perjantai 15. kesäkuuta 2012

L.O.M.A.

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin, nyt. Seuraavat kaksi viikkoa, matkin Naantalin aurinkoo.



Sieltä se napsahti, loma. On ihan helvetin hyvä fiilis. On tätä odotettukin ja Suomen kesä ikäänkuin vasta alkoi eilen tosissaan mun loman kunniaks :) Ja iisisti aionkin ottaa, en aio liian paljon rääkätä itseäni reissussakaan vaan ottaa sen loman ja rentoutumisen kannalta.

Kävin eilen kaupungilla ja ulkona oli aivan kunnon seksihelle, se kertoi mulle siitä että kesä on tullut. Mun tarkoituksena oli käydä shoppailemassa Hannalta synttärilahjaksi saamani lahjakortti, mutta vaikka matka on tulossa niin en malttanut käydä tsekkaamassa alennusmyyntejä myös H&M:ssä.



Niinpä mukaan tarttuivat heti farkut ja farkkupaita, parikymppiä kipaleelta. Hyvä löytö mun mielestä. Muutoin täytyi hillitä itseään koska kyllähän sieltä olis vaikka mitä voinut tarttua mukaan. Ens viikolla kuitenkin pääsee tsekkaamaan kaikki lempikauppani joilla kaikilla on Budapestissa useita myymälöitä.



Alun perin kävin siis Koskarin Carlingissa mutta en löytänyt sieltä mitään, vaikka alet sielläkin olivat käynnissä. Henkkamaukasta lähdin Hämeenkadun Cartsuun jossa sovitin jo pari vuotta kuumotelleita Leviksen harmaita 510:jä. Pettymys oli kieltämättä lievä kun ne eivät näyttäneetkään niin hyviltä päällä kuin olin odottanut.

Sen sijaan ikään kuin B-pläänillä ostin tuon ankkuripaidan jota olin jo aiemmin katsellut pariin otteeseen. Tykkään. Eniten mua mietitytti se että noita kävelee varmaan kymmenen vastaan kaupungilla joka päivä.



Sääennustehan ehtii vielä muuttua moneen kertaan, mutta kieltämättä aika mainiolta lomasäältä näyttää. En yhtään pistäis pahakseni vaikka joka päivä olisi yli +30, hellettä pääsee hetkellisesti pakoon varjoon tai kauppakeskuksiin ja baareihin :)

Nyt tekis mieli terdelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.