tampereellakin. Osa myyntipisteistä myös vaihtuu viikottain. Tutuista puljuista paikalla oli toissapäivänä Richard McCormickin Food Truck, sekä Liesikiesi. Lisäksi aiemmin myös Tampereella toiminut, ja sittemmin ainoastaan Helsingissä ruokaa tarjoava kasvisravintolaketju Soi Soi oli torilla mukana. Itse toivoin eniten pääseväni nauttimaan Taco Botin meksikolaista ruokaa, sillä sitä on hehkutettu niin näiden katuruokafestivaalien ansiosta, mutta taustalla häärii henkilöitä myös paljon kehutuista helsinkiläisravintoloista Patronasta ja Cholosta. Harmi kyllä en vieläkään onnistunut missiossani, mutta onneksi he tulevat myös Flow Festivalille, jolloin minut löytää heidän ruokajonostaan aivan taatusti. Lisäksi hotellimme festareiden aikana sijaitsee aivan näiden ravintoloiden vieressä!







Sen sijaan valitsinkin sitten Tortilla Housen perävaunun, sillä sinne oli kaikkein pisin jono, ja yleensä se kertoo siitä, että jonoon on syy. Se syy voi tietysti olla myös hidas palvelu, mutta vielä useammin se on haluttu ruoka, joka on jonottamisen arvoista. Yleisesti ottaen jonot olivatkin Street Food Carnivalien Akilleen kantapää, sillä moneen kojuun oli mielestäni suhteettoman pitkät jonot lopulliseen laatuun nähden, ja tähän osaltani viittasinkin ensimmäisessä lauseessani. Tortilla Houseenkin jonotettiin lopulta melkein tunti.

Kaikki vaihtoehdot sai valita joko tortillalättynä, tai pehmeinä ns. aitoina meksikolaisina tacoina, jollaista olin saanut ensi kerran vuosi sitten ihan kotikaupunkini Don Tacossa. Päätäytteen, eli liha/kana/kasvis lisäksi lisukkeet sai valita oman maun mukaan. Me otimme kanatortillan limeriisillä, salaatilla, juustolla, tuoresalsalla, ja kastikkeiksi sour creamin ja chipotlen, sekä naudanlihatacot samoilla täytteillä sillä erotuksella, että chipotlen sijasta kastikkeena toimi tomatillo ranch.

Naudanlihatacot olivat nappivalinta allekirjoittaneelle makumaailmansa puolesta, mutta annoksena harmillisen pieni. Kanatortilla taas oli kyllä muhkea, mutta täytteenä ollut kana ei maistunut mieluisalta. Se oli muidenkin lihatäytteiden tapaan riivittyä kananlihaa ja seassa oli useita kananluita, maun lisäksi luiden nyppiminen suusta kesken burriton pureskelun vei hieman fiiliksiä alas. Voin kuitenkin lämpimästi suositella heidän nautaansa, oikein maukasta, olisi ehkä pitänyt tilata vielä toinen burrito, mutta torilla tarjolla oli niin paljon muutakin kiinnostavaa. En ole mitenkään supertulisen ruuan perään, mutta meksikolaiselta ruualta olisi kuitenkin odottanut edes vähän tulisuutta, mutta missään näistä ei ollut minkäänlaista poltetta, ei edes siinä chipotlekastikkeessa.









Richard McCormick oli puolestaan muuttanut ruoka-autonsa tarjontaa hieman Tampereen jälkeen, ja tarjosi tällä kertaa sushiburritoja. Eipä ole ihme, että miestä hehkutetaan nimenomaan fuusiokeittiön guruna, sillä tuntuu, että hän pystyy yhdistämään melkein mitä tahansa makumaailmoja ja myymään sen asiakkailleen. Täytteinä oli kuitenkin samaa korealaista possua ja fatania, mitä Tampereellakin, nyt vain käärittynä merilevärullaan. Lisäksi tarjolla olisi ollut savulohirullaa. En kuitenkaan kokeillut näitä, sillä halusin maistella muunlaisia makuja.

