Kesä vierähti, ja siinä samassa myös Flow Festival jäi taakse. Syksy tuli ja sekin on taittumassa kovaa vauhtia talvea kohti. Elämä kuitenkin maistuu mukavalta. Olen tuosta Budapestin reissusta lähtien ollut matkakumppanini, nykyisen tyttöystäväni kanssa, melko tiiviisti yhdessä.
Se tosin on tarkoittanut elämää kahden kaupungin välillä. Suurin osa kesälomastani menikin Helsingissä, samoin useammat viikonloput sen jälkeen olen ollut siellä, mitä Tampereella. Elämääni ilostuttavat hänen lisäkseen myös syyskuun alussa perheeseen tulleet kissanpojat, vekkulit ja niin suloiset kehrääjät. Instagramista kuvia heistä löytyykin melkoisesti :)
Kulumisieni päivittäminen liittyy viimeaikaisiin ajatuksiin jakaa joitakin musiikillisia kohokohtiani tältä vuodelta. Ja kuten varmasti arvata saattaa, oli Pet Shop Boysin keikka Flow'ssa tällä saralla se kaikkein kovin, se oli kuitenkin suuri unelma, joka vihdoin toteutui juuri oikeanlaisessa ympäristössä, ja ne visuaalit... HUH! Silläpä aloitan tämän muutaman postauksen sarjan juurikin näillä kolmella videolla, jotka taltioin tuolta elokuiselta keikalta. Ne on kuvattu iPhonella, joten kuvanlaatu on mikä on, mutta mielestäni se on kuitenkin riittävä.
Samalta YouTube -tililtä löytyy toki muutama muukin taltiointi kyseisiltä festivaaleilta, kuten myöskin Florence and the Machinen loistavasta setistä. Mielessä on ainakin vielä pari muuta postausta, jotka tulevat tässä lähiaikoina. Joten kannattaa taas hetken aikaa pysyä kuulolla!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pet Shop Boys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pet Shop Boys. Näytä kaikki tekstit
torstai 12. marraskuuta 2015
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Lemmikkikaupan kellarissa
Pet Shop Boys ei ole ainoastaan tehnyt loistavaa omaa musiikkia, vaan tietysti useita covereita kuten mm. edellisessä postauksessa ollut 'I'm Not Scared'. Sitäkin tunnetumpia varmasti ovat erityisesti mm. Elviksen tutuksi tekemä 'Always On My Mind' sekä Village People cover 'Go West'.
Näiden lisäksi bändi on tehnyt enemmän oman kuriositeettiviisarini väräyttäviä kappaleita ja kokonaisia levyjäkin toisille artisteille, kuten mm. Liza Minnellille ja Robbie Williamsille. Ovatpa he remiksanneetkin muita artisteja, kuten vaikkapa David Bowieta. Ehkä kaikkein erikoisin kuvio liittyy tuohon 'We're The Pet Shop Boys' kappaleeseen. Nimestään huolimatta se ei ole alkuunkaan Pet Shop Boysin kappale. Sen on alun perin tehnyt new yorkilainen My Robot Friend, ja PSB versioi sen Robbie Williamsin levylle muutama vuosi myöhemmin.
Näistä alla olevista kappaleista erityisesti itselleni tunnearvoa on tuolla 'Don't Drop Bombs' kappaleella, sillä se löytyi jo aikanaan Hit Attack! kokoelmakasetilta, jonka ostin ala-asteikäisenä. Biisinä se oli yksi sen kasetin parhaista, kuten myöskin samalta PSB:n tuottamalta 'Results' levyltä löytyvä 'Losing My Mind' coverkin.
Näiden lisäksi bändi on tehnyt enemmän oman kuriositeettiviisarini väräyttäviä kappaleita ja kokonaisia levyjäkin toisille artisteille, kuten mm. Liza Minnellille ja Robbie Williamsille. Ovatpa he remiksanneetkin muita artisteja, kuten vaikkapa David Bowieta. Ehkä kaikkein erikoisin kuvio liittyy tuohon 'We're The Pet Shop Boys' kappaleeseen. Nimestään huolimatta se ei ole alkuunkaan Pet Shop Boysin kappale. Sen on alun perin tehnyt new yorkilainen My Robot Friend, ja PSB versioi sen Robbie Williamsin levylle muutama vuosi myöhemmin.
