Taksivinkkejä Tallinnan kävijöille

Vielä yhden postauksen verran yleistä asiaa Tallinnasta. Kuten varmaan jokainen Tallinnan kävijä tietää, on eri taksifirmoja kaupungissa useita, ja niin autojen, kuin hintatasokin vaihtelee rajusti. Laadukkain ja luotettavin vaihtoehto on tainnut vuosikausia olla Tulika Takso, mutta lisäksi laadukkaampien taksien markkinoille on tullut viime vuosina Tallinkin oma taksifirma Tallink Takso. Hintahaitari tietysti oli jo etukäteen tiedossa, mutta haluan silti jakaa nämä pari, sekä hyvää, että huonoa kokemusta kanssanne.

Varokaa viimeiseen saakka ainakin sellaista yritystä kuin Maksitakso. Kyseessä saattaa olla nimensä mukaisestikin pelkästään tilatakseilla operoiva pulju, mutta nimi vääntyi meidän suussamme jo rehellisesti tunnustetuksi kalleimmaksi vaihtoehdoksi, Maksitakso, maksimi hinta.

Olimme edellisenä iltana ottaneet Telliskiven alueelta hieman kauempaa keskustasta taksin hotellillemme Viruun (ylin kartta). Tuon taksin meille tilasi ystävällisesti Pudelin henkilökunta ja firman nimi oli Smile Takso. Sellaisesta firmasta en aiemmin ollut kuullutkaan, ja auton saapuessa se olikin 80/90-luvun vaihteen ranskalainen "tila-auto", eli 7-paikkainen farmari, jossa yksi ylimääräinen penkkirivi oli mahdutettu takakonttiin (no kidding!). Taakse pääsi kääntämällä yhtä takapenkkiä (tai siis keskipenkkiä) ja matkakokemus oli vähintäänkin huvittava. Mutta huvittava oli myös hinta, kustannus tuosta alle kolmen kilometrin matkasta oli vaivaiset neljä euroa koko porukalta. Se oli melkein puolet halvempi, mitä menosuuntaan maksamamme raitiovaunuliput :)



Sen sijaan lähtöpäivänä kun kaikilla oli hotellilta enemmän matkatavaraa mukanaan, ja tarkoitus oli suunnata SuperAlkolle D-terminaalin lähelle, otimme tosiaan hotellin ovelta Maksitakson minibussin (toinen kartta). Auton ovessa mainittu hinta oli aloitukselta jotakin viiden ja kuuden euron välistä, ja kilometritaksa reilun euron. Kuten kuvista näkyy, matkaa kertyy tuolloin ainoastaan reilu puolitoista kilometriä. Se oli kuitenkin matkatavaroiden kanssa sellainen matka, että ajattelimme kustannuksen olevan varsin kohtuullinen yhtä henkeä kohden, ja toisaalta kyllähän tuo edellisillan positiivinen taksikokemus vaikutti sekin omalta osaltaan päätökseen.

Sen lisäksi, että taksikuskilta ei löytynyt mittaria koko autosta, hän lähti välittömästi ajamaan kiertotietä kohteeseen (suurinpiirtein kartassa näkyvää vasemmanpuoleista harmaata lenkkiä). SuperAlkolle saavuttaessa hinta oli virolaisittain huimat 15 euroa. Auton ikkunassa ollut hinnasto ei siinä vaiheessa paljoa paina kun mittaria ei näy missään. Meistä kukaan ei viitsinyt alkaa kuljettajalle siinä vaiheessa reklamoimaan, etenkin, koska matkatavaramme olivat vielä auton tavaratilassa. Jälkikäteen ajateltuna olisi ainakin pitänyt vaatia kyydistä kuittia, jonka olisi voinut sitten lähettää yritykselle jälkireklamaationa. Jokatapauksessa vaikka tässä oli omaakin vikaa mukana, mielestäni meidät ryöstettiin laillisesti. Näitä huonoja taksikokemuksiahan mulle on tullut Tallinnassa aiemminkin vastaan (viimeinen kartta), viime vuonna jouduin maksamaan kahdeksan euroa myös reilun 1,5 kilometrin matkasta satamaan. Tuolloisen taksifirman nimeä en kuitenkaan painanut mieleeni, logosta päätellen kyseessä saattoi olla mahdollisesti City Takso.