Mitan täyttyminen jonoihin tuli ensimmäisen kerran todistettua BBQ on Wheelsin jonossa, joka oli jatkuvasti koko päivän toisiksi pisin Tortilla Housen jälkeen. Kello oli toki jo yli seitsemän, ja festivaalien tarkoitus päättyä yhdeksältä, mutta jonotimme meksikolaista pulled porkia jälleen liki puoli tuntia. Vain jotta muutamaa asiakasta ennen meitä kyseinen tuote pääsi loppumaan kesken kaiken. Koska kumpaakaan meistä ei houkutellut tavallinen juustopurilainen eikä kylmä gazpacho, jouduttiin siirtymään toiseen jonoon ja niin jäi tämä mesta testaamatta.

Hetken harkinnan jälkeen korvaavaksi vaihtoehdoksi valikoitui Liesikiesi, joka kyllä houkutteli mua puoleensa jo Tampereella, mutta koska muutakin kiinnostavaa tarjontaa oli liiaksi, jäi se silloin kokeilematta. Liesikiesillä tuotteina olivat aivan samat purtavat molemmissa paikoissa, eli heidän omat spesiaalinsa Pigboy- sekä Hauki-jokirapusliderinsa. Erityisesti tämä kiinnosti sen vuoksi, että purilaiset sai vaihtoehtoisesti vadelma-cashewsalaatilla ranskalaisten asemesta, ja jälkimmäiset eivät kumpaakaan olisivat kiinnostaneet enää tässä vaiheessa mittarin ollessa jo melko täynnä myös mahan osalta :)

Koska aikaa oli kuitenkin tuhlaantunut turhaan jonottamiseen jo BBQ on Wheelsillä, ehti täältäkin tuo salaatti loppua juuri paria asiakasta ennen minua, ja jouduin kuitenkin tyytymään maalaisranskalaisiin. Ne olivat kyllä ehdottomasti hyviä, parempia kuin itse purilaiset, joten se kertonee jotakin näiden tuotteiden mausta. Maistoin myös Pigboita, joka oli kyllä omaa Hauki-jokirapuslideriäni maukkaampi, mutta molemmat olivat kuitenkin harmillisen pieniä ja täytettä oli omaan makuuni liian vähän. Kaverini kommentoivatkin jälkimmäistä jo Facebookissa, että oliko kyseessä kympin kurkkusämpylä ja ranskalaiset :) Lisäksi tiskillä oli todella paljon sekoilua tilausten kanssa, ja minäkin sain aluksi kahteen kertaan väärät annokset. Olisi ehkä sitten kuitenkin pitänyt käydä ottamassa sieltä Tortilla Housesta se naudanlihaburrito.









Iltaretki Helsinkiin ei silti kuitenkaan ollut mikään pettymys. Tälläisillä festivaaleilla oli hauska käydä näin lyhyestikin ja Onnibusin uudet kaksikerroksiset autot ovat todella mukava tapa matkustaa. Kaikissa autoissa on lisäksi langaton nettiyhteys (joka tosin toimi satunnaisesti tällä reitillä) sekä pistokkeet kännykän lataamiseen. Bussimatkoille tuli hintaa 8€ henkilöä kohti meno-paluulta, eli konsepti on kyllä hallussa.

Kuitenkin se tärkein, eli ruoka jätti tämän tamperelaisen nyt aika kylmäksi. Jälleen täytyy todeta, että kyllä joskus se paras ruoka löytyy ihan vain kotipuolesta Mansesta! Suurin ongelma festareilla tosiaan on jonottaminen ja ruuan loppuminen. En tiedä, eikö edes kolmen viikon jälkeen kysyntään ole osattu varautua, vai eikö ruokaa edes ole haluttu varata tarpeeksi, mutta turha jonottaminen ja mokat kyllä tekevät kiukkuiseksi.

Jos kuitenkin liikut Helsingissä, tai asut siellä, Street Food Carnival jatkuu kesäkeskiviikkoisin edelleen elokuussakin. Onhan siellä tarjolla kuitenkin paljon hyvääkin, ja makuasiat ovat kuitenkin sellaisia, joista on turha kiistellä. Joku toinen voi näistäkin ruuista pitää minua enemmän, sillä vaikka suosin katuruokaa, niin olen kuitenkin armoton kulinaristi ja vaadin ruuilta aika paljon.