Näistä alla olevista kappaleista erityisesti itselleni tunnearvoa on tuolla 'Don't Drop Bombs' kappaleella, sillä se löytyi jo aikanaan Hit Attack! kokoelmakasetilta, jonka ostin ala-asteikäisenä. Biisinä se oli yksi sen kasetin parhaista, kuten myöskin samalta PSB:n tuottamalta 'Results' levyltä löytyvä 'Losing My Mind' coverkin.
tiistai 3. joulukuuta 2013
Turvamusiikkia
Tiedättehän sen musiikin, jonka parissa kaikki huolet unohtuvat, ja mieli kirkastuu? Joskus osa niistä kappaleista tuo esiin muistoja, yhtä lailla niin hyviä kuin huonojakin. Kuitenkin tuo musiikki on sellaista, joka saa tuntemaan vahvasti ja saa sinut puristautumaan erityisen tiukkaan omalle mukavuusalueellesi.
Jokaisella on varmasti tälläisiä bändejä tai artisteja, usein ne varmaankin liittyvät nuoruuteen ja ovat kulkeneet pitkän matkan yhdessä oman elämän varrella. Usein niihin palaa säännöllisen epäsäännöllisesti, joko tietoisesti, kun kaipaa piristystä, tai vahingossa, ja silloin jälleen huomaa, miten tärkeää se jokin musiikki on. Blogin pitkäaikaisille lukijoille ei varmasti tuota yllätystä, että itselleni sellainen bändi on Pet Shop Boys.
Sellaista rakkautta jotakin musiikkia kohtaan ei tarvitse edes selittää, se vain on, ja yleensä sellaisella musiikilla on niin henkilökohtainen side, että sitä ei juuri kukaan toinen pystyisi ymmärtämäänkään. Olen viime päivinä kuunnellut paljon Pet Shop Boysiä, siis paljon. Paljon on kokonaan lähes parin työpäivän verran. Erityisesti tietysti tältä bändiltä se 80-luvun tuotanto, ja varsinkin ensimmäiset levyt 'Please', 'Actually' ja 'Introspective' ovat eniten lähellä sydäntäni. Myöskin ensimmäinen remix-levy 'Disco' sisältää todella loistavia versioita alkuperäisistä kappaleista. Valitsin tähän muutaman suosikkini, joita en ainakaan täällä blogissa ole vielä kuluttanut puhki.
Erityisesti moni bändin vanhemmista kappaleista perustuu erilaisten ihmissuhteiden ja tarinoiden käsittelyyn olematta kuitenkaan mitä tyypillisimpiä rakkauslauluja. 'Later Tonight' on yksi maailmanhistorian hienoimpia pianokappaleita, ja saa aina aikaan itselleni kylmät väreet. Siitäkin huolimatta että se kertoo homorakkaudesta. Samaa aihepiiriähän Pet Shop Boysin biiseissä käsitellään paljon, johtuen laulaja Neil Tennantin seksuaalisesta suuntautumisesta. Mutta rakkaus on universaali sukupuolirajat ylittävä asia, jota voi käsitellä niin monelta kantilta.
Yksi bändin parhaimmista kappaleista, 'Rent' pohjautuu salarakkaussuhteeseen, jossa rikkaampi osapuoli elää kaksoiselämää ja kustantaa rakastajansa tai rakastajattarensa elämän omansa ohella. 'Why Don't We Live Together?' puolestaan kertoo kahden toisilleen täydellisen ihmisen välisestä symbioottisesta suhteesta ja 'Opportunities' tuhoon tuomitusta liikekumppanuudesta, joka perustuu toisen osapuolen ulkonäköön, ja toisen älykkyyteen. Osa sanoituksista on ehkä hieman naiiveja, mutta mielestäni tarinoina silti erittäin kiehtovia.