Huomion arvoista on, että virolainen taksin mobiilitilauspalvelu Taxify luonnollisesti toimii Tallinnassa, ja vaikuttaa varsin pätevältä tavalta tilata taksi etenkin noin ulkomailla, jos ei halua soitella puhelimella taksikeskukseen. Taxifyn kautta ei ilmeisesti kuitenkaan ainakaan vielä pysty tilaamaan autoa yli neljälle hengelle, tai sitten autoja täytyisi tilata kaksi kappaletta. Ja meitä kuitenkin oli sen verran iso porukka, että normaalitaksi ei tullut kummallakaan reissulla kyseeseen, joten emme voineet palvelua vielä testata. Myös Smile Takson kuljettajalla kuitenkin oli etupaneelissa tabletti, joten se kuuluu palvelun piiriin. Ensi kerralla testaan tuota kyllä! Kannattaa siis kuitenkin olla tarkkana, mitä takseja Tallinnassa käyttää, ja pitää omista oikeuksistaan kiinni - pyytää kuljettajaa käynnistämään mittari, ja vaatia kyydistä kuittia lopuksi.

Suurkauppias Kochin aitassa

Siitä lyhyestä ajasta joka oltiin Tallinnassa, en tuhlannut shoppailuun enempää muuten, kuin hakeakseni sunnuntaiaamuna kirjakaupasta lautapelin, jota olin kaverillani pelannut aiemmin. Mees, kes teadis ussisõnu (The man who knew snakewords) on pelin nimi, ja sitä pelataan mukana tulevin kortein ja puunopin tavoitteena kerätä mahdollisimman paljon pisteitä itselleen. Olen tykästynyt peliin aivan todella paljon, se on koukuttava - ja nyt se löytyy myös itseltäni! Lisäksi saatavana oli jo lisäkorttipakka peliin, joten odotan innolla tulevia peli-iltoja. Taisipa pelin myynnissä tapahtua pienimuotinen piikkikin, sillä Viru Keskuksen Rahva Raamatista lähti meidän matkaseurueemme mukaan yhteensä kaksi peliä ja kolme lisäpakkaa :)

Aiemmassa postauksessa mainitsemani Must Puudelin jälkeen olikin jo aika hakea matkatavarat hotellilta, jonne ne oli jätetty säilytykseen ja suunnata viinaostoksille SuperAlkoon. Aivan hirveän paljon en silti ruvennut juomaa roudaamaan kotiin, koska tarkoitus on tosiaan vielä talven aikana harkita uutta reissua takaisin. Joulun punaviinit, glögit ja ginit hieman pidemmäksi aikaa tuli kuitenkin hankituksi.

Viinakaupasta mentiin syömään viereiseen Kochi Aidad nimiseen oluttupaan, joka on vanhaan entisöityyn rakennukseen kunnostettu jättikokoinen ruokaravintola. Ravintola valmistaa myös itse omia oluitaan, joita maistelin minäkin, joskaan en kovin paljoa niihin mieltynyt. Tilasin kuuden kappaleen oluttarjottimen, jossa oli kaikkia eri Kochin tuotteita jokaista 0,25l. Niistä Munk (dark bock), Ronk (stout) ja Joachim (dark lager) olivat oikeinkin hyviä, mutta Nisu (vehnäolut), Vunk (pale lager) ja 1872 (pilsner) eivät oikein menneet alas. Vehnäoluista, mistään muustakaan en ihan jo yleisesti ottaenkaan tosin pidä.

Koko fiilis tästä ravintolasta oli juuri niin sitä turistimenoa, joka ei itseäni Tallinnassa oikein houkuta, ja kaikkien näiden upeiden aiempien kokemusten jälkeen se olikin eräänlainen antikliimaksi. Siitäkin huolimatta, että ruoka oli enimmäkseen oikein hyvää. Itse tilasin pelkästään alkupalalistalta perinteisiä valkosipulileipiä, rapeaksi paistettua possun poskea ja edellisillan innoittamana pelmeneitä. Kochin pelmenit kuitenkin kalpenivat F-Hooneen vastaaville, eivätkä niin kovin suurta suosiota saavuttaneet muidenkaan mielestä. Pääosin ruoka oli kuitenkin hyvää, mutta melko tavanomaista, joskin samaan aikaan äärimmäisen täyttävää. Meistä juuri kukaan ei jaksanut syödä kaikkea tilaamaansa, mutta onneksi loput sai mukaan doggybagiin. Kylmiä pelmeneitä tuli vielä syötyä bussimatkalla kotiinkin :)