Elokuu on alkanut ja lomakin on lopuillaan, seuraavat pari viikkoa vielä ovat neljäpäiväisiä Flow'n ansiosta, mutta sitten palataan arkiseen aherrukseen, ja vapaita ei taida ennen joulua ollakaan, koska Pyhäinpäivä ja Itsenäisyyspäivä osuvat molemmat viikonlopuille. Ennen sitä menen kuitenkin tänään Blockfesteille katsomaan Solosta & Kosolaa, Asaa ja Snoop Doggia, ja huomenna on suuremman luokan sukujuhlat tiedossa.

Nyt kolisee

Kun luin tästä ensimmäisen kerran Rumbasta kuukausi takaperin, kiinnostukseni heräsi heti. Olenhan yrittänyt suhtautua suomiräppiin viime vuosina jo hieman avoimemmin, ja J. Karjalaista on tullut vuosien varrella kuunneltua paljon. Ja viime viikolla se sitten ilmestyi, etukäteen paljon kohistu levy, jossa Jukan biisit ovat päässeet suomalaisten nykyhiphopin kärkinimien täydelliseen uudelleenkäsittelyyn.

Samplaaminen ja erityisesti laiton sellainen on aina kuulunut olennaisena osana hiphopkulttuuria päivästä yksi saakka, mutta tällä kertaa artistin ja levy-yhtiön tuki on ollut alusta alkaen tämän projektin juttu. Niinpä albumilta löytyy 13 biisiä, joista suurin osa eri alkuperäisteoksista, uudelleen rakenneltuna. Myös levyn nimi 'Nyt kolisee' on anagrammi Karjalaisen 'Et ole yksin' albumista, jonka biiseihin nämä versiot pohjautuvat.

Levyn koostamisessa päävastuu on ollut Palefacella ja mukana on pari henkilökohtaista (niistä harvoista) suomihiphop-suosikkiani, eli Solonen & Kosola sekä Asa, jotka muuten molemmat esiintyvät samana päivänä ensi elokuun ensimmäisenä päivänä Tampereella Blockfesteillä kuin Snoop Doggikin. Lippuhan tietenkin jo löytyy! Ja yllättävän hyvältä kuulostavat myös mm. Timo Pieni Huijaus sekä Don Johnson Big Bandista soolona irrotteleva Tommy Lindgren 'Mitätön' kappaleellaan. Lisäksi herra Miettisen oma tuotos lainaa melkoisesti 90-luvun triphopista, se on aika harvinaista suomalaisessa musiikissa.

Ei tämä levy silti kovin montaa kuuntelua kestä, tai pääse itselläni korkealla suomiräpin levyjen joukkoon, mutta idea sen taustalla on hauska, ja toivottavasti muutkin artistit innostuisivat tästä. Kokeilevuus ja uudet innovaatiot kiinnostavat aina. Mutta jos et hiphopista pidä lainkaan, tuskin tämäkään iskee.

Bonuksena täytyi postata myös tuo Kasmirin 'Vadelmavene'. Ihan vain, koska se on täydellisen kesäinen ralli, ja varmasti ehdolla yhtenä vahvimmista tulevan kesän joka terassilla soivista Suomi-biiseistä. Terassitkin ovat jo auenneet, mutta ihan vielä kelit eivät ole itseäni vakuuttaneet. Niitä korkeampia lämpöasteita odotellessa...

Kesän soundtrack on pihvi

Kesän tuhdeimmat biitit ja kovimmat riimit tarjoilee suhteellisen kova yllätysnimi Solonen & Kosola. Äijien tuotanto on aiemmin jäänyt multa lähes täysin varjoon, vaikka itsekin olen ensimmäistä 'Spessujopo' hittiä täälläkin jakanut jopa pariin otteeseen. Heiltä ilmestyi reilu kuukausi takaperin yhteinen debyytti 'Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan', ja vaikka nimestä hiphopin battlehenkeen kuuluen paistaa omakehu, ei se ole tuulesta temmattua. Rumbakin sanailee, että kyseessä on Suomen lyömättömin freestyle-kaksikko. No, siltä todellakin vaikuttaa, vaikka en juurikaan voi itseäni modernin suomihiphopin kuuntelijaksi leimatakaan. Enimmäkseen positiivista ja leppoisaa kesämusiikkia.