'I'm Not Scared' ei ole PSB originaali, vaan alun perin toisen brittibändin, Eight Wonderin esittämä. Valitsin sen kuitenkin tähän, sillä nimenomaan Pet Shop Boysin versiona se on yksi lempikappaleitani bändiltä, ja etenkin juuri tuo liveversio näyttää bändin teatraalisen showpuolen.
Jokaisella on varmasti tälläisiä bändejä tai artisteja, usein ne varmaankin liittyvät nuoruuteen ja ovat kulkeneet pitkän matkan yhdessä oman elämän varrella. Usein niihin palaa säännöllisen epäsäännöllisesti, joko tietoisesti, kun kaipaa piristystä, tai vahingossa, ja silloin jälleen huomaa, miten tärkeää se jokin musiikki on. Blogin pitkäaikaisille lukijoille ei varmasti tuota yllätystä, että itselleni sellainen bändi on Pet Shop Boys.
Sellaista rakkautta jotakin musiikkia kohtaan ei tarvitse edes selittää, se vain on, ja yleensä sellaisella musiikilla on niin henkilökohtainen side, että sitä ei juuri kukaan toinen pystyisi ymmärtämäänkään. Olen viime päivinä kuunnellut paljon Pet Shop Boysiä, siis paljon. Paljon on kokonaan lähes parin työpäivän verran. Erityisesti tietysti tältä bändiltä se 80-luvun tuotanto, ja varsinkin ensimmäiset levyt 'Please', 'Actually' ja 'Introspective' ovat eniten lähellä sydäntäni. Myöskin ensimmäinen remix-levy 'Disco' sisältää todella loistavia versioita alkuperäisistä kappaleista. Valitsin tähän muutaman suosikkini, joita en ainakaan täällä blogissa ole vielä kuluttanut puhki.
Erityisesti moni bändin vanhemmista kappaleista perustuu erilaisten ihmissuhteiden ja tarinoiden käsittelyyn olematta kuitenkaan mitä tyypillisimpiä rakkauslauluja. 'Later Tonight' on yksi maailmanhistorian hienoimpia pianokappaleita, ja saa aina aikaan itselleni kylmät väreet. Siitäkin huolimatta että se kertoo homorakkaudesta. Samaa aihepiiriähän Pet Shop Boysin biiseissä käsitellään paljon, johtuen laulaja Neil Tennantin seksuaalisesta suuntautumisesta. Mutta rakkaus on universaali sukupuolirajat ylittävä asia, jota voi käsitellä niin monelta kantilta.
Yksi bändin parhaimmista kappaleista, 'Rent' pohjautuu salarakkaussuhteeseen, jossa rikkaampi osapuoli elää kaksoiselämää ja kustantaa rakastajansa tai rakastajattarensa elämän omansa ohella. 'Why Don't We Live Together?' puolestaan kertoo kahden toisilleen täydellisen ihmisen välisestä symbioottisesta suhteesta ja 'Opportunities' tuhoon tuomitusta liikekumppanuudesta, joka perustuu toisen osapuolen ulkonäköön, ja toisen älykkyyteen. Osa sanoituksista on ehkä hieman naiiveja, mutta mielestäni tarinoina silti erittäin kiehtovia.
'I'm Not Scared' ei ole PSB originaali, vaan alun perin toisen brittibändin, Eight Wonderin esittämä. Valitsin sen kuitenkin tähän, sillä nimenomaan Pet Shop Boysin versiona se on yksi lempikappaleitani bändiltä, ja etenkin juuri tuo liveversio näyttää bändin teatraalisen showpuolen.
torstai 18. heinäkuuta 2013
Lemmikkikaupasta sähköalalle
Yksi kaikkien aikojen suosikkibändejäni, Pet Shop Boys julkaisi uuden 'Electric' albuminsa jo viime viikolla, mutta sattuneista syistä, matka ja sen jälkeiset tuhdit Budapest-tietopaketit sekä lomakiireet veivät sen verran huomiota, että en ehtinyt tästä kirjoittaa aiemmin. Spotifystäkään levyä ei heti löytynyt, mutta vihdoin tiistaina sen sieltä bongasin ensimmäistä kertaa.
