Väistämätön loppu

Bloginko? Vaikka viime aikoina olen pitkästä aikaa ollut kahden vaiheilla bloggaamisen mielekkyyden kanssa, ei siitä kuitenkaan ole kyse tällä kertaa :)

Kesällä Flow Festivalilla kaikkien aikojen keikan vetäneeltä Röyksoppilta ilmestyi nimittäin juuri viides albumi, jonka nimi on 'The Inevitable End'. Bändi kuvailee virallisessa tiedotteessaan, että kyseessä on ennemminkin kuuntelu- kuin tanssialbumi. Itselleni tämän lausunnon taustat eivät aivan täysin ole auenneet, sillä eihän Röyksopp ennenkään mitään perustanssimusiikkia joitakin yksittäisiä kappaleita lukuunottamatta ole ollut. Eikä tämä levy linjaltaan mitenkään erityisen paljon niistä poikkea. Itseasiassa tanssiraitoja on mielestäni ehkä jopa keskimäärin entistä enemmän :)

Jopa ennakkoon 'Do It Again EP':llä ensin kuullusta rauhallisesta 'Monument':ista on albumille saatu huomattavasti tanssittavampi, erittäin Ranskadisko-vaikutteinen versio, ja levyltä kuitenkin löytyy monia noista aiemmin tutuksi tulleista kappaleista. Tosin tälle kaikelle vastapainona tuon edellisen EP:n nimiraidasta on saatu kuorittua melko pliisu versio. Paljon rouheamman ja rosoisemman kuuloista tämä levy silti äänimaailmaltaan on verrattuna vanhempaan tuotantoon, mutta toisaalta lähes jokaisessa biisissä on vierailevia laulajia tuomassa niihin pehmeyttä - Robyn nyt luonnollisesti, samoin luottolaulajansa Susanne Sundfør, mutta tällä kertaa myös uusi tuttavuus Jamie Irrepressible. Pakko on myös heti mainita, että levyltä löytyy Susannen laulamana tuo mieletön 'Running To The Sea', joka yksinäänkin on yksi bändin uran kovimpiin lukeutuvia kappaleita!

Vaan kova on myös levyn ensimmäinen kylmät väreet nostattava raita 'Sordid Affair', joka kuultiin jo hikisessä Blue Tentissä, samoin kuin edellä mainittukin elokuussa, mutta on se vain todella upea sävellys. Myös Jamie vakuuttaa allekirjoittaneen heti ensimmäisessä 'You Know I Have To Go' kappaleessaan, se kun muistuttaa tyylillisesti hieman 80-luvun Pet Shop Boys -slovareita. Yleisesti ottaen nämä edellämainitun herran laulamat kappaleet tuovat eniten esille uudenlaista Röyksoppia, ja myös esimerkiksi 'Compulsion' toimii kaikessa juustoisen 80-lukulaisessa syntikkamaalailussaan. Miehen tutuin raita lienee kuitenkin levyn lopettava 'Something In My Heart', joka sekin nousee korkealle Bergen ja Brundtlandin tuotannossa.

Ja kyllähän niitä rauhallisiakin biisejä löytyy. Sellaisia ovat 'Rong', levyn loppupuolen jousiraita 'Oh No', sekä jälleen erään 80-luvun suosikkini, Kitaron mieleen tuova sinfonisen mahtipontinen 'Coupe de Grace' ja pehmeän lempeä 'Caramel Afternoon'. Lisäksi on muutamia rauhallisia, ja silti tanssittavia raitoja.