Tallinnassa muuten on aivan tavanomaista, että melkein kaikissa paikoissa on ilmainen Wi-Fi. Ainakin kaikissa paikoissa, joissa me kävimme syömässä tai juomassa, sellainen oli. Niinpä ei tuota tälläiselle nörtimmällekään sankarille tuskaa, vaikka puhelimella ei raaski aivan määrättä surffailla ulkomailla.

Kohvik Must Puudel

Viime sunnuntaina lähdettiin huoneenluovutuksen jälkeen joulutorille vanhaan kaupunkiin. Samanlaista krääsää sielläkin oli tarjolla, kuin Tampereella, eipä siis hirveästi mitään näkemistä. Ja kun lunta ei eteläisessä naapurissakaan ollut yhtään, oli tunnelma tihkusateisen harmaassa säässä melko kolkko.

Niinpä suunnattiin Must Puudeliin, paikkaan, jonka ohi olin useasti kävellyt, mutta josta en vielä joitakin kuukausia sitten kuitenkaan tiennyt, mitä se sisäänsä kätkee. Kahvila sijaitsee aivan vanhan kaupungin muurin viereisessä talossa osoitteessa Müürivahe 20. Nimestä voi aika helposti päätellä, mitä kahvilan nimi tarkoittaa - siinä missä Pudel on pullo, on tämä musta puudeli.

Kahvilan etuosa on kapea ja nopeasti katsottuna paikka vaikuttaakin todella pieneltä, mutta tässä onkin sen salaisuus! Tiskin ohi mentäessä huoneita avautuu eteen lisää, ja jokainen niistä on sisustettu tyylikkään retrohenkisesti. Tämä on hieman kuin Tampereen Oopsy Daisy, mutta paljon suurempana ja seinillä on enemmän kuitenkin nykydesignia. Huoneita on kuitenkin useita, ja kaikki huonekalut ovat vanhoja, sekä huhun mukaan ilmeisesti myytävänä. 70-luku on täälläkin vahvasti läsnä.

Täältä saa niin kahvilatuotteita kuin ruokiakin, mutta me olimme syöneet tietysti vasta hotelliaamiaisen, joten tyydyimme maistelemaan teetä ja erilaisia erikoiskahveja. Kahvin hinnathan eivät Tallinnassa ole mitenkään erityisen kilpailukykyiset Suomeen verrattuna, ja oma jääkahvinikin maksoi 3 euroa. Oikein hyvä se kuitenkin oli, verrattuna hotellin suurkeittiön suodatinmyrkkyyn :) Must Puudel on niin viihtyisä paikka, että tänne kannattaa tulla ajan kanssa ja pitkän kaavan mukaan, ottaa vaikka jotain pelattavaa mukaan. Sijaintikin on vielä niin loistava, koska muurilta on kivenheitto kaikkiin ydinkeskustan palveluihin ja ostosparatiiseihin.

Telliskivi on my mind

Telliskivi on yksi Tallinnan nopeiten kehittyviä trendikkäitä kaupunginosia, entistä teollisuusaluetta, jota remontoidaan kovaa kyytiä ravintoloiden ja liikkeiden käyttöön. Sitten viime maaliskuun reissun, ja silloisessa postauksessani näkyvä valkoinen ränsistynyt talokin oli ehditty jo purkaa, ja tilalle rakentaa kokonaan uusi toimistorakennus. Linnuntietä matkaa ei Telliskiveen ole vanhan kaupungin reunalta kuin ehkä kilometrin, mutta suoraan sinne ei rautatien vuoksi pääse. Kiertämällä teitä pitkin matkaa tulee lähemmäs kolme kilometriä.

