maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012 pähkinänkuoressa


VAROITUS: Sisältää rasittavaa avautumista, joten jos et jaksa lukea, skippaa suoraan seuraavaan boldattuun kohtaan :)

Nyt kun elettyä elämää katselee taaksepäin, tämä vuosi oli yksi elämäni raskaimmista. Kaikista viime aikaisista positiivisista postauksista huolimatta.

Etenkin viime aikoina on joutunut repimään taas kaikki muistot auki ja kelailemaan näitä juttuja. Kaikki mitä viime vuoden lopussa tapahtui, lupasi tästä vuodesta jotain uskomattoman hienoa, mutta toisin kävi. Kontrasti vuoden sisällä omaan olotilaan on huomattavan suuri. Erityisesti tunnepuolella olen kokenut niin paljon takapakkia, isoimpana kesällä päättynyt parisuhteeni.

Tunteiden vuoristorataahan tämä on ollut koko syksyn, yritystä rakentaa kaikki alusta uudelleen tai korjata asioita. Helppoa se ei ole ollut, eikä siitä myöskään ole mitään tullutkaan. Myös mun sairastumiseni tänä vuonna, joka nyt tosin pysyy lääkkeillä kohtuullisesti kontrollissa, on lisännyt tämän vuoden painolastia. Työelämässäkin paineet ovat kasvaneet, mutta siitä kai pitäisi toisaalta olla tyytyväinen että töitä riittää enemmän kuin ehtii tehdä.

Monta kertaa näiden asioiden vuoksi olen miettinyt koko blogin pitämisen mielekkyyttä, mutta ainakin toistaiseksi oon kitkutellut menemään. Siinä olette auttaneet erityisesti kaikki Te lukijat, jotka jätätte silloin tällöin kommentteja. Niitä on ollut aina kiva lukea :)

Ja toisaalta, ei kaikki kuitenkaan ole ollut huonostikaan...

...mä olen kokenut paljon hienojakin asioita. Pääsin vuoden ensimmäisellä puoliskolla matkustelemaan edes hieman ja näkemään maailmaa sen verran, että nälkä heräsi päästä kokemaan lisää.

Flow, ja erityisesti Kristiina Männikön ja Irene Kostasin dj-setti menee näinkin yksinkertaisena ja pienenä elämyksenä vuoden kärkikokemusten joukkoon. Aivan ainutlaatuisen kova juttu!

Olen myös löytänyt tänä vuonna enemmän uusia kiinnostavia artisteja musiikkirintamalla, mitä moneen vuoteen. Suurin osa mitä loistavimpia löytöjä. Lisäksi erityisesti mainitsemisen arvoista on tietenkin ollut valokuvausmahdollisuuksien kehittyminen parempaan suuntaan, olenhan saanut lainata Canonilta erilaisia kameroita tarpeisiini.

Tältä pohjalta nostan vielä kerran lasini, ja uskon vakaasti että seuraava vuosi ei mitenkään voi olla näin huono. Kaikkeen löytyy varmasti ratkaisut kunhan tarpeeksi aikaa kuluu. Singstar ja pleikkari odottaa laukussa, tequilat ja Solit auton takapaksissa, ja kun työpäivä loppuu, suunnataan nokka kohti Armonkalliota ja uudenvuoden vietto saa alkaa! Illalla olis Hang The DJ!:kin, mutta kotibileet tuskin niin aikaisin päättyvät että sinne enää tulee mentyä.

Viime aikojen kiinnostavimpia uutisia on ollut mm. Ryanairin suunnitelmat vihdoin avata suora reitti Tampereelta Espanjan Gironaan, Barcelonan lähistölle. Talvilomani aikaan lentoja ei vielä lennetä, mutta olen miettinyt lomani siirtoa sittenkin tai jospa kesällä jotakin tapahtuisi. En kuitenkaan halua niin pitkälle vielä elämääni suunnitella, mutta Barcelona on kuitenkin ollut viimeiset vuodet se kohde, jonne haluaisin eniten. Listaan tähän vielä tänä syksynä erityisesti matkakuumettani lisänneitä linkkejä lukemistani blogeista. Miten tuohon kaupunkiin ei voisi rakastua?

Nelliinan Barcelona 1
Nelliinan Barcelona 2
Nelliinan Barcelona 3
Nelliinan Barcelona 4

Idan Barcelona 1
Idan Barcelona 2

Hansin Barcelona 1
Hansin Barcelona 2
Hansin Barcelona 3
Hansin Barcelona 4


Myös Norwegian avaa reitin Helsingistä sekä Prahaan että Dubrovnikiin, molemmat mua jo vuosikausia kiinnostaneita kohteita. Toivottavasti mulla on mahdollisuus nähdä vielä paljon maailmaa, vaikka kaikkea ei ensi vuoden aikana ehdikään kokea.

Palataan asiaan ensi vuonna! :)

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus :) Kaikkien "viime vuoden kooste"-postauksia en oikein jaksa lukea, mutta tää oli mukavan pohtiva. Ei turhaa lätinää toisinsanoen :D

    Aivan mahhhtava uutinen tuo Ryan Airin uus reitti, kun JUST ens viikolla ois tarkoitus varata kaverin kans liput kesäks Barcelonaan! Ei vois paljon parempi ajotus olla ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä et ollu vielä kuullu? Hieno homma. Mä vaan mietin, että millaset lämmöt siellä on kesä-elokuusa kun Budapestissakin oli 35 joka päivä :P

      Poista
  2. Totta! Pitää kattoo jos saatais ajotettua reissu vaik toukokuulle tms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhti-toukokuu olis varmasti parasta aikaa, mutta vielä on kaikki niin auki että ei viitti suunnitella niin pitkälle.

      Poista
  3. Minunkaan vuoteni ei täydellinen ollut, ei lähellekkään. Aivan varmasti tämä vuosi on parempi! Eikö niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se pitää uskoa :) Uusi vuosi alkoi krapulaisissa merkeissä tosin, että ei kovin hyvin menny :D

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.