perjantai 25. huhtikuuta 2014

Roskaelokuvien riemuvoitto

Sitä on luvassa tänä viikonloppuna, kun kahdeksas Cinemadrome -festivaali ryöpyttää Niagaran valkokankaalle kahden päivän aikana kirjavan joukon kaikenlaista visuaalista törkyä elokuvien muodossa. Luvassa on niin uutta ja klassikkoa, ulkomaista kuin kotimaistakin roskarainaa. Pääpaino näillä festareilla on enemmän komediassa, kuin aidossa kauhussa, joten tämän kertainen tarjonta sopii tietysti mulle todella loistavasti.

Itse olen tosin menossa varmuudella festareille vain tänään, ja lippukin on jo hankittu. Siitäkin huolimatta, että erityisesti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä esitettävä Herb Robinsin ohjaama The Worm Eaters kyllä huvittaisi nähdä kaikessa irvokkuudessaan. Myöskin jo aiemmin illalla näytettävä Donald Cammellin White of the Eye vaikuttaisi varsin kiinnostavalta. Onhan se kuitenkin vahvasti 80-lukua, mutta jää nähtäväksi, menenkö.

Mutta ainakin tänään siis on luvassa joidenkin mielestä yhdeksi kaikkien aikojen huonoimmaksi elokuvaksi arvioitu Manos: The Hands of Fate vuodelta 1966, jonka esimerkiksi Quentin Tarantino on maininnut yhdeksi suosikkielokuvistaan. Miehen makuhan tosin on vähintäänkin mielenkiintoinen. Elokuvassa nähdään mm. hupaisa palvelusmies Torgo, joka palvelee herraansa The Masteria. Tämä johtaa pirua palvovaa kulttia jonka touhuihin epäonninen perhe sattumalta törmää lomamatkallaan.

Sitä ennen esitetään Rauli Ylitalon ohjaama lyhytelokuva Rasvainen tiistai parin vuoden takaa. Elokuva kertoo kahden rikollisjengin välisestä taistelusta suomalaisessa pikkukaupungissa. Sen päähenkilö on näistä toisen jengin palkkatappaja, jonka tehtäväksi on pantu pistää päiviltä keikan omiin nimiinsä tehnyt petturi, mutta asiassa on pieni muuttuja joka potkaisee elokuvan juonen ympäri.



Ilta kuitenkin alkaa kulttilabeli Troma Entertainmentista tutun ohjaajan Lloyd Kaufmanin viimeisimmällä teoksella Return to Nuke 'Em High Volume 1. Elokuvassa palataan jälleen Tromavilleen, jonka lukio on rakennettu entisen ydinvoimalan päälle. En tosin ole nähnyt sarjan kahta ensimmäistä osaa, mutta tässä uusimmassa koulun ottavat valtaansa Troman elokuville tutut kaikenlaiset mutantit ja sekopäät teinikriminaalit. Viime vuonna tuli saman kaverin, kenen kanssa nytkin menen Cinemadromeen, katsottua pari muuta Troman pätkää, ja allekirjoittaneen ne vakuuttivat tässä genressä vahvasti. Takuuvarmaa törkyä on siis tiedossa.

Lisäksi tänään luvassa on yksi myös hieman tylsemmän ja tarpeettoman tosissaan tehdyn oloinen sveitsiläinen Chimères, mutta mennee sekin näiden muiden välissä varmasti. Vaikka kaikki elokuvat eivät ole upouusia, minä en niistä ole nähnyt yhtäkään. On siis luvassa erittäin antoisa roskaelokuvan täytteinen perjantai-ilta, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, eiköhän sitä tule horjahdettua myös Hookinkin puolella :)

Luovun tämän vuoksi jopa Tappara-Kärpät finaalin kuudennen pelin katsomisesta, siitäkin huolimatta, että olen istunut Semaforissa jo monta matsia katsomassa ennen tätä. Mestaruus oli jo keskiviikkona niin lähellä, mutta niin vain Kärpät voitti, ja tänään voittaa Cinemadrome. Eikä sota yhtä miestä kaipaa, onneksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.