torstai 26. heinäkuuta 2012

Maailman parasta pitsaa!

APUAH!

Kyllähän mä useimmista kasvisruuista pidän todella paljon, ja itsekin on vegeannos jos toinen tullut kokkailtua kotikeittiössä, mutta en silti olisi uskonut että maailman paras pitsa olisi kasvispitsa! Double E, double Z, double the flavor! Italiassahan en ole käynyt, joten tässä pitää nyt tyytyä suomalaiseen tekoitalialaiseen :)


Kävin tänään parturissa, jälleen High Stylessä kuten lupasinkin, kanta-asiakkaaksi on kannattavaa ryhtyä kun työn jälki on noin hyvä ja hinta edullinen.

Keritsemisen jälkeen tapasin kaverin jolla oli nimpparit, joten haettiin juomaa kaupasta, pitsa Napolista puoliksi ja suunnattiin Koskipuistoon. Ainoa mikä puuttui, olivat mun uudet puistokaiuttimet, tyhmä minä. Musiikille olisi ehdottomasti ollut paikkansa auringossa!


Tarkoitus oli ensin mennä Kaksioon, mutta sinne kun on melkein aina turha edes yrittää ilman pöytävarausta, jäi tämäkin kerta yritykseksi. Olisin halunnut etanoita pitkästä aikaa, sillä en ole niitä syönyt reilusti yli vuoteen ja Kaksiossa ne ovat parhaita mitä Tampereelta saa.

Piti siis tehdä nopea vaihtoehtoinen päätös, joten päädyttiin hakemaan viereisestä Napolista pitsa mukaan koska sisällä istuminen tälläisenä helleiltana ei tuntunut parhaalta vaihtoehdolta.


Ne kesäkelit nyt sitten vihdoin saapuivat, heinäkuun viimeisellä kokonaisella viikolla. Missään vaiheessa kesää ei ole iltakahdeksalta aurinko lämmittänyt puistossa istuessa ja nyt sai olla t-paitasillaan, maata nurtsilla ja fiilistellä kesää. Jaksan tämän päivän ansiosta uskoa että kelit olisivat lomallakin paremmat.

Mutta se pitsa, nro. 72, Garibaldi. Tuoretta mozzarellaa, pinjansiemeniä, tomaattia ja rucolaa... kuola valuu vieläkin kun mietin sen makua, pala taivasta! Niin mieluisa yllätys se oli että taidan jatkossakin tilata Napolissa ainoastaan kasvispitsaa. Vaihtoehtojahan listalta löytyy vaikka kuinka.

Yhden työpäivän kun puristaa, on viikonloppu ja sen jälkeen enää viisi työpäivää ennen lomaa. Aivan mahtavaa. Ja kun viikonlopuksi ei ole mitään suunnitelmia, voin joko makailla kotona tai tehdä mitä mieleen tulee. Aika hyvin kaverit onkin mut ottanut viime aikoina huomioon ja minä kun vielä reippaana partiopoikana olen valmis vaikka mihin niin hauskaa on ollut.

4 kommenttia:

  1. Mulla ei ole henk.koht. kokemusta, mutta Hanie on kehunut, että Coloradossa saa parhaita etanoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, siitä ei oo enää iloo kun Colorado meni jo konkkaan. Mut toisaalta, kun on kerran löytäny noin hyvät niin mitäpä sitä suotta vaihtamaankaan :)

      Swagathissa pitää kyllä käydä ens kerran kun menee intialaista syömään, kun se muutti siihen Coloradon tiloihin.

      Poista
  2. Muistaakseni taannoin oli jossain Valossa tms. liitteessä joku sarja, jossa jonkun tietyn maan edustaja valitsi parhaan oman maansa ravintolan Tampereella. Italialainen valitsi Napolin, mutta se sai silti vaan yhden tähden. Kaikki muut sit tais olla ihan alle arvostelun.

    Jotenkin kieltämättä korottaa odotuksia Italian pitsalaadun suhteen. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä! Onneks täältä pääsee nykyään kahteenkin kohteeseen, pitäs lähtee pitsalle ;)

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.