maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kölnissä: Mässypostaus osa 2

Yksi mieluisimpia ravintolakokemuksia Kölnissä oli Die Fette Kuh, eli kauniisti suomennettuna Läski Lehmä. Kyseessä on kaupungin suosituimpiin lukeutuva hampurilaispaikka, ja todella pieni sellainen. Etukäteen lukemieni arvioiden perusteella jonoa on usein, kuten myös mun sinne mennessäni.

Toisaalta tämä ei myöskään ole mikään hitaan ruokailijan paikka. Olin siellä syömässä lounasaikaan, ja muutkin paikalla olevat porukat söivät annoksensa ripeästi. Siinä jo pelkästään jonottaessa omaa hampurilaistani, tilaa vapautui ihan kiitettävään tahtiin. Tyhjiä pöytiä ei kuitenkaan ensiksi ollut, mutta onneksi myös kadun varressa oli muutamia, ja mahduin syömään ulos.

Die Fette Kuhin tilaustapa muistutti hieman Starbucksin toimintaa muualla. Tilaus tehtiin ja maksettiin kassalle, ja kassa merkitsi sen oheen tilaajan etunimen. Kun annos oli valmis, huusi kokki sen nimellä tiskiltä, ja sen sai hakea itse. Samoin Starbucksissa olen tottunut siihen, että mukin kylkeen otetaan tilaajan etunimi. Tätä käytäntöä ei kuitenkaan Saksan buckseissa ollut. Monet paikalliset ja ulkomaalaiset ovat tosiaan ravintola-arvostelusivustoilla suitsuttaneet tämän paikan purilaisia vilpittömästi. Ja kyllä tuo omakin valintani, viikon hampurilainen, johon tuli lisäksi pancettaa ja itse tehtyä tomaattipestoa, todella korkealle nousi kaikkien aikojen hampurilaisten joukossa. Ainoastaan suolaa oli hieman omaan makuuni liikaa, sillä koska pancetta on itsessään jo sen verran suolaista, pihvi ei olisi paistovaiheessa enää merisuolaa kaivannut.

Se, missä Die Fette Kuh erityisesti nimestäänkin huolimatta loisti, oli mahdollisuus tilata jokainen listan burgeri myös kasvisvaihtoehtona. Toisaalta, syöväthän lehmätkin pelkästään ruohoa :) Lihaversioon pystyi myös valitsemaan pihvin koon, ja itse otin tietysti reteänä poikana 200g pihvin ja isot ranskalaiset. Virhe, sillä olin jälleen ääriäni myöten täynnä syötyäni tuon annoksen. Myös heidän itse tekemiään ranskalaisia sai valita siis kahdessa koossa, ja ne menivätkin kertaheitolla vähintään sinne TOP 3 ranskalaisten joukkoon. Rapeuttakin oli tällä kertaa juuri kuten pitää, ja makua! Lisäksi molemmat valitsemani dipit, aioli ja talon kastike olivat mielettömän hyviä. Niitä sai valita annokseen kaksi eri vaihtoehtoa.















Lähtöpäivää edeltävänä iltana käytiin syömässä hieman paremmassa ravintolassa turistialueella Heumarktin vanhassa kaupungissa. Olin toivonut, että Peter veisi minut itselleen mieluisimpaan lähi-idän makuja, lähinnä hyvää hummusta tarjoavaan paikkaan, sillä onhan viime kesän yhteinen visiitti Budapestin taivaallisessa Hummus Barissa edelleen väkevänä mielessä.

Tämä paikka oli libanonilaisravintola Beirut, yhden kadun päässä Rheinin rannasta. Tätä ennen kaikki syömäni ruuat olivat olleet erittäin kohtuuhintaisia. Vaikka Die Fette Kuhin hinnat olivat jo lähempänä Suomen tasoa, niin silti sain alle 15 eurolla todella tuon määrän ruokaa, sekä pienen oluen.

Jos aiemmat paikat olivat olleet enemmän pikaruokaa, oli Beirut kuitenkin jo täysiverinen ruokaravintola, ja hintataso, osittain myös varmasti alueen takia, hieman korkeampi. Ei se silti kallis ollut, mutta osa liha-annoksista lähenteli kuitenkin jo Suomen hintoja täälläkin.

Itse halusin kuitenkin nimenomaan hummusta, ja pitkään harkittuani myös falafelit kiinnostivat, sillä harvoin olen saanut erityisen hyviä falafelejä. Poikkeuksena toki Fafa's Helsingissä ja Shawarma Jahala Tampereella. Valitsemamme hummusannoksen seassa oli myös hieman grillattua lammasta, tämän jaoimme yhteisenä alkuruokana, itse otin myös falafeleilleni lisäkeriisin. Vähemmälläkin olisin kyllä pärjännyt, sillä annos oli jälleen jäätävän kokoinen, ja jouduinkin pyytämään Peteriltä loppuvaiheessa apua, jotta ruokaa ei olisi jäänyt lautaselle :) Ja hyvää oli, joskin kotimaista Fafa'sia on edelleen mahdoton ylittää.

Koska falafelit eivät olleet läheskään yhtä hintavia, kuin lihavaihtoehdot, eikä omat ruokani täälläkään kovin kalliiksi tulleet. Puolikkaan hummuslautasen, falafelien, riisin ja kahden oluen kanssa hinta ennen tippiä oli 18 euroa. Mutta se, mikä erityisesti lämmittää ylihintaista suomalaista olutta ruuan yhteydessä särpivän suomipojan sydäntä, on että Saksassa näissä ruokaravintoloissakin oluesta joutui harvoin maksamaan edes kolmea euroa.











Mitä suomalaiseen alkoholipolitiikkaan tulee, olen jo pitkään puhunut sen puolesta, että verohelpotukset tulisi ennen kaikkea suunnata ravintolapuolelle. Itseäni ei niinkään haittaisi, vaikka alkoholi maksaisi kaupassa jopa nykyistäkin enemmän (tietysti mieluummin ei), mutta juuri baareissa ja ravintoloissa hinta pitäisi saada huomattavasti edullisemmaksi. Tällä tuettaisiin kaikkein parhaiten yrityksiä, ja saataisiin myös enemmän ihmisiä liikkeelle, ja siten vähennettäisiin toivon mukaan myös sitä kotona juomista ennen baariin lähtöä. Itseäni ainakin kirpaisee joka kerta, kun menen syömään ulos, ja tuoppi ruuan ohessa maksaa vaikkapa 6-8 euroa.

Mutta sellainen oli kulinaristinen retkeni Saksanmaalle. Lomasta tuli ainakin nautittua täysin siemauksin, ja vaikka töihin paluu on nyt tosiasia, onneksi tosiaan sinne heinäkuulle riittää vielä lomaa. Ja ehkäpä silloinkin tulee jossakin päin reissattua. Näin ainakin toivon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.