Ja F-Hooneen lisäksi Telliskiven alueelta löytyy muitakin baareja ja ravintoloita. Bar Bistro Kukeke on edelleen kokeilematta, mutta tällä kertaa tuli vielä käytyä yksillä samalla sisäpihalla F-Hooneen kanssa sijaitsevassa Pudelissa. Varsinainen kohokohta oli kuitenkin nyt ruokailu tuossa yhdessä lempipaikoistani, mitä näiltä leveyksiltä löytyy. Ennen viime kesän Flow'n yhteydessä tekemääni visiittiä Sörnäisten Teurastamolle, en edes mitään vastaavaa ollut Suomesta löytänyt. Siellä kuin on aivan omanlaisensa fiilis.

Itseä oli kuumotellut jo syksystä saakka hummus-feta burgeri, kun luin 365 days with Ida -blogista hänen sellaista täällä syöneen. Itsehän olin nimenomaan Flow'ssa syönyt elämäni parhaan kasvishampurilaisen, johon tuli juurikin hummusta ja fetaa. F-Hooneen purilaiseen tuli vielä lisäksi falafelpihvi ja leipänä toimi pita.

Seurueemme ruokaa vaivasi tosin ikävä piirre, osan ruuat olivat jo aivan jäähtyneitä pöytään saapuessaan ja myös oma hampurilaiseni oli melko kylmä. Itseäni se ei kuitenkaan kovin paljon haitannut alkuun, sillä ruoka oli aivan käsittämättömän hyvää! Burgeri nyt ei muutenkaan yleensä kovin kauaa lämpimänä säily, joten olen siihen jo tottunut. Kuitenkin kun se vielä jäähtyi entuudestaan, ja salaatit ja hummus loppuivat välistä, alkoi falafelpihvi pitaleivän kanssa maistua hieman puulta. Muutoin annos oli kyllä todella loistava, ja niin suuri se oli, että alkupalojen kanssa olin kyllä melkoisessa ähkyssä jälleen kerran, ja pihviä ja leipää jäi kyllä lautasellekin.





















Ja millaisten alkupalojen? Voi hyvänen aika miten hyviä pelmeneitä! Otimme porukalla jaettavaksi isohkon kulhollisen (25 kpl) lampaanlihalla täytettyjä pelmeneitä kermaisessa sienikastikkeessa, ja nuo olivat yksimielisesti koko seurueen mielestä parhaan makuista ruokaa koko iltana. Yksinkertaisesti taivaallista, ja niin hyviä, että niitä tilattiin vielä toinen 15 kpl satsi pöytään :) Pienemmän annoksen hinta oli 4,10€ ja isomman 6,70€, aah, voisin syödä pelkästään noita! Ainakin siis tiedän, mitä tilaan ensi kerrallakin. Jälkkäriksi tilasin creme bruleeta raparperisorbetilla, ja kuten ensimmäiselläkin kerralla, oli täällä taas aivan mielettömän hyvä jälkiruoka. Koska en ottanut ruokajuomaksi kuin vettä, niin ennen tippejä koko osuuteni pelmeneistä, burgeri ja jälkiruoka kustansivat yhteensä vain alle 16 euroa.

Lauantai-iltana koko ravintola oli aivan täynnä, ja siitä syystä mekin saimme varattua pöydän vasta kello 21. Kannattaa siis olla hyvissä ajoin liikkeellä, ja varata pöytä etukäteen, mikäli aikoo päästä tänne syömään myöhemmin illalla, etenkin viikonloppuna. Suurin osa asiakkaista vaikuttaa olevan paikallisia, kovin moneen muuta kieltä puhuvaan en Telliskiven alueella törmännyt. Pudeliin kylläkin saapui suomalainen seurue, kun me olimme jo lähdössä pois, mutta muuten tuo paikka vaikuttaa olevan erityisesti virolaisten suosiossa. F-Hooneen vessassa on muuten tuollainen hauska kauristapetti, johon on liimattu googly eyes -silmiä, melko hapokasta.

