torstai 22. toukokuuta 2014

Ainutlaatuinen taidekokoelma

Jos viime vuosi oli National Geographicin vuosi, mitä tuli upeisiin valokuviin, niin nyt havisevat historian lehdet oikein toden teolla. Tällä kertaa kuvissa on etusijalla taide.

New Yorkissa sijaitseva maailmankuulu Metropolitan Museum of Art laittoi vapaaseen nettilevitykseen lähes 400.000 kuvaa käsittävän kokoelman enimmäkseen korkearesoluutioisia skannattuja kuvia omista arkistoistaan lähes kahdensadan vuoden ajalta. Itse teokset ovat suurelta osin toki vanhempia. Kuvia voi katsella lajiteltuna esimerkiksi taiteilijan, vuosilukujen, tyylisuuntausten tai vaikkapa materiaalin mukaan. Lisäksi niitä voi ladata omalle koneelle ei-kaupallisiin tarkoituksiin siis täysin vapaasti. Kulttuuriteko 2014.

Tietysti hienointa olisi katsella näitä New Yorkissa ihan paikan päällä, mutta suurinta osaa näistäkään ei silti siellä esillä pidetä jatkuvasti. Sivustoa selaillessa kuvien alla on maininta, mikäli ne ovat näytteillä museossa.

Luonnollisesti en ole ehtinyt käydä läheskään kaikkia kuvia vielä läpi, mutta valitsin kuitenkin joitakin suosikkejani tähän postaukseen. En edes muista, missä olen ensimmäisen kerran nähnyt tuon Georges Seuratin alkuperäisen maalauksen A Sunday Afternoon on the Island of La Grande Jatte, mutta ihastuin siihen jo silloin ensisilmäyksellä. Siinä on vain jotain, joka vetoaa muhun. MET:in kokoelmissa on tarjolla tosin ainoastaan esiversio tuosta. Selattavaa riittää kuitenkin viikoiksi, ja koko kokoelmaa pääset katselamaan TÄÄLTÄ!


Cihuateotl / Aztec / 15th–early 16th century


Upper part of a marble female figure / Cycladic / 2300–2200 B.C.


Wooden Altar Figure / Chimú / 12th–15th century


Nude Standing by the Sea / Pablo Picasso / 1929


Woman with a Cat / Fernand Léger / 1921


Open Doorway, Morocco / John Singer Sargent / 1879–80


Study for "A Sunday on La Grande Jatte" / Georges Seurat / 1884


Hudson River Scene / John Frederick Kensett / 1857

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.