lauantai 16. elokuuta 2014

Kanelisydämiä

Huomasin vasta tänään Facebookissa, että Eva & Manun kakkoslevyn ensimmäiseen sinkkuun 'Cinnamon Heartsiin' on tullut musiikkivideokin jo toista kuukautta sitten.

Pitää tunnustaa, että aivan loistavan, orgaanissaundisen debyytin jälkeen en ensiksi tämän biisin kuultuani ollut kovinkaan mielissäni duon uuteen ehkä tavanomaisempaankin tyyliin, mutta jostakin kumman syystä tämä video sai mut lopulta alkamaan tykkäämään biisistäkin. Todella hieno video, tykkään todella paljon!

Eva & Manu tulevat muuten Tampereelle syksyllä ainakin Lost In Musiciin. Ehkä heillä on siihen mennessä jo lisää uusia biisejä soitettavana, ja ehkäpä alan sittenkin lämmetä tälle uudelle matskulle entisestään. Nähtäväksi jää, aion kyllä mennä keikalle ehdottomasti, jos mitään muuta ei mene päällekkäin.

Tänään puolestaan kutsuvat Chilifestit, jonne olen kohta lähdössä. Huomiseen Ravintolapäivään on ehditty ilmoittaa nyt myös niin paljon kiinnostavia yhden päivän ravintoloita, että runsauden pula iskee aivan hulluna. Ainakin haluaisin käydä Kupposen Onnea lisäksi Meatlovers United BBQ:ssa, jonne en vuosi sitten jaksanut jonottaa. Myös La Negrita, Mexican food kiinnostaa ja sopivasti Pyynikin suunnalla on myös Timppa & Friends make food!, jossa voisi hyvin pistäytyä jälkkärillä. Viikonloppukin näyttää vielä toistaiseksi poutaiselta.

Tarkoitus on mennä myös katsomaan The Expendables 3 saman kaverin kanssa, jonka kanssa ollaan kaksi ensimmäistäkin osaa katsottu. Viikonloppuun kuuluu siis myös äijämeininkiä - tulista ruokaa ja actionleffaa :)



2 kommenttia:

  1. voi ompas ihana video ja Eva kaunistunut!

    VastaaPoista
  2. No joo! Mä kyllä kattelin kans että vau, mutta onhan se silti ollu aina tietty :)

    VastaaPoista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.