tiistai 7. helmikuuta 2012

Valoa talveen

Viikonloppuna Tampereelle, kosken länsipuolelle levittäytyy jälleen Valoa Festival. Keikkoja on Yo-talolla ja Artturissa.

Perjantain tarjonta ei niin kovasti itseä kiinnosta, mutta lauantaina Yo-talolla on luvassa kyllä todella hyvät setit, vahva kokonaisuus artisteja. Pitkäaikainen suosikkini Husky Rescue nimittäin nousee lavalle ja Yo:han on keikkapaikkana mitä kelvollisin. Ainoa pieni miinus tulee siitä että bändin laulaja on vaihtunut. 'New Light Of Tomorrow' on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen hienoimpia suomalaisia kappaleita.





Burning Hearts on myös varsin mukavaa musiikkia, joskin paljon tuoreempi tuttavuus. Tutustuin bändiin ensi kerran Monsters Of Popissa toissa syksynä.



Uusi levykin heiltä on ilmestynyt, mutta en ole ehtinyt vielä siihen tutustua kunnolla. Täytyy ottaa vahinko takaisin ennen lauantaita. Tässä kuitenkin maistiaisia, hiukan isompaa, mutta ah niin kaunista saundia.



Kolmas esiintyjä, virolainen Ewert and The Two Dragons ei itselle ole niin tuttu, missasin keikan Lost In Musicissakin viime syksynä, mutta hyvin miellyttävän kuuloista musiikkia hekin tekevät. Hyvä keikkahan voi myös suunnan kääntää :)





Viikon negatiivisimpia musiikkiuutisia oli Madonnan keikka elokuussa Olympiastadionilla päällekkäin Flow-festivaalien kanssa. Henkilökohtaisesti se ei omiin suunnitelmiini vaikuta, mutta festariseuraani kyllä.

Viikonloppuna ja tällä viikolla on iPodissa soinut mm. loistavaakin loistavampi Placebon 'Meds' sekä kesäfiilistä nostattava Toscan 'Dehli9'.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.