sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Vaalipäivä

Tänään on se päivä kun valitaan Suomelle uusi presidentti. Niin paljon kuin haluaisin nähdä Pekka Haaviston muuttavan Antonionsa kanssa Mäntyniemeen ja näyttävän että Suomi on ennen kaikkea edistyksellinen maa keulakuvanaan suvaitsevaisuuteen ja vihreisiin arvoihin tähtäävä presidentti, olen kuitenkin realisti ja tiedän että hienosta kampanjasta huolimatta Suomi ei ole vielä valmis tälläiseen. Suomalaiset eivät äänestä Pekkaa niin suurin joukoin, että se riittäisi. Syyt lienevät enemmistölle selvät.



Olen kuitenkin itse tehnyt voitavani, äänestänyt ehdokasta kenet koen itse olevan pätevin ja vastaavan eniten omaa maailmankatsomustani, keskustellut töissä ja vapaa-ajalla vaaleista ja tuonut oman kantani esiin sosiaalisessa mediassa. Enempää tälläinen tavallinen tallaaja ei voi tehdä, ja vaikka tulos lieneekin jo pedattu, tulen silti seuraamaan äänten laskua tv:stä mielenkiinnolla.

Pekan kampanja on ollut erityisesti internetissä hyvin näkyvää, jopa niin että tälläisenä nörttinä tuo näkyvyys on hetkittäin jopa saattanut johtaa harhaan yrittäessäni pysyä housuissani ja realistina tilanteen eteen. Itselleni parhaita kohokohtia on ollut Pertti Jarlan 'Kakkonen on ykkönen' saitilla näkyvä julkinen kannatus ja hienoakin hienompi Pekan kannattajien tekemä flashmob-video Helsingin rautatieasemalta.



Kiitos kaikille Pekan tukijoille ja kannattajille, meidän äänemme ei ollut turha! Se kertoo ennen kaikkea siitä että olemme vapaamielisiä ja avarakatseisia ihmisiä, tulevaisuus on oleva meidän vielä jonain päivänä.

Viikonloppu meni hieman turhan nopeasti ohitse, rennoissa fiiliksissä toki. Perjantaina lähdin vielä illalla myöhään Alebaariin istumaan iltaa ja sieltä tyttöystäväni luokse. Lauantain kylmyys sai mukavuudenhalut heräämään, ja viimeistään vahingossa otetut reilun kolmen tunnin päiväunet tekivät selvän mahdollisesta Ravintolapäivään osallistumisesta. Seuraavaa, keväisempää ajankohtaa siis odotellessa.

Päätettiin jäädä kotiin ja katsottiin Pussikaljaelokuva, joka oli toisellakin kertaa aivan loistava ja toi kesän kaipuun vahvasti mieleen. Kesä ja Koskipuisto, we are waiting. Iltapalaksi tilattiin jälleen Koikkarista, minä rullakebabin ja Hanna pitsan.

3 kommenttia:

  1. Eiks oo söpö kuva toi Pekan lapsuuskuva? :) Pekallahan on nykyäänkin kuplavolkkari :)

    VastaaPoista
  2. Ja se tekee Pekasta entistäkin coolimman. :P

    VastaaPoista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.