Levyn flow on aivan omaa luokkaansa kotimaisella räppikentällä, lyyristä juhlaa josta paistaa rennon tekemisen meininki, ja saundipuolella todennäköisesti kukaan suomalainen ei ole vielä yltänyt yhtä koviin taustoihin. Biiteissä kuuluu vahvasti vanhankoulun jenkkigroovet, ei pelkästään hiphop, vaan myös soul ja funk. Tuotanto kumartaa vahvasti idoleille, vaikka Solonen & Kosola voivat todellakin kulkea pää pystyssä tämän mestariteoksen jälkeen. Suoria yhtymäkohtia löytyy aina niin Dr. Dre:stä Beastie Boysin kautta Cypress Hilliin kuin The Pharcydeenkin. Ässää jumalauta!

Itseasiassa olin myös nähnyt nää levyltä poimitut musiikkivideotkin, ja vaikka niissä taso on lähes sama kuin muissakin, löytyy levyltä kosolti vielä paljon parempia täsmäiskuja hiphopin ytimeen. Lähestulkoon jokainen biisi on timmi, mutta erityisesti sieltä täytyy nostaa esiin levyn nimikkoraidan lisäksi 'Onko ketään kotona', timmisti funkkaava 'Niin paljon mun mielessäin', rento kotibilemehustelu 'Kaikki mun houmiit' ja melko klassinen hiphopjyrä 'Se on Kosola'. 'Vapaat tyylit pt 3' on levyn parhaana raitana silkkaa riimien ilotulitusta ja levyn päättää sielukas rakkauden tunnustus 'Jos tää jää tähän'.

Näin vahvasti mulle ei yksikään suomalainen hiphop-levy ole iskenyt sitten Asan ensimmäisten levyjen tai Foetida mixtapen. Noi viralliset YouTube-videot on kyllä laadukkaita mutta epäviralliset aika tuhnusen kuulosia, mutta levy löytyy toki Spotifystä parhaalla laadulla. Tämä soi tänä kesänä vielä paljon!





Bongasin myöskin jälleen hyviä diilejä Kätkö Vintagen Facebookissa, ja koska kauppa on auki vain kuuteen, piti vielä eilen rynnistää kiireesti töiden jälkeen sinne alennusmyynteihin. Ja kyllähän mä jotain kuitenkin löysinkin, nimittäin tuollaisen hienon oranssinruskean ruutukauluspaidan, vain kympillä! Mä en itse asiassa ole nykyisin enää shoppaillut niin paljoa vaatteita kuin aiemmin, ja siitäkin vähästä aika ison osan olenkin Kätköön keskittänyt. Kun sieltä vieläpä näin paljon kaikkea hyvää löytyy, niin miksi edes ostaa kaikkea uutena? Tekstiilien laatu on kuitenkin varmasti parempaa kuin nykyään.

Pelagokin sai juhannukseksi tavaratelineensä takaisin kiinni, käytännöllisyyden vuoksi, sillä kun oli kätevä kuskata juomia kylmälaukussa. Väliaikaisratkaisuhan tässä on kyseessä, mutta ei se nyt enää niin rumalta näytäkään, kuin alkuun. Ehkä se saa vielä hetken olla tuossa kiinni... Sellainen wanhanajan puinen kaljakori olis aika jees ratkaisu pyörän koriksi.

Ota hitaammin

Mainitsin yhdessä viime vuonna tekemistäni konemusiikkipostauksistani downtempo ja instrumental hip hop -artisteista, joita olen diggaillut jo 90-luvulta saakka. Yksi varhaisimpia minut sytyttäneitä tämän tyylin edustajia oli tietenkin Massive Attack jo 'Blue Lines' -levyllään vuosikymmenen alussa.

