Chiliä vuoden tarpeiksi

Ainakin melkein :)

Sen verran paljon tuli erinäisiä chilijuttuja maistettua näillä Chilifesteillä, että vähäksi aikaa ainakin erikoisuudet riittävät. Myös pulled pork oli niin ylivoimaisen suosittu raaka-aine monella kojulla, että jouduin sittenkin antamaan periksi Ravintolapäivän suhteen ja skippaamaan Meatlovers United BBQ:n. Toinen päivä peräjälkeen ja kolmas annos nyhtöpossua olisi ollut liikaa, siitäkin huolimatta että Chilifesteillä maistoin kahta erilaista.

Ruokatarjonnasta ei todellakaan ollut puutetta ja vaihtoehtoja löytyi aina niin Soittokahvila Soppiksen vegeruuista SiipiWeikkojen siipiin, Buffalo Food Stationin kanoihin ja juuri toisen toimipisteensä Tampereelle avanneen Bar Burriton naudanposki-papuburritoihin (jotka muuten oman kokemukseni perusteella olivat ehdottomasti paikan parhaimpia komboja). Possua ja makkaraa oli tarjolla lähes jokaisessa myyntipisteessä ja esimerkiksi Savuhovi myi omien kehujensa mukaan äärimmäisen tulista The End -makkaraansa, joka ilmeisesti toimikin monelle jonkinlaisena miehuuskokeena. Sen tiedän, että muutama kovempikin karju jätti omansa kesken. Vaikka se tulisimman ruuan sietokyky on ihan virallisestikin erilaisten kilpailujen kautta Chilifestien juttu, niin itselleni se ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo, antaa kovempien jannujen kisailla!











Täällä pääsin myös vihdoin BBQ on Wheelsin meksikolaisen possun makumaailmaan, sillä aivan kuten Kukkaisviikkojen Food Festeillä, ei Tampereella taaskaan joutunut jonottamaan nimeksikään yhtä paljon, mitä vastaavasti Helsingin Kasarmitorilla Food Carnivalin aikaan. Ruokaakin oli siis jäljellä ja pääsin nyt maistamaan tuota annosta, joka silloin Helsingissä jäi kokematta.

Mexican Style Pulled Pork -slider oli makumaailmaltaan aivan mahtava, tykkäsin todella. Tulisuuden sai itse valita joko tyypillisen säilykejalapenon, tuoreen jalapenon tai habaneron väliltä, ja itse valitsin tuoreen jalapenon, sillä oikeastaan säilötyt jalopenot tulevat mulla korvista pihalle. Sääli vain, että minkänlaista poltetta näissä ei ollut mihinkään suuntaan, jota olisin kyllä ruualle kaivannut. Olisi ehkä pitänyt valita sittenkin ne säilykeversiot.

Janoa lähdettiin muka-sammuttamaan anniskelualueelle, jossa maistoin jyväskyläläisen Panimo Hiisin valmistamaa mango-habanero IPA:a. Prosentteja oli myös reilut 6% ja oluen maku oli oikein kelpo, mutta en silti havainnut siinä juuri minkäänlaista tulisuutta. Sen sijaan Mallaskosken panimon kirsikka-chili -lonkero potki. Jos haluaa juoda nestettä janoon, joka ei sammuta janoa, on tämä tuote ehdottoman hyvä :) Ja olihan se makukin hyvä, mutta jäätelö tuli kyllä tarpeeseen sen jälkeen.

Ja eihän Chilifesteillä voi oikeasti juoda mitään muuta kuin maitoa, jos haluaa poltteen suustansa pois :) Isontuvan Jäätelö Oy oli valmistanut erikoiserän chilijäätelöitä monessa eri maussa myyntiin näille festareille, ja tällä kertaa halusin maistaa jotakin muuta makua, mitä kaksi vuotta sitten. Otinkin minttujäätelön suklaamuruilla, joka alkuun tuntui kyllä viileältä, mutta jonka polte vaani petollisesti lopussa, ja joka lusikallisen jälkeen iski sisältä päin lieskana ulos. Oikein varsin mainio jäätelö, mutta polte ei lähtenyt suusta silläkään.













Eikä se kyllä lähtenyt Veljekset Mattilan kioskin Lihavaollakaan... Jos BBQ on Wheelsin pulled pork -leipä oli miedoimmasta päästä, niin tämän kojun mausteissa chiliä ei oltu säästelty. Sen lisäksi että kastike oli kohtalaisen tulista, päälle oli ripoteltu vielä Hot Headzin habanerosipsimurua. Nuo sipsit kun ovat muutenkin melko stydiä kamaa, niin tämän kanssa sai itse haukkoa happea. En yleensäkään ole mikään supertulisen ystävä, ja sellaiseen tottuneille mikään mun maistamani ruoka ei varmasti olisi edes tehnyt tiukkaa. Siitä huolimatta, että poltot vaivasivat tätä nautintoa, niin makua löytyi tästä todella mainiosta leivästä huomattavasti edellistä enemmän. Veljekset Mattila 1 - BBQ on Wheels 0, Chilifestien teeman hengessä.

