Kupu täyteen Kasarmitorilla

Ja ehkä hiukan mittakin, kahdella eri tavalla.

Mainitsin tuon Tampereen Food Fest -postauksen yhteydessä, että olin lähdössä tällä viikolla myös tsekkaamaan Helsingissä hiljattain alkaneiden Street Food Carnivalien tarjontaa. Luin koko jutusta ensimmäistä kertaa reilu pari viikkoa sitten White Trash Diseasen Natalta, ja luonnollisesti tälläinen katuruokaintoilija varasi saman tien edulliset Onnibusit viimeiselle vapaalle lomakeskiviikolle.

Helsingin Kasarmitorilla siis on nyt järjestetty jo kolmena peräkkäisenä keskiviikkona ruokakarnevaalit, joissa on osittain samoja myyntikärryjä, mitä oli viime viikonloppuna Tampereellakin. Osa myyntipisteistä myös vaihtuu viikottain. Tutuista puljuista paikalla oli toissapäivänä Richard McCormickin Food Truck, sekä Liesikiesi. Lisäksi aiemmin myös Tampereella toiminut, ja sittemmin ainoastaan Helsingissä ruokaa tarjoava kasvisravintolaketju Soi Soi oli torilla mukana. Itse toivoin eniten pääseväni nauttimaan Taco Botin meksikolaista ruokaa, sillä sitä on hehkutettu niin näiden katuruokafestivaalien ansiosta, mutta taustalla häärii henkilöitä myös paljon kehutuista helsinkiläisravintoloista Patronasta ja Cholosta. Harmi kyllä en vieläkään onnistunut missiossani, mutta onneksi he tulevat myös Flow Festivalille, jolloin minut löytää heidän ruokajonostaan aivan taatusti. Lisäksi hotellimme festareiden aikana sijaitsee aivan näiden ravintoloiden vieressä!







Sen sijaan valitsinkin sitten Tortilla Housen perävaunun, sillä sinne oli kaikkein pisin jono, ja yleensä se kertoo siitä, että jonoon on syy. Se syy voi tietysti olla myös hidas palvelu, mutta vielä useammin se on haluttu ruoka, joka on jonottamisen arvoista. Yleisesti ottaen jonot olivatkin Street Food Carnivalien Akilleen kantapää, sillä moneen kojuun oli mielestäni suhteettoman pitkät jonot lopulliseen laatuun nähden, ja tähän osaltani viittasinkin ensimmäisessä lauseessani. Tortilla Houseenkin jonotettiin lopulta melkein tunti.

Kaikki vaihtoehdot sai valita joko tortillalättynä, tai pehmeinä ns. aitoina meksikolaisina tacoina, jollaista olin saanut ensi kerran vuosi sitten ihan kotikaupunkini Don Tacossa. Päätäytteen, eli liha/kana/kasvis lisäksi lisukkeet sai valita oman maun mukaan. Me otimme kanatortillan limeriisillä, salaatilla, juustolla, tuoresalsalla, ja kastikkeiksi sour creamin ja chipotlen, sekä naudanlihatacot samoilla täytteillä sillä erotuksella, että chipotlen sijasta kastikkeena toimi tomatillo ranch.

Naudanlihatacot olivat nappivalinta allekirjoittaneelle makumaailmansa puolesta, mutta annoksena harmillisen pieni. Kanatortilla taas oli kyllä muhkea, mutta täytteenä ollut kana ei maistunut mieluisalta. Se oli muidenkin lihatäytteiden tapaan riivittyä kananlihaa ja seassa oli useita kananluita, maun lisäksi luiden nyppiminen suusta kesken burriton pureskelun vei hieman fiiliksiä alas. Voin kuitenkin lämpimästi suositella heidän nautaansa, oikein maukasta, olisi ehkä pitänyt tilata vielä toinen burrito, mutta torilla tarjolla oli niin paljon muutakin kiinnostavaa. En ole mitenkään supertulisen ruuan perään, mutta meksikolaiselta ruualta olisi kuitenkin odottanut edes vähän tulisuutta, mutta missään näistä ei ollut minkäänlaista poltetta, ei edes siinä chipotlekastikkeessa.