Myöhemmin mukaan tuli monia muita oman genrensä kulmakiviä, kuten Air, Thievery Corporation, Fila Brazillia, The Herbaliser, The Cinematic Orchestra, Lamb, Mr. Scruff, DJ Krush, DJ Cam ja monet muutkin Ninja Tunen ja Mo' Wax levy-yhtiöiden suojatit. Jos viettää vapaapäivän chillaillen, kuten minä, parasta musiikkia siihen tilanteeseen on downtempo.





Välissä tuon genren kuuntelu väheni, kunnes 2000-luvun alkupuolella tuli jonkinlainen kakkosvaihe elektronisen dubin, baleaaristen chillout biisien kautta, ja palasin fiilistelemään rauhallisempaa tunnelmamusiikkia. Tuolloin tutustuin sellaisiinkin artisteihin kuin Jazzanova, dZihan & Kamien, Afterlife, Kruder & Dorfmeister, Peace Orchestra, Bliss ja Bonobo, muutamia mainitakseni.

Tämän postauksen haluankin omistaa nimenomaan Bonobolle ja Blissille, sillä molemmilta on ilmestynyt uudet levyt tämän vuoden puolella, jälkimmäiseltä jopa kaksi (toinen on kokoelmalevy). Törmäsin näihin hieman kuin sattumalta, sillä en ollut kumpaakaan kuunnellut nyt vuoteen pariin ennen tätä.





'Bliss Lounge 2' on sitä takuuvarmaa tunnelmallista maalailua, joista tuo ehkäkin Tanskan paras bändi on tuttu. Sitä musiikkia jonka soidessa voi sulkea silmät ja kuvitella makaavansa Ibizalla auringon paisteessa. Tälläiseen saundiin ei vain pysty kyllästymään, ja jos innostuit, suosittelen tsekkaamaan myös Afterlifen yllä olevasta linkistä. Nämä kaksi bändiä ovat aika lähellä toisiaan. Blissin varsinainen uusi albumi 'Beyond The Sky' sekin on erittäin kelpo levy.

Bonobon uusi 'The North Borders' taas on erittäin lämminsaundista ja helposti lähestyttävää, mutta rytmeiltään moniulotteisempaa kuuntelumusiikkia kuin aiemmat Bonobot. Rytmejä on käytetty entistä uskaliaammin ja biiseissä on enemmän vaihtelua. Levyllä vierailee myös useita vierailevia laulajia.





Ja vaikka kyseessä on jo levy viime vuoden puolelta, kaikkien soul- ja jazzdiggareiden kannattaa ehdottomasti tsekata myös tuo Jazzanovan 'Funkhaus Studio Sessions'. On meinaan ylivoimaisesti bändin paras "kokoelma" tai levy, ja yksi parhaista kuulemistani soul-levytyksistä ylipäänsä!

Vaikka Helatorstain aamupäivä olikin harmaa, niin muuttuihan se ilma oikein kelvolliseksi iltaa kohden. Aamulehti uutisoi, että kyseessä oli kevään lämpimin päivä, ja siltä kyllä tuntuikin. Aurinko ei paistanut täydeltä terältä, mutta ilma selkeni ja lämpömittari näytti vielä iltakahdeksalta 19 astetta. Olisi ollut typerää möllöttää telkkarin ääressä, joten lähdettiin siis kuitenkin pienelle kävelylenkille ja kuvailemaan.





Tänä aamuna oli ehkä eniten maanantaiolo kuin minään aiempana perjantaina ikinä :) Kiva kuitenkin, että on viikonloppu ja vapaat alkaa heti uudestaan. Kesälomaan on vielä matkaa, mutta saatiin töissä viime viikolla tietää loman ajankohdat ja omat toivomukset menivät läpi melko kivuttomasti.

Postauksen otsikko viittaa Asa:n muutaman vuoden takaiseen loistavaan kappaleeseen. Illalla tosin ei oo taas ihan niin lepposaa, kyllä tunteet kuumenee kun lätkässä vastaan luistelee yksi kisojen ennakkosuosikeista, eli Venäjä. Keskiviikkona tuli jo hurjan kylmää kyytiä USA:lta. Viikonlopulle ei Hang The DJ:tä suurempia suunnitelmia ole, mutta Klubille ainakin on suunta!