sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Otan koko show'n, oli mitä vaan

Bongasin muutama viikko sitten PMMP:n Facebook -sivulta diilin, jota näin bändin entisenä fanina en voinut ohittaa. Jo viime talvena julkaistun Aku-Axel Muukan kuvaama kuvakirja tämän Suomen kovimman livebändin uran vaiheilta ja lisäksi viimeisen keikan taltiointi ekstroineen on nyt saatavissa joko DVD:nä tai Blu-raynä alle 30€ hinnalla kotiinkuljetettuna CDON.comista. Tarjous näyttäisi olevan edelleen voimassa.

Näin jälkikäteen on ymmärrettävää, että bändi lopetti, sillä selvästi tahtotila on ollut kaikilla osapuolilla siirtyä tekemään jotain muuta. Kirjotin tännekin pienen kuva- ja videopostauksen viime vuonna silloin kun bändi ilmoitti lopettavansa. Paula Vesala oli jo pitkän aikaa kirjoittanut biisejä muille artisteille ja ainakin jos Vain Elämää -sarjasta voi jotakin johtopäätöksiä tehdä, on ehkä hänelläkin sooloura suunnitteilla. Livekokoonpano, joka taas muodostui lähes yksinomaan My First Bandin jäsenistä, ovat sittemmin saaneet rauhassa tuoda omaa bändiään paremmin esiin. Ainoa, mikä tilanteessa on jäänyt mietityttämään, on säveltäjä Jori Sjöroosin päätös vetäytyä entistä enemmän pois musiikin parista, sillä mies pistää pakettiin myös toisen bändinsä Magenta Skycoden tänä vuonna. Säveltäjänä en kovempaa tekijää Suomesta tiedä, kuin mitä Sjöroos on ollut. Toivottavasti hän yllättää vielä tekemällä jotakin yhtä suurta ja mahtavaa, kuin nämä hänen kaksi bändiään ovat olleet.

Kirja siis saapui ennakkotoimituksena jo toissaviikolla, sillä Blu-rayn julkaisupäivä on vasta parin viikon kuluttua, ja se saapuu jälkitoimituksena. Sitä odottelen luonnollisesti kuitenkin kovasti, sillä multa löytyy entuudestaan jo muutaman vuoden takaa upea Kuulkaas Live! DVD. Myös ensimmäinen bändin historian käsittävä PMMP -kirja löytyy hyllystä, ja tämä uusi teos keskittyykin enemmän valokuviin, mitä tarinaan. Se on täynnä toinen toistaan upeampia valokuvia keikoilta ja takahuoneista, todellista karkkia tälläiselle diggarille.

Otan koko show’n, oli mitä vaan. Koko paketin, mitä siihen kuuluukin.






5 kommenttia:

  1. Moi! Ootko myymässä tota kirjaa? Ihmettelin vaan ku yks noista ottamistasi kuvista on helsinkiläisellä myyjällä netissä. -Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä oo. On varmaankin etsiny Googlella kuvia, ja kaivanut täältä sitten kuvan. Vähän outoa sinänsä, kun luulisi, että suurimmalla osalla nykyään on kännykässäkin kamera, tai jos ei, niin muuten :)

      Poista
    2. Joo! Selvästi huijari ja kauppaa tolla kuvalla vielä väärää kirjaa. Voin ottaa yhteyttä toriin, niin saadaan huijari pois. -Ellu ps. Se on tyttö ja asuu Helsingissä...

      Poista
  2. Otin toriin yhteyttä huijauksesta, tuo ilmoitus löytyy haulla pmmp kirja. Käypäs katsomassa. -Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh. Kaikkee sitä tuleekin vastaan :) Mut hyvä että olit valppaana!

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.