sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Suomi-Italia maaottelu

Hemmetti kun tajusin vasta eilen, että unohdin ihan tyystin kattoa Voice of Finlandin perjantaina. Meillä oli sen verran kiirettä ja hauskaa siinä saunoessa ja jauhaessa, että ei sitä ehtinyt edes kaivata. Onneksi se tulee uusintana parin tunnin kuluttua!

Putoustakaan en ehtinyt suorana katsoa kun lähdettiin illasta ulos syömään ja leffaan. Katsoin sen kuitenkin vielä yöllä Katsomosta, ja surkeuden kamaluus kun toinen suosikeistani putosi sketsihahmokilpailusta pois. En pysty ymmärtämään Veli Sikiön tai Samppa Linnan suosiota kilpailussa. Putous myös liittyi epäsuorasti leffaan joka käytiin katsomassa, nimittäin tuo '21 tapaa pilata avioliitto'.



Ja ihan hulvatonhan se olikin. Nyt on joku Suomileffojen kukoistuskausi selvästi meneillään, ja vaikka huonojakin leffoja tiettävästi pääsee seulasta läpi, olen kuitenkin nähnyt peräjälkeen jo viikon sisään kaksi hyvää suomalaista pätkää.

Sinänsä uskalsin tähän elokuvaan jo etukäteen luottaakin, sillä se on Johanna Vuoksenmaan ohjaama ja käsikirjoittama. Johanna vakuutti mut jo vahvasti 'Nousukausi'-elokuvallaan kymmenisen vuotta sitten. Tässäkin elokuvassa, kuten Nousukaudessakin oli kesä, ja kaunis sää koko ajan. Tuli aivan hirmuinen ikävä kesää. Onneksi ollaan menossa koko ajan vauhdilla sitä kohti.



Elokuva keskittyy erotutkija Sannan (Armi Toivanen, Sanna-Raipe Helminen) väitöskirjan ympärille. Elokuvan päähenkilö ei itse usko avioliittoon, tai siihen että parisuhteet voisivat toimia ja kestää. Hän näkee ongelmakohtia joka puolella ympärillään ja näistä tilanteista ja havainnoista muodostuu hauskoja yhtälöitä pitkin elokuvaa. Kaikki ihmiset Sannan elämässä elävät pirstoutuneessa parisuhdetilanteessa hänen vanhempansa (Vesa Vierikko, Hannele Lauri) mukaan lukien. Kukaan ei ole onnistunut siinä mielessä elämässään, mutta jotain yllättävää voi odottaa nurkan takana.

Tarina kulkee poukkoillen, mutta kuitenkin ihmissuhteesta ja tilanteesta toiseen varsin luontevasti, ja matkalla tutustutaan toinen toistaan hauskempiin rooleihin. Erityisesti Elli (Pamela Tola) näyttelee roolinsa oikein mallikkaasti, ja on näin yksi elokuvan hauskimpia hahmoja. Ylipäänsä kaikki näyttelijät hoitavat tonttinsa todella hyvin, tämä on kyllä pakko nähdä vielä uudestaankin :)



Ennen leffaa tosiaan käytiin syömässä, ja hauskojen yhteensattumien seurauksena päädyttiin jälleen Napoliin. Ensinnäkin oltiin töissä jo puhuttu perjantaina Napolin pitsoista, sitten lähes viimeinen tikki oli, kun Nata juuri kertoi Skiffersin pitsoista blogissaan. Kun vieläpä useampi meidän seurueesta halusi samaan paikkaan, oli valinta selvä.

Mä päädyin jo kolmatta kertaa peräjälkeen tilaamaan saman pitsan, eli Garibaldin. Ja ihan sairaan päräyttäväähän se taas kerran olikin. Mä en vain voi ymmärtää, miten jokin pitsa voi maistua näin hyvältä. Mun on pakko ens kerralla, kun teen kotona pitsaa, laittaa siihen rucolaa ja pinjansiemeniä ;)

4 kommenttia:

  1. Enpä olis odottanu Sanna-Raipen putoavan.. Voi vidu sanon minä :( Mulla on vielä kattomatta ohjelman loppuosa, piti lähteä töihin just kun alkoi niiden hahmojen "uutisvuoto" näkyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, olis pitäny varottaa spoilereista :) Mut jäljellä on nyt sit enää mun aiempi kakkossuosikki Karim. Ei voi Samppa Linna voittaa, ei voi...

      Poista
  2. Ei mua haittaa vaikka etukäteen tiedän :P
    Just katoin sen lopun Katsomosta, ja huokaisin helpotuksesta kun Karim tosiaan sai eniten(?) ääniä. Jos äänestäjillä yhtään sitä kuuluisaa tyylitajua on, niin äänestävät sen voittajaksi.

    Haha, Riku Nieminen vähän niinku itsekin vissiin ihmettelee hahmonsa suosiota..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riku ei itsekään varmaan oikein enää jaksais panostaa hahmoonsa. Ehkä se on sitten se totaalinen tekemättömyys joka sopii Veli Sikiön fleguasenteeseen muutenkin.

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.