perjantai 23. elokuuta 2013

Ruokaa uunista

Kunnon ruokapostausta pukkaa, ja erityistarkastelussa on nyt uuniruoat. Ei pelkästään sen takia, että oon molempia näistä tehnyt tällä viikolla, mutta koska ne ovat molemmat pirun hyvän makuisia!

Kuten kerroin, ostin viime viikonloppuna Chilifesteiltä Poppamiehen Chili con Carne -maustetta. Syynä tähän oli jo ennen festejä tapahtuman Facebook-sivulta löytämäni herkullisen kuuloinen chili con carne-resepti. Pidän muutenkin pitkään haudutetuista pataruuista, ja nyt mulle tarjoutui tehdä tätä ruokaa äidiltä saadussa, muakin vanhemmassa valurautapadassa.

Tein tätä tiistaina, ja voi hitto että olikin hyvää. Näin isosta satsista meni reilu määrä pakastimeen, josta sitä on helppo sulattaa aina tarpeen mukaan evääksi. Voisin kuvitella tämän maistuvan yhtä lailla niin riisin kuin tortillojenkin kanssa. Lisukkeena satsista riittää vielä useampaan kertaan. Päälle vielä hieman tosiaan cheddaria, niin a vot! Ohjeen mukaan tekemiseen riittää kasari, mutta itse halusin viedä ruuanlaiton astetta edemmäs, ja haudutella tämän lopuksi uunissa.

Laitoin myös aineksia hieman enemmän kuin ohjeessa, ja vain kolmasosan ohjeen mausteseoksesta. Padasta tuli silti kohtuullisen tulista, ohjeen mukainen olisi ollut mulle selkeästi liian hottia. Pidän sopivasta poltteesta, mutta en muutenkaan välitä koetella äärirajoja, vaan ruuan täytyy myös maistua joltakin muultakin kuin tulelta. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.





Toinen mainitsemisen arvoinen juttu on kesäkurpitsalasagne, jota maistoin ensimmäisen kerran vasta kesälomani alussa, reilu 1,5 kuukautta sitten. Sen jälkeen tätä on tullut tehtyä jo kolme kertaa. Ja kuten chili con carne, tai uuniruoat yleensä, niitä tulee helposti samalla kertaa niin iso määrä, että näitä on tullut lisäksi pakastimesta otettua oikeastaan joka viikko sen jälkeen evääksi. Lasagnen kanssa tällä ei oikeastaan ole mitään muuta tekemistä, kuin ajatus ainesten latomisesta kerroksittain. Pastalevyt on korvattu kesäkurpitsalla ja porkkanoilla. Juustokastikettakaan tähän ei tule, vaan pelkkä juustoraaste riittää. Niinpä tämä on oikeastaan jonkinlainen lasagnen ja gratinoitujen kasvisten välimuoto.

Ensin paistan jauhelihan ja sipulisilpun, ja paras tulos tässä on yllättäen tullut sika-nautajauhelihasta, vaikka yleensä käytänkin pelkkää nautaa tai paistia. Jauhelihan mausteeksi laitan valkosipulimurskaa, yrttisuolaa, grillimaustetta, paprikajauhetta ja hiukan chilijauhetta. Mustapippuria rouhin vielä myllystä, ja oregano tuo hiukan Italian makua ruokaan. Kun liha on kypsää, laitan sekaan purkin tomaattimurskaa ja lisäksi muutaman pilkotun tuoreen tomaatin. Kaipa tässä lihan voisi soijarouheellakin korvata.

Kesäkurpitsat ja porkkanat viipaloin ohuiksi slaisseiksi, ja kasaan voidellun uunivuuan päälle kerroksiin. Järjestys ei ole niin tarkka, mutta itse laitan kasvisten päälle kerroksen tomaatti-jauhelihaseosta, ja sen jälkeen mozzarellaraastetta. Sitten taas kurpitsa ja porkkana, ja liha ja juusto. Päällimmäiseen kerrokseen vielä kurpitsa ja porkkana, ja kruunuksi tuoremozzarellaa pari palloa viipaloituna.

Isoon vuoalliseen tulee 400 grammaa jauhelihaa, yksi sipuli, kolme tomaattia, mausteita maun mukaan, purkki tomaattimurskaa, kaksi kesäkurpitsaa, kolme porkkanaa, 300 grammaa valmista mozzarellaraastetta ja lisäksi kaksi 120 gramman tuoremozzarellapalloa. Tässä on lopputulos, ja maukas sellainen. Unohdin tällä kertaa laittaa sekaan ruokakerman, mutta se tekee tästä vieläkin parempaa!


6 kommenttia:

  1. Mitä ihmettä :D Mä just puhuin tosta sun padasta eilen, kun tuli äidin kanssa puhetta pataruoista ja valiteltiin kun ei kummallakaan ole kunnon pataa ja muistin että sulla on juuri tuo. Ja tänään aamulla kun mietin mitä sitä tekis ruoaksi ja haluaisin kokeilla jotain uutta, niin päätin että teen kesäkurpitsalasagnea ennen kuin näin tän postauksen :D Broitsujauhelihasta ajattelin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuuu, spooky! :) Just söin lounaalla sitä, namia se on ja kun vaan laittaa tarpeeks hyvät mausteet, niin ei kai sillä lihalla väliä oo.

      Spookysta puheenollen, se uus leffa "Kirottu" näyttää aika hyvältä... pitäs mennä leffaan.

      Poista
  2. Mullakin on osunut silmiin parissa paikkaa toi kesäkurpitsalasagne. Siitä se inspiraatio sitten lähti ja päätin tänään kokata oman versioni joka olikin sitten lähempänä moussakaa, ainakin mauiltaan. Käytin muuten lisäksi soijarouhetta jauhelihan sijaa (ekaa kertaa ikinä) ja lopputulos oli todella hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, moussakaahan toi on yhtä lähellä kuin lasagnee, koska kummankaan perusraaka-aineita ei kuitenkaan oo käytössä :)

      Soijaakin pitänee joku kerta vielä kokeilla.

      Poista
  3. Nom, näyttää todella hyvältä tuo lasagne! :P´

    VastaaPoista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.