torstai 12. kesäkuuta 2014

Viikonlopun rentoutumiset

On tullut taas niin paljon uutta musiikkia, että tämän postauksen kanssa venähti, mutta tulossa on ollut koko ajan :) Viime viikonloppu meni ylityön merkeissä melko vahvasti, vaikka ei työpaikalla tullut yhteensä sentään homehduttua kuin kahdeksan ja puolen tunnin verran. Meille tarjottiin kuitenkin niin hyvää bonuspakettia ylityökorvausten lisäksi, että sitä vain ei voinut ohittaa. Ja nyt onkin sitten kivasti pesämunaa vaikka siihen toiseenkin reissuun tänä kesänä, vain kohde ja matkaseura puuttuu.

Lauantaina mulla oli myös synttärit, mutta minkäänlaisia pirskeitä ei ollut tiedossa, joten lähdinkin sitten töiden jälkeen ex-tempore rentoutumaan Ylöjärvelle Elämyslaarin saunalle, koska peruutuspaikkoja vapautui. Kyseessä oli taas taloyhtiön luottamustehtäviini liittyvää palkitsemista rentoutumisen muodossa, mutta olin alunperin kieltäytynyt tällä kertaa kunniasta juuri tämän valitun päivän vuoksi. Koska lähtemiselle ei esteitäkään ollut, niin pahahan ilmaisesta oluesta ja saunasta paljulla on kieltäytyä. Juurikin palju oli se, mikä mua veti tällä kertaa puoleensa. Yleensä meidän saunailtoja vietetään taloyhtiöiden saunatiloissa tai vuokrasaunoissa keskusta-alueella, mutta nyt oltiin metsän keskellä ensimmäistä kertaa.

Siinä muiden poikien juostessa metsässä värikuulasotaa ehdin vähän kuvailemaan. Ja sangen viihtyisä mesta tuo olikin, vaikka tietysti mun makuuni lampi olis saanut olla vähän isompi. Lampeen on muuten istutettu lohiakin, ja muutaman kerran näin sellaisen hyppäävänkin. Ja pääsi herra (tai rouva) sammakkakin sattumalta linssin eteen.

Myös Elämyslaarin isännän meille valmistamat ruuat olivat loistavia. Tarjolla oli pitkään haudutettua porsasta, kermaperunoita ja kanasalaattia. Juomat tulivat taloyhtiön kustantamina, ja maisteltavina oli monenlaisia hyviä erikoisoluita. Kyllähän sen sitten taas sunnuntaiaamun tunsi päässä, mutta työt hoituivat rutiinilla :)
















2 kommenttia:

  1. Oi, näyttää ihanan leppoisalta. Ja myöhästyneet onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiitos, kyllä mä oonkin :P Ja kiitos onnitteluistakin :)

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.