maanantai 13. helmikuuta 2012

Edullisia vaatelöytöjä

Tarkoitus oli lähteä keskustaan lataamaan bussikorttia kun viimeinen voimassaolopäivä oli tänään ja huomenna kuitenkin olen menossa töitten jälkeen kaupunkiin syömään. En tietysti aikonut vain käydä kioskilla, vaan ajattelin kierrellä kosken itäpuolen kauppatarjontaa siinä samalla. Mutta ilman tietoista päätöstä että jotain tarttuisi mukaan. Lähinnä ajattelin maleksia ja tuhlata aikaa, jossa en siis onnistunut kovin hyvin. Siitä tuonnempana.

R-kioskin lisäksi pistäydyin Clas Ohlsonilla etsimässä kissojen raapimispuuhun uutta ruuvia jota en löytänyt, ja sen jälkeen menin H&M:lle. Kuten jo blogin alkumetreillä kerroin, kierrän usein kauppojen alerekkejä ja shoppailen silmilläni. Koska shoppailuni ei ole yleensä juuri koskaan tarveperäistä, yleensä bongaan mielenkiintoisen näköisiä vaatteita ja poimin niitä hyllystä fiilispohjalta. Tai sitten en löydä mitään.

Henkkamaukan aleräkistä mukaani tarttui ensiksi pari t-paitaa ja nämä ostamani pitkähihaiset, farkkupaitaa muistuttava kauluspaita sekä törkeän siisti keltainen v-aukkoinen villaneule (80%). Se tulee sopimaan todella hyvin erityisesti ruskeisiin samettihousuihini. Kummatkin paidat tosin olivat kokoa XL joka on hieman liian iso minulle, mutta sovittaessa eivät näyttäneet kuitenkaan liian suurilta. Kummankin normaalihinta on ollut alun perin 24,95€ mutta nyt niihin oli lätkäisty 10€ ja 7€ hintalaput. Sovitettuani vaatteita päädyin jättämään t-paidat kauppaan ja olin siis asennoitunut maksamaan näistä paidoista sen 17€. Kuitenkin kassalla tuli vielä lisäalennus ja paitojen loppusumma jäikin yhteensä vaivaiseen kymmeneen euroon. Tälläisinä hetkinä kokee onnistuneensa shoppailussa :)



Lähdin kaupasta hyvällä mielin katsastamaan viereisen Jack & Jonesin tarjonnan. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt mitään niin kiinnostavaa, että olisin ostanut. Vilkaisin kyllä punaisia housuja, sillä jostakin syystä Hanna on osoittanut useampaan kertaan mieltymystään punaisiin housuihin miehillä, ensin edellisviikon Putouksessa jossa Aku Hirviniemellä oli sellaiset, ja viimeksi Voice of Finlandissa jossa eräällä esiintyjällä oli myös sellaiset. 59,95€ hintalappu kuitenkin sai jättämään housut vielä tiskiin. Sen jälkeen kävin vielä nopeasti kääntymässä Stockmannin katutasossa hakemassa ystävänpäiväkortin ja Gina Tricotissa.

Kun sitten lähdin takaisin bussilla kotiin, pääsin vielä vaihdolla. Eli olin suorittanut nämä kaikki toimet alle tunnissa, olin hämmästynyt. Ilmeisesti olen siis todella ripeä :)

En ole muistanut mainita että rakastan vihreää Tabascoa, siis sitä miedompaa. Sitä pitää olla melkein aina kotona, ja lauantainakin Panchossa käydessäni hukutin lohkoperunat tuohon nautinnolliseen eliksiiriin :) Nyt kaupungilta tullessani hiukoi ja napostelin herkullisia porkkanoita joita dippasin sekä Hesburgerin valkosipulikastikkeeseen (jota sitäkin pitää olla aina jääkaapissa) ja Tabascoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.