Pudel on siis samalla sisäpihalla, jossa F-Hoonekin sijaitsee, hieman vastapäätä ja sivummassa. Se on ensisijaisesti olutravintola, paikan nimihän tarkoittaa pulloa. Se oli myös oikein kivan tyylinen paikka, joskin todella pieni sellainen. Sisustus, tai varsinkin lamput toivat hiukan mieleen Meat Lovers Pubin, jossa kävin reilu vuosi sitten Vilnan reissullani, vaikka tuo paljon pelkistetympi olikin. Kesällä olis kiva vuokrata pyörä, ja ajella ympäri Tallinnan keskustaa, Telliskiveenkin pääsee käteevästi Vapaudenaukion läheltä radan alitse.

Vähän toista kuin kotona, vai mitä Frank?

Olin tosiaan viime viikonlopun Tallinnassa. Tiivis kaksipäiväinen, aikainen lähtö lauantaina Tampereelta, ja takaisin kotona kymmenen jälkeen illalla sunnuntaina. Lisäksi olin vielä puoliksi flunssainen reissussa, mutta koska matka oli suunniteltu jo etukäteen, ei sitä tämän takia viitsinyt lähteä perumaankaan.

Alunperin se varsinainen ykkössyy lähteä Tallinnaan oli tietysti Tallinnan kissakahvila, Kassikohvik Nurri. Meillä oli sinne jo varauskin lauantai-iltapäivälle, mutta tällä tuurilla kuitenkin juuri viime torstaina kissat jouduttiin siirtämään rauhallisempiin olosuhteisiin kissataloon, josta ne sinne olivat tulleetkin. Syynä siirtoon oli kissojen stressitila, joka on johtunut erityisesti siitä, että Tallinnassa kahvilan kissat ovat olleet kaikki adoptoitavissa. Tampereen kissakahvilan, Purnauskisin etu, sekä asiakkaiden, että kissojen kannalta on se, että kissat asuvat vakituisesti kahvilassa. Sen sijaan asiakkaat voivat täällä katsella muita kodittomia kissoja, mikäli omasta lemmikistä haaveilevat. Jatkuva vaihtuvuus siis on stressannut Tallinnan kissoja.

Tilanne tietysti harmitti mua alkuun, mutta eläinten hyvinvointi on aina etusijalla, ja onneksi Tallinnassa on paljon tehtävää ja nähtävää muutenkin. Ja onpa taas yksi syy enemmän mennä Tallinnaan pian uudelleen, ja varmaan lähdenkin jo ennen kevättä siellä käymään. Jo alkujaan oli myös itsestäänselvää, että tämän reissun ohjelmaan tulisi kuulumaan myöskin F-Hoone, jossa kävin jo viime talvena edellisen kerran. Uusiakin paikkoja kuitenkin oli ehtinyt tulla vastaan, ja niistä yhtenä kiinnostavimpana tuoreeltaan Frank Bistro, joka sijaitsee vanhassa kaupungissa. Kiitos tästä bongauksesta kuuluu Kaikki mitä rakastin -blogin Eevalle. Ellen olisi lukenut sieltä juttua Frankistä, olisi paljon jäänyt taas kokematta.















Frank on pienehkö ravintola aivan loistavalla sijainnilla parin kadun päässä vanhan kaupungin muurilta, osoitteessa Sauna 2. Myös Raatihuoneen torille on kivenheitto. Niinpä olinkin yllättynyt, että tälläinen paikka sieltä löytyy, sillä etenkin juomien osalta hintataso oli erittäin kohtuullinen. Bistrohenkisestä paikasta saa monenlaista ruokaa isoon ja pieneen nälkään, mutta yksi mainitsemisen arvoinen juttu on ehdottomasti sen drinkkilista. Miltei kaikki cocktailit saa kuudella eurolla, ja mausta päätellen myöskään alkoholia ei mitata täällä yhtä pilkuntarkasti, mitä Suomessa. Useimmat seurueemme maistamista drinkeistä kun olivat nimittäin aika vahvan makuisia, ja siltä ne myös tuntuivat :)

Meillä oli siis illaksi vielä pöytävaraus F-Hooneelle, joten menimme tänne ajoissa iltapäivällä, mikä olikin hyvä ratkaisu, sillä ravintolassa oli vielä hyvin tilaa. Mitä olen muilta kävijöiltä kuullut ja lukenut, on paikka etenkin ilta-aikaan täpösen täynnä, eli varaus kannattaa tietysti aina varmistaa, mikäli haluaa pelata varman päälle.

