sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Lisää possua

...ja kanaa ja nautaa! Ajatus noista slidereista kuumotteli nimittäin ensimmäisen Pork and More -visiitin jälkeen siihen malliin kovasti, että kävin viime viikolla syömässä siellä vielä uudelleenkin.

Tällä kertaa jätin sidet sikseen ja keskityin pääruokaan. Toki maistoin alkupalaksi rapeaksi paneroitua kanan nahkaakin, joka snacks -listalla kulkee kieltämättä houkuttevammalla nimellä crispy chickeninä :) Oikein harmittaa arvostella tämän paikan ruokaa näin negatiivisesti, mutta nämä naposteltavat maistuivat pelkästään suolalta. Saatan olla yliherkkä liialle suolalle, mutta jos tuntuu kuin söisi sitä pelkästään, ei se mukavaakaan ole. Tosin on myös mahdollista, että kyseessä oli vain yksittäinen epäonnistunut taikinaerä, sillä tiettävästi ainakin tällä viikolla näitä maistanut Sivumaku -blogin Jani oli saanut kuorrutuksensa ilman liikaa suolaa.

Pääruokana sliderit jakoivat mun mielipiteeni. Täytteinä on kana, porsas sekä nauta. Kana oli ihan ok, ylikypsä possu taas setin heikoin esitys porkkanalisäkkeensä kanssa, mutta naudanlihaslideri räjäytti potin. Voi mikä makuelämys! Oikein harmitti, että syötävää oli niin vähän. Tällä reseptillä söisin mieluummin isommankin leivän, sillä Pork and Moren käyttämät leivät ovat erittäin maukkaita. Jos nyt vertaan tuota makumaailmaa aiemmalla kerralla syömääni brisketillä täytettyyn briossileipään, meni voitto selkeästi tälle sliderille. Tämän lihan makuun sopii pehmeä ja kuohkea sämpylä huomattavasti rapeaa toastia paremmin, myös majoneesi antaa kivaa mehevyyttä. Ruokajuomasta ei ollut moitteita, koska valitsin siksi mainion Samuel Adams Boston Lagerin.









Toivottavasti lista elää matkan varrella ja kyseessä on ainoastaan jonkinlainen alkukankeus, sillä nyt kaksi kertaa täällä käytyäni päällimmäisenä mielessä on se, että annoksien laadussa on aivan liikaa heittelyä. Itse ravintolaan mennessä toivon aina, että voin huoletta tilata listalta mitä vain, ja että se on hyvää. Etenkin, jos puhutaan kunnolla itse tehdystä ruuasta, eikä pakasteista kootuista ja lämmitetyistä annoksista, mitä tälläiset ruuat yleensä ravintoloissa ovat. Kuitenkaan tällä kertaa ne lähimaut ja laatu eivät harmillisesti maistuneet annoksista tarpeeksi. Katuruoka voi helposti muodostua huippukokeillekin Akilleen kantapääksi, sillä sen valmistaminen sujuu helposti lähes keneltä tahansa harrastelijakokilta tai vähänkin ruuan parissa työskentelemään tottuneelta.

Tällä hetkellä täyden synninpäästön siis saavat yksi slideri annoksen kolmesta erilaisesta, brisket -leipä sekä juustoranskalaiset. Ja kun kaikkein parasta tässä ravintolassa on tällä hetkellä sisustus, ollaan ikävä kyllä hieman liikaa hakoteillä ydinliiketoiminnasta. Annan paikalle aikaa nyt hiukan kehittyä ja menen ensi kerralla Huberiin, jonka ruokiin olen ollut joka kerta enemmän kuin tyytyväinen. Lisäksi Iron Steak on vielä testaamatta.




4 kommenttia:

  1. Tuolta ei varmaan saa _mitään_ kasvisruokaa tai kalaa? :---D Olin yks ilta remppaamisen jälkeen menossa isän kans syömään keskustaan ja sitä ois kiinnostanut Pork&More muttei uskallettu kun epäilin ettei siellä oon kertakaikkiaan mitään mulle.

    Ja hei onpas hölmöä jos annosten laadussa on vaihtelevuutta. Toivotaan että tasottuu, vaikka mä en eettisestä näkökulmasta ymmärrä ravintolaa josta ei saa kasvisruokaa tms. Hassuu mun silmissä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ekassa jutussa vähän enemmän pohdintaa tosta kasvisruuasta:
      http://indiemode.blogspot.fi/2014/08/enemman-possua.html

      Mut hirmu vähäinenhän se tarjonta on, mitän vedeneläviä ei kyllä tainnu tosiaan olla, et siitä huolimatta mietin tota itekin. Olkoonkin, et kasaamalla lisukkeista ym. kyllä saa ihan kivaa settiä kasvisruokailijallekin.

      Poista
    2. Aah aivan, eli siis ainakin yhden hodarin saa kasvistäytteellä, hyvä. Mutta aika heikkoa silti, aina porukkaan kuuluu niitä kasvissyöjiäkin jolloin vaarana on ettei koko seurue tule ravintolaan josta ei kasvissafkaa saa. Ranskikset kyllä kuulostaa hyvältä hoho.

      Poista
    3. Juuh, ja erilaisia naposteltavia. Että jos haluaa seurustelemaan mennä, ihan ok mutta tosiaan samaa mieltä, että enemmänkin voisi olla. Toisaalta eipä Huberissakaan ole kuin se yksi kala- ja yksi tofuvaihtoehto. Berthassa ilmeisesti (en ole käynyt) laajempi menyy.

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.