Nuorgam julkaisi myös suitsuttavan arvion levystä heti tuoreeltaan, eikä herra Peltonen väärässä ole. 'Electric' on todella onnistunut tekele bändiltä, joka omasta mielestäni aiemmin pioneerityötä tehneenä on vain apinoinut huonosti muita elektronisen musiikin artisteja jo parikymmentä vuotta. Oma diggailuni kun sai alkunsa 80-luvulla, ja sinne se 90-luvun alun ainoata 'Behaviour' albumia lukuunottamatta jäikin.
Sitten tuon levyn, bändiltä on tullut vain kourallinen kiinnostavan kuuloisia pop-kappaleita, ja niistäkin suurin osa löytyy jo vuonna 1993 ilmestyneeltä 'Very' albumilta. Aivan ylivoimaisen loistavaa, ja yhtä bändin parasta kokoelmaa 'Alternativea' lukuunottamatta muu tuotanto tuon jälkeen on suoraan sanottuna rypenyt pohjamudissa. Jopa niin paljon että en ole yhtään albumia kuunnellut ensimmäistä kertaa enempää. 'Alternativea' ei kuitenkaan luokitella viralliseksi albumiksi, sillä se sisältää jo tuttuja sinkkujen B-puolia 80-luvulta 90-luvun puoliväliin saakka. Itselleni juuri tuo albumi tarjoaa kuitenkin ehkä eniten kuriositeettejä ja kokeellisemman puolen lapsuuteni lempibändiltä.
Vaikka uudempi tuotanto onkin ollut enimmäkseen pettymystä, niin tämä levy on kuitenkin todella hienosti onnistunut yhdistämään konemusiikin elementit bändin koko uralta, kuulostamatta tylsän muoviselta ja halvalta kopiolta toisin kuin tässä välissä ilmestyneet levyt. Siihen, että tämä eroaa nykypäivän muusta tanssimusiikista, saattaa tietysti vaikuttaa myös Neil Tennantin ainutlaatuisen tunnistettava ja värisyttävä ääni, joka ynnää lopulta koko paketin. Toinen levyn parhaita puolia on läpi levyn siltä löytyvä äänimaailma, joka on hyvin Pet Shop Boysmainen. Leveitä äänimattoja ja konejousisovituksia kuullaan lähes jokaisessa kappaleessa. Vihdoin se yhteinen sävel, joka oli niin pitkään kadoksissa, on löytynyt.
Omiksi suosikeiksini levyltä nousevat hieman 80-luvun lopun Ibiza-housea muistuttava 'Bolshy', bändin oman 80-luvun tuotannon vahvasti mieleen tuova, mutta tiukemmin tanssilattioille sopiva 'Inside A Dream' sekä puolestaan 90-luvun alun tuotannon nykypäivään päivittävä 'The Last To Die'. Yksiä parhaista ovat myös koukuttavan upea 'Fluorescent' sekä 'Thursday', joka on kuin aikamatka suoraan takaisin ensimmäiselle albumille, Examplen osuutta lukuunottamatta. Lopulta levyn päättävä 'Vocal' onkin yht'äkkiä yksi bändin parhaita raitoja koskaan! Myös biisin video, joka on koostettu vanhoista rave-taltioinneista, on mahtavan nostalginen. Upea kokonaissuoritus ja yksi vuoden kovimpia levyjä!
Nuorgam julkaisi myös suitsuttavan arvion levystä heti tuoreeltaan, eikä herra Peltonen väärässä ole. 'Electric' on todella onnistunut tekele bändiltä, joka omasta mielestäni aiemmin pioneerityötä tehneenä on vain apinoinut huonosti muita elektronisen musiikin artisteja jo parikymmentä vuotta. Oma diggailuni kun sai alkunsa 80-luvulla, ja sinne se 90-luvun alun ainoata 'Behaviour' albumia lukuunottamatta jäikin.
