tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hotellissa Tallinnassa

Palaan vielä Tallinnaan yhden postauksen verran.

Sieltä löytyy tietysti hotelleja ihan joka lähtöön, mutta pääsääntöisesti kaupungin hotellien taso on todella korkealuokkaista. Sopii tietysti erityisesti tälläiselle hienopierulle, joka ei mielellään hostelleja kolua. Poikkeuksia sieltä halvemmasta päästä tietysti löytyy, mutta ei hinta aina tarkoita huonompaa laatua. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa viime kesäinen Gotthard Residence, jossa huone ei kustantanut muutamaa kymppiä enempää.

Tällä lomareissulla valitsin hotelliksi kuitenkin yhden parhaista, eli Nordic Hotel Forumin aivan Tallinnan kauppakeskittymien ytimestä, Virukeskusta vastapäätä. Olin siinä kerran majoittunut aiemminkin, ja muistikuvat olivat erittäin positiiviset. Eikä hotelli nytkään tuottanut pettymystä. Kun vielä sain huoneen Trivagon kautta alle 80 eurolla, oli se tästä hotellista erittäin kohtuullinen hinta. Lisäksi siihen kuului vielä aamiainenkin, joka ei ole näissä nettidiileissä aina itsestäänselvyys.

Nordic Hotel Forumin huoneet ovat tilavia, josta pidän, ja ne on sisustettu maanläheisillä, omaa silmääni miellyttävillä väreillä. Jos kokolattiamattoa tai wc:n lasiseinän kukkamaalauksia ei lasketa, oli huone nytkin erittäin paljon mieleen. Myös sänky oli 180 cm leveä, joka oli ihan silkkaa luksusta ja aamiainen erittäin kattava.

Toki Tallinnasta löytyy myös tästäkin paljon korkeatasoisempia huoneita, mutta neljän tähden hotelliksi pidän tätä itse viiden tähden arvoisena, pisteytys näin pienin eroin on hankalaa. Hotellilta on myös kätevät kulkuyhteydet joka puolelle Tallinnaa, sillä edestä menevältä Narva maanteeltä kulkee valtaosa eri suuntiin keskustan ulkopuolelle menevistä busseista ja raitiovaunuista. Myös Virukeskuksen bussiterminaali on aivan parinsadan metrin päässä. Lisäksi satama on lähellä ja aivan hotellin takana on todellakin tuo Rotermannin kortteli, jossa mm. SfääR ja Hetk sijaitsevat. Samassa korttelissa on myös Pull and Bearin ja Bershkan liikkeet, ja Viron ensimmäinen H&M sekä Tallinnan keskustan ensimmäinen New Yorker on avattu myös aivan naapuritaloon.























Viinan perässä en Viroon lähtenyt, mutta hanapakkaus viiniä piti silti ostaa kotiin tuomisiksikin. Ostin sen tosin vasta laivalta, sillä en olisi välittänyt roudata käsimatkatavaroissa yhtään ylimääräistä. Kesällä matkustamisessa on se paljon helpompaa, että voi reissata niin paljon kevyemmällä arsenaalilla.

Paluumatkalla kotiin junaa Helsingissä odotellessa pääsin myöskin vihdoin toteuttamaan jo alkuvuodelle suunnitelmissa olleen Burger King visiitin. Tuolloin jonot olivat huikaisevat, mutta ruuhkahuippu näemmä on vihdoinkin taittunut, viimeistään kai toisen ravintolan auettua rautatieasemalle.

Itse otin Steakhousen ja suklaafrappucinon ja kylläpä oli hyvää. Tuo jälkkäri oli itse asiassa jopa parempaa kuin Starbucksissa, ja hinnaltaan vain murto-osan siitä. Ai että, en kovin usein syö pikaruokapaikoissa, mutta kunhan Tampere saa jossain vaiheessa oman Burger Kinginsä, taidan alkaa käydä vähän useammin :)








2 kommenttia:

  1. Oltiin viime Tallinnan reissulla myös tuossa samaisessa hotellissa ja se oli ihan jees, vaikka mä taas olen sellainen matkaustajamajatyyppi, eli hotelli saa olla nuhjuinen ja vähän rämä --> ennemmän kotonani :D

    Me käytiin muuten siellä F-Hoonessa, mistä kirjoittelit, viime reissulla toteamassa että liikaa jonoa, ja jäi harmittamaan että ei päästy sinne syömään... mut ehkä ens kerralla. Se on alueena vaan niin mahtava, rakastan tuollaisia hylätyn näköisiä tehdasalueita joiden sisältä löytyy ties mitä aarreaittoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas :) 2010 meillä oli tosin sen verran kivempi huone et oli tumma laminaatti, I dig that. Kokolattiamatot on niin 80-lukua (huonolla tavalla :) )

      Mä varmistin F-Hooneelta etukäteen et tarvitseeko tehdä varausta, ja silloin oli just lounaan ja illallisen välissä se aika, joten ne ei pitäny sitä tärkeenä. Ja silloin mahtuikin, tosin paikka alko täyttyä siinä jo ennen kuutta ihan hyvin.

      Toivottavasti pääset toisen kerran, siitä tuli kertaheitolla yks mun parhaista kokonaisvaltaisista ravintolakokemuksista koskaan. Paikka, ruoka, hinta jne. kohdillaan.

      Ens kerralla perehdyn sinne Kalamajan alueeseen entistä paremmin. Mm. Café Klaus ollu jo parilla viime kerralla mielessä, mutta aika ei oo riittänyt. Se on vielä ihan siinä sataman ulkopuolellakin Eesti Disain Majalla. Ja vastapuolella Telliskivee on myös se yks toinen halpa rafla/baari Kukeke.

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.