Kotiin mukaan tarttui Poppamiehen Garage Salesta Coco Mango -kastiketta, joka oli todella mietoa, mutta takuulla miellyttävä mauste kanaruokiin. Lisäksi täytyi tietysti ostaa pussi Hot Headzin chipotle mustard -sipsejä, jotka ovat omia suosikkejani. Niitä on tullut ostettua aiemmin tuolta, mutta myös kaupasta.

Kupu täyteen Kasarmitorilla

Ja ehkä hiukan mittakin, kahdella eri tavalla.

Mainitsin tuon Tampereen Food Fest -postauksen yhteydessä, että olin lähdössä tällä viikolla myös tsekkaamaan Helsingissä hiljattain alkaneiden Street Food Carnivalien tarjontaa. Luin koko jutusta ensimmäistä kertaa reilu pari viikkoa sitten White Trash Diseasen Natalta, ja luonnollisesti tälläinen katuruokaintoilija varasi saman tien edulliset Onnibusit viimeiselle vapaalle lomakeskiviikolle.

Helsingin Kasarmitorilla siis on nyt järjestetty jo kolmena peräkkäisenä keskiviikkona ruokakarnevaalit, joissa on osittain samoja myyntikärryjä, mitä oli viime viikonloppuna Tampereellakin. Osa myyntipisteistä myös vaihtuu viikottain. Tutuista puljuista paikalla oli toissapäivänä Richard McCormickin Food Truck, sekä Liesikiesi. Lisäksi aiemmin myös Tampereella toiminut, ja sittemmin ainoastaan Helsingissä ruokaa tarjoava kasvisravintolaketju Soi Soi oli torilla mukana. Itse toivoin eniten pääseväni nauttimaan Taco Botin meksikolaista ruokaa, sillä sitä on hehkutettu niin näiden katuruokafestivaalien ansiosta, mutta taustalla häärii henkilöitä myös paljon kehutuista helsinkiläisravintoloista Patronasta ja Cholosta. Harmi kyllä en vieläkään onnistunut missiossani, mutta onneksi he tulevat myös Flow Festivalille, jolloin minut löytää heidän ruokajonostaan aivan taatusti. Lisäksi hotellimme festareiden aikana sijaitsee aivan näiden ravintoloiden vieressä!







Sen sijaan valitsinkin sitten Tortilla Housen perävaunun, sillä sinne oli kaikkein pisin jono, ja yleensä se kertoo siitä, että jonoon on syy. Se syy voi tietysti olla myös hidas palvelu, mutta vielä useammin se on haluttu ruoka, joka on jonottamisen arvoista. Yleisesti ottaen jonot olivatkin Street Food Carnivalien Akilleen kantapää, sillä moneen kojuun oli mielestäni suhteettoman pitkät jonot lopulliseen laatuun nähden, ja tähän osaltani viittasinkin ensimmäisessä lauseessani. Tortilla Houseenkin jonotettiin lopulta melkein tunti.

Kaikki vaihtoehdot sai valita joko tortillalättynä, tai pehmeinä ns. aitoina meksikolaisina tacoina, jollaista olin saanut ensi kerran vuosi sitten ihan kotikaupunkini Don Tacossa. Päätäytteen, eli liha/kana/kasvis lisäksi lisukkeet sai valita oman maun mukaan. Me otimme kanatortillan limeriisillä, salaatilla, juustolla, tuoresalsalla, ja kastikkeiksi sour creamin ja chipotlen, sekä naudanlihatacot samoilla täytteillä sillä erotuksella, että chipotlen sijasta kastikkeena toimi tomatillo ranch.

Naudanlihatacot olivat nappivalinta allekirjoittaneelle makumaailmansa puolesta, mutta annoksena harmillisen pieni. Kanatortilla taas oli kyllä muhkea, mutta täytteenä ollut kana ei maistunut mieluisalta. Se oli muidenkin lihatäytteiden tapaan riivittyä kananlihaa ja seassa oli useita kananluita, maun lisäksi luiden nyppiminen suusta kesken burriton pureskelun vei hieman fiiliksiä alas. Voin kuitenkin lämpimästi suositella heidän nautaansa, oikein maukasta, olisi ehkä pitänyt tilata vielä toinen burrito, mutta torilla tarjolla oli niin paljon muutakin kiinnostavaa. En ole mitenkään supertulisen ruuan perään, mutta meksikolaiselta ruualta olisi kuitenkin odottanut edes vähän tulisuutta, mutta missään näistä ei ollut minkäänlaista poltetta, ei edes siinä chipotlekastikkeessa.









Richard McCormick oli puolestaan muuttanut ruoka-autonsa tarjontaa hieman Tampereen jälkeen, ja tarjosi tällä kertaa sushiburritoja. Eipä ole ihme, että miestä hehkutetaan nimenomaan fuusiokeittiön guruna, sillä tuntuu, että hän pystyy yhdistämään melkein mitä tahansa makumaailmoja ja myymään sen asiakkailleen. Täytteinä oli kuitenkin samaa korealaista possua ja fatania, mitä Tampereellakin, nyt vain käärittynä merilevärullaan. Lisäksi tarjolla olisi ollut savulohirullaa. En kuitenkaan kokeillut näitä, sillä halusin maistella muunlaisia makuja.

