torstai 13. syyskuuta 2012

Detaljit eli kämppäpostaus

Tai omanlaisensa kämppäpostaus. Viime aikoina lukemissani blogeissa on ollut suosiossa omien asuntojen esittely, joten ajattelin sellaisen tehdä itsekin ja mikäs siinä kun vielä pystyin lainakameralla ottamaan hyviä lähikuvia. En ajatellut myynti-ilmoitusta tästä tehdä, vaan etsiä muutamia pieniä yksityiskohtia jotka täällä ovat itseni näköisiä.

Jossain vaiheessa mulla oli oikein buumi katsella telkkarista kaikkia sisustusohjelmia, mutta se, kuten muutenkin tv:n katsominen on taas jäänyt. Stailaus on ehkä enemmän mun juttu ja olisi aika unelmaa päästä sisustamaan ja stailaamaan tyhjää asuntoa alusta loppuun.



Jääkaappimagneetit ovat hauskoja, mutta samalla kertaa käytännöllisiä. Oma keräilyni on toistaiseksi lapsen kengissä eikä niitä paljoa vielä ole, mutta olen keskittynytkin sitä hienompiin yksilöihin. Magneeteilla on ovessa kiinni myös eri paikoista kuten museosta, kirpputoreilta, elokuvakaupasta ja matkoilta haalimiani kortteja.



Designkehykset olen täyttänyt sekä viinipullonkorkeilla että kahvipavuilla. Pullonkorkkeihin sain idean kerran 2H+K:sta jota sovelsin edelleen, pavut lähtivät jostakin aivan omasta inspiraatiostani nähtyäni paketin kahvipapuja Ikeassa tarjouksessa, ja samalla myös kontrastiksi toiselle taululle.



Tämä vanhanajan lasipullo (Korken) on aivan viimeisimpiä ostoksiani, vaikka en kovin usein suosi Ikeaa sisustuksessani. Tykästyin kuitenkin tähän ja pullo sopii hyvin koristeeksi keittiön pöydälle.



Kaurismäen elokuvajulisteet ovat paraatipaikalla olohuoneen seinillä. Tämän suuremman seinän lisäksi toisella seinällä on näitä vielä lisää. Mainitsin asiasta lyhyesti pari viikkoa sitten. Nämä julisteet löysin toissakesänä Viiden Tähden Elokuvadivarista, jonka jälkeen laitoin ne kehyksiin.



Makuuhuone on mulle tärkeä rauhoittumisen paikka, ja yritänkin suosia tekstiileissä rauhallisia ja maanläheisiä värejä pussilakanoita myöten. Finlaysonin ja Marimekon pussilakanat miellyttävät useimmin omaa silmääni. Kuvassa on Marimekon Kaivo-lakanat. Makuuhuoneen molemmissa lampuissa on paperivarjostimet jotka päästävät valon läpi kauniisti ja lämpimästi.



Eteisen kehyksien kuvat ovat kirppareilta löytämieni vinyylilevyjen suojapussien painatuksista. Näitä on ollut mulla aiemmin enemmän käytössä, mutta jäljellä on enää nämä Yazzin ja Brosin kuvat.



Edellisiin tauluihin löysin oikeastaan inspiraation tästä vinyyliseinästäni. Mulla on ollut jo vuosia työhuoneesta yksi seinä päällystettynä vinyylilevyillä, ainoastaan huone on välillä vaihtunut. Oikean elämän remonttireiska tietysti mittaisi etäisyydet ja vakaudet vatupassilla mutta itselle riitti tälläinen hutaistu versio ja tyytyväinen olen itse lopputulokseen ollut.

Mutta sellaisia yksityiskohtia löytyy mun kodistani. Tein tuossa aiemmin iltapalaksi, ja samalla huomiseksi evääksi lämppäreitä vähän kaikesta jämästä mitä jääkaapista löytyi. Täytteiksi löytyi salsaa, jauhelihaa, kesäkurpitsaa, sipulia, fetaa ja goudaa. Hyvä se on välillä käyttää jämätkin pois kuljeksimasta :)



On ollut aika raskas työviikko, kiirettä on piisannut ja olinpa yhtenä päivänä töissä kymmenen tuntia. Vapaaehtoisesti tosin ja nyt voi taas lähteä joku kiva perjantai viikonlopun viettoon hiukan aiemmin. Ja viikonloppuhan se huomennakin taas alkaa. Postailen ehkäpä vielä lisää kuvia tältä päivältä silloin. Rakastan viikonloppuja <3

Tässä vielä yhden tanssilattisuosikkini, ranskalaisen Breakbotin juuri julkaistu uusi musiikkivideo. Kyllä tässä kesää tulee vähän ikävä.


2 kommenttia:

  1. Guinness magneetit!

    Ja muita ihania asioita, kuten Kaurismäki ja vinyyliseinä (tosin.. kai ne on huonoja vinyylejä, joita ei saata kuunnella tai ainakin kopiokappaleet, koska .. no, vinyylit tykkää, että niitä soitetaan!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti sellaisia levyjä joita viitsi "tuhlata". Enimmäkseen niitä kopiokappaleita, mutta 50snt-1e kirpparikamaa. Magneetit sain viime vuonna tuliaisiksi Irlannista <3

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.