sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Terveisiä Toijalasta

All for one and one for all!

Eilen vietettiin mitä hienoin päivä ystävien luona Toijalassa. Jopa niin mahtava että ei oltais haluttu lähteä kotiin enää ollenkaan :) Mukana kyläilemässä oli meidän toinenkin yhteinen ystävämme. Ollaan entisiä työkavereita ja mukana Halloweenmäisessä menossa oli myöskin toisen ystävän koko perhe.

Päivä oli muutenkin kaunis ja kuulas ja ihan ensiksi lähdettiin ruokahalua herättävälle kävelylenkille lähimaastoon. Samalla tarjoutui oiva tilaisuus ottaa taas kuvia uudella kameralla. Auringon painuessa mailleen usva alkoi nousta maasta vähitellen ja sain mielestäni taltioitua muistikortille aika upeita hetkiä. Iltaa kohti usva peitti koko kaupungin ja kotiinlähdön aikaan olikin aavemainen Halloween-tunnelma.























Auringon laskettua ehdittiin takaisin talolle ja kyllähän ruoka jo maistuikin. Saatiin aivan ravintolatasoista ruokaa, ystäväni mies on kyllä melkoinen kokki vaikkakin alkupalana oli ihan tavallinen pakastekasvissosekeitto Koskenlaskijalla. Se oli kuitenkin niin taivaallisen makuista että päätin kokeilla samaa joku kerta itsekin, parempaa kasvissosekeittoa en nimittäin ole koskaan syönyt!



Pääruuaksi sen sijaan oli paikalliselta lähitilalta hankittua viikon kylmäkypsytettyä härän ulkofilettä ja talon isännän salaisella omalla reseptillä valmistettua kerma-pippurikastiketta. Kastike kruunasi muutenkin aterian ja maaru kiitti niin että uusista farkuista piti avata ylimmät napit :)

Oltiin ostettu lahjaksi yhdessä ystäväni kanssa Lemmenlaivan ensimmäinen tuotantokausi dvd:llä, jota sitten porukalla ilta tuijotettiin ahkerasti. Ah, mitä nostalgiaa :) Jokainen meistä oli tuota sarjaa lapsena katsellut, toiset enemmän, toiset vähemmän ja iskipä oikein kipinä hankkia tuo sama boksi itsellekin!



Reissu Toijalaan yllätti mut täysin. Kaunis luonto, hyvä ruoka ja viimeisen päälle tarjottavat muutenkin, yhdessäolon riemu ja sanoinkuvailematon vieraavaraisuus jäivät tältä viikonlopulta päällimmäisenä mieleen. Kiitos rakkaat ystävät, olette parasta maailmassa!

Tänäänkin on upea ilma, näitä on sen verran harvassa yleensä marraskuussa että nyt täytyy lähteä kaupungille nauttimaan tästä ja voisihan sitä kirppareilla käydä pyörähtämässä!

10 kommenttia:

  1. Toi on niiiin TWD -kuva missä toi pelkkä talo näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin yks noista iltakuvista? Se oli kyllä spooky, just sen takia sen kuvasinkin. Enemmän kyl mulle tuli joku kauhuleffa mieleen.

      Poista
    2. Mmm, sekin kyllä. Mä näen kyllä zombinkin tulevan tuolta nurkan takaa.... Oon kattonu sarjaa liikaa! Näin just tällä viikolla untakin siitä :|

      Poista
    3. Hehehe, ja tänään jatkuu! Mutta kuka vittu on leikannu nurmikot zombiehyökkäyksen aikana? ;)

      Poista
  2. hah, melkein sukua Toijalalle -nainen täällä moi.... tee seuraavaksi elämysretki Viialaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mua kukaa oo kutsunu sinne, vaikka parikin entistä työkaveria samasta firmasta on sieltä päin kotosin itse asiassa...

      Poista
    2. kerro terveisiä, viialassa kaikki tuntee toisensa (ikävä kyllä) :D

      Poista
  3. Kauniita kuvia, varsinkin tuo auringonlasku-kuva on upea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa iltapäivässä oli tosiaan tunnelmaa, eikä kuvan värejä oo edes editoitu!

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.