Mitan täyttyminen jonoihin tuli ensimmäisen kerran todistettua BBQ on Wheelsin jonossa, joka oli jatkuvasti koko päivän toisiksi pisin Tortilla Housen jälkeen. Kello oli toki jo yli seitsemän, ja festivaalien tarkoitus päättyä yhdeksältä, mutta jonotimme meksikolaista pulled porkia jälleen liki puoli tuntia. Vain jotta muutamaa asiakasta ennen meitä kyseinen tuote pääsi loppumaan kesken kaiken. Koska kumpaakaan meistä ei houkutellut tavallinen juustopurilainen eikä kylmä gazpacho, jouduttiin siirtymään toiseen jonoon ja niin jäi tämä mesta testaamatta.

Hetken harkinnan jälkeen korvaavaksi vaihtoehdoksi valikoitui Liesikiesi, joka kyllä houkutteli mua puoleensa jo Tampereella, mutta koska muutakin kiinnostavaa tarjontaa oli liiaksi, jäi se silloin kokeilematta. Liesikiesillä tuotteina olivat aivan samat purtavat molemmissa paikoissa, eli heidän omat spesiaalinsa Pigboy- sekä Hauki-jokirapusliderinsa. Erityisesti tämä kiinnosti sen vuoksi, että purilaiset sai vaihtoehtoisesti vadelma-cashewsalaatilla ranskalaisten asemesta, ja jälkimmäiset eivät kumpaakaan olisivat kiinnostaneet enää tässä vaiheessa mittarin ollessa jo melko täynnä myös mahan osalta :)

Koska aikaa oli kuitenkin tuhlaantunut turhaan jonottamiseen jo BBQ on Wheelsillä, ehti täältäkin tuo salaatti loppua juuri paria asiakasta ennen minua, ja jouduin kuitenkin tyytymään maalaisranskalaisiin. Ne olivat kyllä ehdottomasti hyviä, parempia kuin itse purilaiset, joten se kertonee jotakin näiden tuotteiden mausta. Maistoin myös Pigboita, joka oli kyllä omaa Hauki-jokirapuslideriäni maukkaampi, mutta molemmat olivat kuitenkin harmillisen pieniä ja täytettä oli omaan makuuni liian vähän. Kaverini kommentoivatkin jälkimmäistä jo Facebookissa, että oliko kyseessä kympin kurkkusämpylä ja ranskalaiset :) Lisäksi tiskillä oli todella paljon sekoilua tilausten kanssa, ja minäkin sain aluksi kahteen kertaan väärät annokset. Olisi ehkä sitten kuitenkin pitänyt käydä ottamassa sieltä Tortilla Housesta se naudanlihaburrito.









Iltaretki Helsinkiin ei silti kuitenkaan ollut mikään pettymys. Tälläisillä festivaaleilla oli hauska käydä näin lyhyestikin ja Onnibusin uudet kaksikerroksiset autot ovat todella mukava tapa matkustaa. Kaikissa autoissa on lisäksi langaton nettiyhteys (joka tosin toimi satunnaisesti tällä reitillä) sekä pistokkeet kännykän lataamiseen. Bussimatkoille tuli hintaa 8€ henkilöä kohti meno-paluulta, eli konsepti on kyllä hallussa.

Kuitenkin se tärkein, eli ruoka jätti tämän tamperelaisen nyt aika kylmäksi. Jälleen täytyy todeta, että kyllä joskus se paras ruoka löytyy ihan vain kotipuolesta Mansesta! Suurin ongelma festareilla tosiaan on jonottaminen ja ruuan loppuminen. En tiedä, eikö edes kolmen viikon jälkeen kysyntään ole osattu varautua, vai eikö ruokaa edes ole haluttu varata tarpeeksi, mutta turha jonottaminen ja mokat kyllä tekevät kiukkuiseksi.

Jos kuitenkin liikut Helsingissä, tai asut siellä, Street Food Carnival jatkuu kesäkeskiviikkoisin edelleen elokuussakin. Onhan siellä tarjolla kuitenkin paljon hyvääkin, ja makuasiat ovat kuitenkin sellaisia, joista on turha kiistellä. Joku toinen voi näistäkin ruuista pitää minua enemmän, sillä vaikka suosin katuruokaa, niin olen kuitenkin armoton kulinaristi ja vaadin ruuilta aika paljon.

Elokuu on alkanut ja lomakin on lopuillaan, seuraavat pari viikkoa vielä ovat neljäpäiväisiä Flow'n ansiosta, mutta sitten palataan arkiseen aherrukseen, ja vapaita ei taida ennen joulua ollakaan, koska Pyhäinpäivä ja Itsenäisyyspäivä osuvat molemmat viikonlopuille. Ennen sitä menen kuitenkin tänään Blockfesteille katsomaan Solosta & Kosolaa, Asaa ja Snoop Doggia, ja huomenna on suuremman luokan sukujuhlat tiedossa.