Richard McCormick oli puolestaan muuttanut ruoka-autonsa tarjontaa hieman Tampereen jälkeen, ja tarjosi tällä kertaa sushiburritoja. Eipä ole ihme, että miestä hehkutetaan nimenomaan fuusiokeittiön guruna, sillä tuntuu, että hän pystyy yhdistämään melkein mitä tahansa makumaailmoja ja myymään sen asiakkailleen. Täytteinä oli kuitenkin samaa korealaista possua ja fatania, mitä Tampereellakin, nyt vain käärittynä merilevärullaan. Lisäksi tarjolla olisi ollut savulohirullaa. En kuitenkaan kokeillut näitä, sillä halusin maistella muunlaisia makuja.

Mitan täyttyminen jonoihin tuli ensimmäisen kerran todistettua BBQ on Wheelsin jonossa, joka oli jatkuvasti koko päivän toisiksi pisin Tortilla Housen jälkeen. Kello oli toki jo yli seitsemän, ja festivaalien tarkoitus päättyä yhdeksältä, mutta jonotimme meksikolaista pulled porkia jälleen liki puoli tuntia. Vain jotta muutamaa asiakasta ennen meitä kyseinen tuote pääsi loppumaan kesken kaiken. Koska kumpaakaan meistä ei houkutellut tavallinen juustopurilainen eikä kylmä gazpacho, jouduttiin siirtymään toiseen jonoon ja niin jäi tämä mesta testaamatta.

Hetken harkinnan jälkeen korvaavaksi vaihtoehdoksi valikoitui Liesikiesi, joka kyllä houkutteli mua puoleensa jo Tampereella, mutta koska muutakin kiinnostavaa tarjontaa oli liiaksi, jäi se silloin kokeilematta. Liesikiesillä tuotteina olivat aivan samat purtavat molemmissa paikoissa, eli heidän omat spesiaalinsa Pigboy- sekä Hauki-jokirapusliderinsa. Erityisesti tämä kiinnosti sen vuoksi, että purilaiset sai vaihtoehtoisesti vadelma-cashewsalaatilla ranskalaisten asemesta, ja jälkimmäiset eivät kumpaakaan olisivat kiinnostaneet enää tässä vaiheessa mittarin ollessa jo melko täynnä myös mahan osalta :)

Koska aikaa oli kuitenkin tuhlaantunut turhaan jonottamiseen jo BBQ on Wheelsillä, ehti täältäkin tuo salaatti loppua juuri paria asiakasta ennen minua, ja jouduin kuitenkin tyytymään maalaisranskalaisiin. Ne olivat kyllä ehdottomasti hyviä, parempia kuin itse purilaiset, joten se kertonee jotakin näiden tuotteiden mausta. Maistoin myös Pigboita, joka oli kyllä omaa Hauki-jokirapuslideriäni maukkaampi, mutta molemmat olivat kuitenkin harmillisen pieniä ja täytettä oli omaan makuuni liian vähän. Kaverini kommentoivatkin jälkimmäistä jo Facebookissa, että oliko kyseessä kympin kurkkusämpylä ja ranskalaiset :) Lisäksi tiskillä oli todella paljon sekoilua tilausten kanssa, ja minäkin sain aluksi kahteen kertaan väärät annokset. Olisi ehkä sitten kuitenkin pitänyt käydä ottamassa sieltä Tortilla Housesta se naudanlihaburrito.









Iltaretki Helsinkiin ei silti kuitenkaan ollut mikään pettymys. Tälläisillä festivaaleilla oli hauska käydä näin lyhyestikin ja Onnibusin uudet kaksikerroksiset autot ovat todella mukava tapa matkustaa. Kaikissa autoissa on lisäksi langaton nettiyhteys (joka tosin toimi satunnaisesti tällä reitillä) sekä pistokkeet kännykän lataamiseen. Bussimatkoille tuli hintaa 8€ henkilöä kohti meno-paluulta, eli konsepti on kyllä hallussa.