Tietysti juoma ja ruoka ovat ravintolassa tärkeintä, mutta paikka itsessään on vähintään kolmasosa nautintoa, ja tälläiset retrotyyliset paikat kyllä takuulla vetoavat allekirjoittaneeseen. Taidatte hyvin tietää. Seurueemme tilasi listalta monenlaisia pikkupurtavia ja erilaisia drinkkejä - itse otin hummusta papadam -leivällä, ja ranskalaisia. Juomaksi tilasin Grumpy Old Manin (koska saatan joskus hieman kiukutella) ja Tom Collinsin. Hummus toi tuulahduksen viime kesää ja Budapestiä mieleen, vaikka muuten Tallinna ei samanlaisia viboja itselläni aikaan saakaan. Käynti Frankissa oli todellakin kokemisen arvoinen, ja luultavasti tulen vielä täälläkin käymään, mikäli seuraavalla kerralla perillä on enemmän aikaa käytettävänä.







Ennen Telliskiven alueelle lähtöä käytiin vielä toisessa, tutummassa paikassa, eli Red Emperor Barissa pelaamassa biljardia ja megajengaa. Red Emperor oli edelleen aivan pilkkahintainen baari, oluen hinnat ovat kahdesta eurosta ylöspäin, ja kalleimmat siiderit, eli Westonsin luomuomena oli sekin vain alle neljä euroa. Westonsissa on kuitenkin 8,2% alkoholia, Somersby (0,33l) maksoi 2,20€.

Bilis maksoi euron, jengasta ei tarvinnut maksaa mitään. Kyseessä on siis tiiliskiven kokoisista puupalikoista koostuva Huojuva torni, ja vaikka olin jo aivan varma pariin otteeseen, että häviän pelin, niin ei sittenkään käynyt! Suurin osa paikan graffiteista oli maalattu uusiksi sitten edellisen visiitin, ja muutenkin erikoislaatuinen hostellin baari oli kokenut pieniä kosmeettisia muutoksia. Eikä siellä biljardipöytiä edes vielä toissakesänä ollut. Pari tuntia siellä taisi miltei vierähtää, jonka jälkeen suunta otettiin F-Hoonetta kohti.

Vaatteet on mun aatteet

En oo pitkiin aikoihin kirjoitellut mitään vaatehankinnoistani, osittain sen vuoksi, että ei oo ihan hirveästi tullut mitään ostettua, mutta toisaalta ei ole ehtinytkään. Nyt kuitenkin on viimeisen kuukauden sisään taas tullut hieman shoppailtua, enimmäkseen netissä. Joten kun Turun reissulla oli mahdollisuus ottaa asukuvia, tuli kerralla poseerattua kaikkien uusien hankintojen kanssa :)

Kaikissa kuvissa on jalassa samat farkut. Tilasin noi mustat pillit H&M:n verkkokaupasta muutama viikko sitten, koska ihan pikimustia sopivia farkkuja mulla ei kaapissa enää ollut. Samoin vaaleansininen farkkupaita, kuten tuo burgundy kirjava kauluspaitakin, jota mun työkaveri nimitti kwanzapaidaksi, on samasta puljusta peräisin. Henkkamaukan netissä on ollut nyt koko ajan niin hyviä tarjouksia, että ei ole tullut liikkeissä edes käytyä.

Vaikka aika oli rajallinen talvilomareissulla, ostin Tallinnan Bershkasta kuitenkin edes jotain, nimittäin tuon raidallisen t-paidan, jossa on tasku toisen rinnan kohdalla. Punainen Cousteau -henkinen pipo taas on peruja siitä, kun katsoin muutama viikko takaperin tuon Wes Andersonin Steve Zissoun vedenalaisen maailman. Tilasin pipon heti elokuvalle perustetun fanisivuston, thelifeaquatic.orgin kautta. Myös mustat Converset ovat suhteellisen tuore ostos, sillä vanhat olivat niin huonossa hapessa, ja joutivat jo roskiin.

Ympyrä sulkeutuu, kun kuvat on otettu Turusta Voice of Finlandin finaalireissulta ja Maukka Perusjätkän videossa esiintyy saksofonia soittava nuori Michael Monroe, jonka tiimiin kisan voittaja Siru Airistola kuului :)