Sitten tuon levyn, bändiltä on tullut vain kourallinen kiinnostavan kuuloisia pop-kappaleita, ja niistäkin suurin osa löytyy jo vuonna 1993 ilmestyneeltä 'Very' albumilta. Aivan ylivoimaisen loistavaa, ja yhtä bändin parasta kokoelmaa 'Alternativea' lukuunottamatta muu tuotanto tuon jälkeen on suoraan sanottuna rypenyt pohjamudissa. Jopa niin paljon että en ole yhtään albumia kuunnellut ensimmäistä kertaa enempää. 'Alternativea' ei kuitenkaan luokitella viralliseksi albumiksi, sillä se sisältää jo tuttuja sinkkujen B-puolia 80-luvulta 90-luvun puoliväliin saakka. Itselleni juuri tuo albumi tarjoaa kuitenkin ehkä eniten kuriositeettejä ja kokeellisemman puolen lapsuuteni lempibändiltä.
Vaikka uudempi tuotanto onkin ollut enimmäkseen pettymystä, niin tämä levy on kuitenkin todella hienosti onnistunut yhdistämään konemusiikin elementit bändin koko uralta, kuulostamatta tylsän muoviselta ja halvalta kopiolta toisin kuin tässä välissä ilmestyneet levyt. Siihen, että tämä eroaa nykypäivän muusta tanssimusiikista, saattaa tietysti vaikuttaa myös Neil Tennantin ainutlaatuisen tunnistettava ja värisyttävä ääni, joka ynnää lopulta koko paketin. Toinen levyn parhaita puolia on läpi levyn siltä löytyvä äänimaailma, joka on hyvin Pet Shop Boysmainen. Leveitä äänimattoja ja konejousisovituksia kuullaan lähes jokaisessa kappaleessa. Vihdoin se yhteinen sävel, joka oli niin pitkään kadoksissa, on löytynyt.
Omiksi suosikeiksini levyltä nousevat hieman 80-luvun lopun Ibiza-housea muistuttava 'Bolshy', bändin oman 80-luvun tuotannon vahvasti mieleen tuova, mutta tiukemmin tanssilattioille sopiva 'Inside A Dream' sekä puolestaan 90-luvun alun tuotannon nykypäivään päivittävä 'The Last To Die'. Yksiä parhaista ovat myös koukuttavan upea 'Fluorescent' sekä 'Thursday', joka on kuin aikamatka suoraan takaisin ensimmäiselle albumille, Examplen osuutta lukuunottamatta. Lopulta levyn päättävä 'Vocal' onkin yht'äkkiä yksi bändin parhaita raitoja koskaan! Myös biisin video, joka on koostettu vanhoista rave-taltioinneista, on mahtavan nostalginen. Upea kokonaissuoritus ja yksi vuoden kovimpia levyjä!
I like the people
I like the song
This is my kind of music
They play it all night long
I like the singer
He’s lonely and strange
Every track has a vocal
And that makes a change
And everything about tonight feels right and so young
And anything I’d want to say out loud will be sung
torstai 20. joulukuuta 2012
Konemusiikin kirkkaimpia helmiä osa 3
Nyt on aika sen (ensimmäisen) poppipostauksen. Tällä kertaa mukaan listalle on itseoikeutetusti päässyt yhden muhun kautta aikojen eniten vaikuttaneen bändin, eli Pet Shop Boysin neljä ensimmäistä albumia. Varsinainen aktiividiggailu loppui tuohon vuoden 1990 Behaviour-levyyn, mutta nämä alkupään levyt ovat toistuvasti soineet jo yli 20 vuoden ajan omissa soittimissani suhteellisen ahkerasti.
Listalle on myös päässyt pari muuta melko merkittävää albumia 80- ja 90-lukujen taitteesta, jotka ovat vaikuttaneet sekä omaan musiikkimakuuni myöhemmin, että myös ihan konkreettisesti omiinkin sävellyksiini. Kaiken kaikkiaan matskua riittäisi vielä neljänteenkin postaukseen, joten yritän pukata pihalle sellaista vielä viimeistään jouluna.
Listalle on myös päässyt pari muuta melko merkittävää albumia 80- ja 90-lukujen taitteesta, jotka ovat vaikuttaneet sekä omaan musiikkimakuuni myöhemmin, että myös ihan konkreettisesti omiinkin sävellyksiini. Kaiken kaikkiaan matskua riittäisi vielä neljänteenkin postaukseen, joten yritän pukata pihalle sellaista vielä viimeistään jouluna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)