Kuitenkin se tärkein, eli ruoka jätti tämän tamperelaisen nyt aika kylmäksi. Jälleen täytyy todeta, että kyllä joskus se paras ruoka löytyy ihan vain kotipuolesta Mansesta! Suurin ongelma festareilla tosiaan on jonottaminen ja ruuan loppuminen. En tiedä, eikö edes kolmen viikon jälkeen kysyntään ole osattu varautua, vai eikö ruokaa edes ole haluttu varata tarpeeksi, mutta turha jonottaminen ja mokat kyllä tekevät kiukkuiseksi.

Jos kuitenkin liikut Helsingissä, tai asut siellä, Street Food Carnival jatkuu kesäkeskiviikkoisin edelleen elokuussakin. Onhan siellä tarjolla kuitenkin paljon hyvääkin, ja makuasiat ovat kuitenkin sellaisia, joista on turha kiistellä. Joku toinen voi näistäkin ruuista pitää minua enemmän, sillä vaikka suosin katuruokaa, niin olen kuitenkin armoton kulinaristi ja vaadin ruuilta aika paljon.

Elokuu on alkanut ja lomakin on lopuillaan, seuraavat pari viikkoa vielä ovat neljäpäiväisiä Flow'n ansiosta, mutta sitten palataan arkiseen aherrukseen, ja vapaita ei taida ennen joulua ollakaan, koska Pyhäinpäivä ja Itsenäisyyspäivä osuvat molemmat viikonlopuille. Ennen sitä menen kuitenkin tänään Blockfesteille katsomaan Solosta & Kosolaa, Asaa ja Snoop Doggia, ja huomenna on suuremman luokan sukujuhlat tiedossa.

Ruokaa ja musiikkia kaupungissa

Huhhuh, kun kerrankin Tampereella tapahtui lyhyeen aikaan paljon kaikenlaista kiinnostavaa.

Viikonloppuna Keskustorilla järjestettiin kaksipäiväiset Food Festit osana Kukkaisviikkojen avajaisia. Useat eri katuruokapuljut olivat parkkeeranneet autonsa tai vaununsa torille, näistä hienoimpana ja ehkä tunnetuimpanakin fuusiokeittiön ja katuruuan sanansaattaja Richard McCormick. Ja kyllähän tuon vaaleanpunaisen Food Truckin ruoka ihan omassa sarjassaan painikin. Menussa oli vain kaksi tuotetta, Hanoi`s street noodels w/Korean bbq pork sekä Vietnamese street noodles w/bbq fatan, joista jälkimmäinen oli vege. Fatanista en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta se vaikutti olevan hyvin lähellä seitania, ja minkä makuista se olikaan!

McCormick oli loihtinut sellaisen makumaailman lautaselle, että oli pakko syödä molemmat, eri päivinä. Lauantaina maistoin possua ja sunnuntaina fatania. Vaikka molemmat olivat hyviä, ja lisukkeet lähes identtiset, jonka vuoksi tuo ulkonäkökin on aika yhtenevä, vei vegeversio kyllä voiton. Aivan käsittämättömän hyvää, etenkin koska rakastan korianterin makua ja sitä oli riittävästi.

Ja käsittämättömän hyvät olivat myös Fisu & Ranet -lafkan aitoon brittityyliin tuoreesta turskasta valmistetut fish'n chipsit. Söin tuonkin annoksen sunnuntaina, ja se meni kertaheitolla kärkeen parhaana syömänäni fisu- ja ranskalaisannoksena kautta aikojen. En tosin ole briteissä näitä maistanut, mutta veikkaanpa, että peruspubissa tai kioskissa ei näin tuoreita raaka-aineita edes käytetä. Kannattaa pyytää omaan annokseen kuitenkin normaalia enemmän etikkaa ja suolaa, näillä se onni saavutetaan. Kalan leivitys oli ihanan rapea, taikina maukas, kala pehmeä, remoulade taivaallista ja ranskalaiset nekin yksiä parhaita koskaan syömiäni ihan sellaisenaankin.

















McCormickin Food Truck ja Fisu & Ranet kiertävät enemmänkin erilaisia ruoka- ja rokkifestivaaleja Suomessa, kannattaa seurailla missä heidät seuraavaksi pääsee testaamaan. Ensimmäinen parkkeeraa kuitenkin vielä tämän kesän aikana kahteen paikkaan, jonne itsekin olen menossa. Näistä ensimmäisenä Helsingin Kasarmitorille, jossa ylihuomenna järjestetään Street Food Carnivalit jo kolmantena peräkkäisenä keskiviikkona. Itse varasin Onnibusilta halvat liput, ja lähden varta vasten käymään iltareissun Helsingissä. Tämän jälkeen ainakin Flow Festivalin ruokatarjontaa se saapuu rikastuttamaan.

