sunnuntai 25. elokuuta 2013

Vaihtoehtoviikonloppu

Huhhei! Taas yks viikonloppu lusittuna, ja kylläpä tulikin tarpeeseen. Paljon oli tekemistä, ja paljon jäi tekemättä. Jotain ihmeen univelkaa kai mulla sitten oli, kun lauantai meni melkein kokonaan nukkuessa :) Ehti siinä tietysti paljon vielä tehdäkin.

Perjantaina kävin katsomassa 'I Hired A Contract Killerin' Pyynikin näkötornilla. Ensimmäistä kertaa illan viileys tuntui todella syksyiseltä, onhan elokuu pian ohi, mutta takki piti vetää jossain vaiheessa päälle. Pyynikiltä laskettelin keskustaan ja Dorikseen, jossa NEØV esiintyi. Biisit olivat takuuvarmaa matskua jo levyltä, ja niistä ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Mutta jokainen, joka on Dorkassa käynyt ennen viimeisiä tunteja tietää, että eihän siellä yleisöä juurikaan puolilta öin ole. Tilanne ei varmasti oo etenkään bändille kovin mieltä ylentävä, jos ei muille asiakkaillekaan. Johtuiko sitten tuosta, vai bändin tyylistä, mutta kovin energiseksi keikka ei päässyt yltymään. Seuraavan kerran NEØV keikkailee Tampereella Lost In Musicissa, joten keikkakunnon voi ottaa uudelleen tarkistukseen.









Lauantai meni tosiaan nukkuessa pitkästi yli puolen päivän. Liikkeelle kun pääsin, lähdettiin Hookiin syömään. Olin kaivannut siipiä jo edellisestä kerrasta saakka, olihan siitä jo päässyt melkein kuukausi vierähtämäänkin ;) Tällä kertaa tuli tosin tilattua melkoinen setti hiilaripaskaa™ kylkeen (termin on lanseerannut Halvalla Hyvää -blogin Mammea), sen kyllä huomasi ähkystä. Johtui varmaankin siitä, että ruuan jälkeen ramaisi niin mukavasti, ja pienet päikkärit olivat paikallaan ennen Zombie Walkia.

Tosiaan nyt oli kolmas vuosi Zombie Walkia Tampereella, mutta en itse ehtinyt tällä kertaa panostaa valmisteluun tarpeeksi, että olisin lähtenyt kadulle laahustamaan. Sen sijaan päätin seurata menoa linssin toiselta puolelta, ja muutamia kuvia räpsinkin parhaista asuista. Vaikuttaa kyllä, että suosio oli muutenkin laskussa, sillä osanottajia tuntui olevan paljon vähemmän kuin aiempina vuosina. Aamulehden mukaan zombeja olisi ollut nyt vain parisataa.









Viikonlopun suurin yleisömagneettihan Tampereella oli Blockfest, joka oli myynyt jälleen loppuun jo ennakkoon. Se näkyi kadulla, elämää tuli tähänkin kaupunkiin taas ihan eri tavalla. Joka puolella oli räppikansaa liikeellä. Vaihtoehtoisemman musiikin ystäville tarjolla oli Nalkalan rannassa, Blockfestien läheisyydessä konemusiikkia, jossa itsekin kävin pussikaljoittelemassa. Jo aiemmin useampaan otteeseen mainitsemani Hukkatila Ry on vuokrannut Klingendahlin vanhan pumppaamorakennuksen ja sitä kautta tänä kesänä on ollut mahdollista parkkeerata itsensä Nalkalaan useampana päivänä erilaisten tapahtumien tiimoilta. Ja vielähän on kesää jäljellä noista syksyviboista huolimatta. Itse asiassa alkuviikon sääennuste lupaa melkoista intiaanikesää, ja sehän vain sopii!

Ja lämpöö piisasi tänäänkin, käytiin Roosterin terassilla kun oltiin ensin syöty kotona ja katsastettu Designtorin tarjonta uudessa lokaatiossa, Sorinaukiolla. Ruuaksi tein jälleen burgeria, tosin eri täytteillä kuin viime viikonloppuna. Tein silloin useamman pihvin ja pakastin niistä pari. Nyt oli sitten valmiiksi maustettuja burgerpihvejä, joiden lisäksi laitoin viskikastiketta, majoneesia, sinappia, ketsuppia, tomaattia, salaattia, maustekurkkua, cheddaria ja Aura-juustoa purilaisen väliin. Lisäksi eilisestä Hookin satsista oli jäänyt sipulirenkaita ja ristikkoperunoita hampurilaisen kanssa syötäväksi.





Designtorin uusi sijainti oli tälläisenä aurinkoisena päivänä todella toimiva, itse kun olen aiemminkin pitänyt juuri Ojakadun Designtoreja kaikkein parhaimpina. Pakkahuone on paikkana hieman tylsä, ja aina niin täynnäkin. Mitään ei kuitenkaan tarttunut tällä kertaa matkaan luomusitruunalimua lukuunottamatta. Pientä miinusta järjestäjille kuitenkin turhan ahtaaksi jätetystä isosta teltasta, jossa oli paikoin hankala mahtua kulkemaan. Aukiolla olisi ollut paljon enemmänkin tilaa levittää myyntikojuja laajemmalle alueelle. Niinpä mm. Ruohonjuurella, Kätkö Vintagella ja Uhana Designilla olikin yhdet torin parhaista myyntipisteistä, ne kun olivat isosta teltasta erillään.

Designviikko kuitenkin vasta alkoi, ja jatkuu koko ensi viikon. Itseä erityisesti kiinnostavat Kehräsaaren korttelijuhla tiistaina, samoin kuin Kyttälän korttelijuhla perjantaina. Koko ohjelman löydät edellisestä linkistä. Muita viikon menotärppejä on Roosterissa huomenna vietettävä kesän viimeinen Reggaeta ja Makkaraa -ilta ja tulevana viikonloppuna kaksipäiväiset Venetsialaiset. Jälkimmäisistä lauantain Pink Floyd -tribuuttikeikka ja Orkidean dj-setti vaikuttavat erityisen kiinnostavilta.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.