Food Festeillä kävin myöskin maistamassa Keittiö kadulla ja kylässä -kojusta Juicy Lucy purilaisen. Olin haaveillut tuollaisesta burgerista siitä lähtien, kun joitakin vuosia sitten näin Adam Richmanin maistavan sellaista ohjelmassaan. No, tamperelaisittain esitys ei näyttänyt eikä maistunut ikävä kyllä lainkaan erityiseltä, ja tämä olikin koko festareiden ainoa heikko esitys omasta mielestäni. On mielestäni asiakkaan aliarviointia laittaa sämpylän väliin etukäteen kypsennetty pihvi, yksi mitätön tomaatinsiivu, kauhallinen kastiketta ja pyytää siitä yhdeksän ja puoli euroa. Harvoin kritisoin täällä blogissa mitään, mutta tämä oli oikeasti todellinen pettymys.

Sen sijaan Pikku Paratiisissa jälkkäriksi lauantaina nauttimani mansikkaisen raakaleivoksen maku oli todella mahtava. En muuten vieläkään ole ehtinyt käydä maistamassa siellä sitä heidän raakajäätelöään. No, jospa ensi viikolla vielä ehtisi senkin hoitaa alta pois :)













Mutta viikonloppuhan alkoi jo perjantaina, kun Hukkatila ry järjesti jälleen Finlaysonin Takaterassilla maailmanmusiikki-illan. Mekin käytiin siellä kaverin kanssa kuuntelemassa musiikkia sekä tiskijukkien soittamana, että livenä. Molemmat bändit olivat mulle ennestään tuntemattomia ja Rambling Boys yllättikin mut positiivisesti. Ainoastaan lyriikat olivat hieman erikoislaatuisia, mutta yhdistettynä musiikkiin ne toivat mieleen Death Hawksin ja Kuusumun profeetan yhdistelmän. Bändi veti vieläpä yli 1,5 tunnin setin.

Sigi Tolo puolestaan esitteli itsensä akustisen arabihevin suurlähettiläiksi, vai olisivatko sitten tarkoittaneet Suurlähettiläitä :) Niin tai näin, heidän vahvasti arabivaikutteinen musiikkinsa toimi mulle ainakin todella hyvin. Testailin myös iPhonen äänentallennusta ensimmäistä kertaa ja olin sen verran tyytyväinen lopputulokseen, että latasin pari biisiä jälkimmäiseltä myös YouTubeen. Voit kuunnella ne alta, mikäli bändin musiikki kiinnostaa.





Lauantaina Laikun lavalla järjestettiin jälleen myös Tampere Puistoreggae. Pääasiassa hengailtiin vain puistossa ja fiilisteltiin deejiiden soittamaa musiikkia. Livenä esiintynyt Rootward Rockers soitti hemmetin timmisti myös, mutta solistina toiminut Maria Aleksandra sai meidät lähtemään puistosta pois :) Sunnuntaina taas Frenckellin ja Tammerkosken välisellä nurmikolla soi deejiivetoinen musiikki Kuilu Open Airissa. Täydellistä sunnuntaichillausta torilta saadun ruokaähkyn lievittämiseen. Postaan vielä loppuun pari loistavaa biisiä, jotka kuulin Kuilussa ensimmäistä kertaa.

Paljon on mahtunut lomaan herkuttelua ja kiinnostavaa kulttuurillista sisältöä, ja vajaa viikkohan tässä on vielä lomaa jäljellä. Ilmat ovat kyllä todellakin hellineet, jopa niin, että lauantaina onnistuin polttamaan itseni jälleen ihan kunnolla. Täytyy yrittää vielä ottaa viimeisestä lomaviikosta kaikki irti. Gastrolaivan Waucher -lahjakorttikin täytyisi vielä käyttää pois ennen torstaita, ja perjantaina onkin sitten Blockfestit!